Jó 30

1 Ja nyt he nauravat minulle, miehet, minua nuoremmat -- nuo, joiden isiä en pitänyt minään, en kelvollisina edes paimenkoirieni pariin! But now those who are younger than I make sport of me; those whose fathers I would not have put with the dogs of my flocks.
2 Mitä hyötyä heistä olisi minulle? He ovat jo menettäneet voimansa, Of what use is the strength of their hands to me? all force is gone from them.
3 he riutuvat puutteessa ja ankarassa nälässä, kaluavat kuivia varpuja autiossa maassa. They are wasted for need of food, biting the dry earth; their only hope of life is in the waste land.
4 He keräävät pensaikosta suolaheinää, heidän leipänään ovat kinsterin juuret. They are pulling off the salt leaves from the brushwood, and making a meal of roots.
5 Ihmisten parista heidät on ajettu pois, niin kuin varasta heitä seuraavat vihaiset huudot. They are sent out from among their townsmen, men are crying after them as thieves
6 He asuvat rotkojen rinteillä maakuopissa ja kallionkoloissa. They have to get a resting-place in the hollows of the valleys, in holes of the earth and rocks.
7 Piikkipensaiden keskellä he ulvovat, karhiaisten alle he sulloutuvat yhteen. They make noises like asses among the brushwood; they get together under the thorns.
8 He ovat nimetöntä hylkyjoukkoa, piiskaniskuin heidät on karkotettu maasta. They are sons of shame, and of men without a name, who have been forced out of the land.
9 Ja nuo ovat tehneet minusta pilkkalaulun! Heidän keskuudessaan minusta on tullut sananparsi. And now I have become their song, and I am a word of shame to them.
10 He inhoavat minua, pysyttelevät minusta kaukana, sumeilematta he sylkevät minua päin kasvoja. I am disgusting to them; they keep away from me, and put marks of shame on me.
11 Jumala on katkaissut minun jouseni jänteen, hän on lannistanut minut. Siksi ei mikään heitä pidättele, kun he näkevät minut. For he has made loose the cord of my bow, and put me to shame; he has sent down my flag to the earth before me.
12 Nuo käärmeensikiöt hyökkäävät kimppuuni, he lyövät jalat altani. Minun tuhokseni pystytetään rynnäkkövalleja. The lines of his men of war put themselves in order, and make high their ways of destruction against me:
13 He ovat katkaisseet minulta pakotien. Halukkaasti, apua pyytämättä he ajavat minua perikatoon. They have made waste my roads, with a view to my destruction; his bowmen come round about me;
14 He tulevat kuin muurin leveästä murtumasta, he vyöryvät kohti ja tuovat tuhon. As through a wide broken place in the wall they come on, I am overturned by the shock of their attack.
15 Kauhu saa minut valtaansa, taivaan tuuliin katoaa arvoni ja kunniani, ja minun toivoni häipyy tyhjiin kuin pilvi. Fears have come on me; my hope is gone like the wind, and my well-being like a cloud.
16 Ja nyt, onnettomuudet tarttuvat minuun ja elämä valuu minusta pois. But now my soul is turned to water in me, days of trouble overtake me:
17 Yön tullen tuska poraa luuni minusta irti, kipu nakertaa minua, se ei koskaan nuku. The flesh is gone from my bones, and they give me no rest; there is no end to my pains.
18 Vaatteeni kiristyvät ympärilleni, paitani kiertyy kuristamaan minua. With great force he takes a grip of my clothing, pulling me by the neck of my coat.
19 Jumala on heittänyt minut maahan, ja minä olen kuin tomua ja tuhkaa. Truly God has made me low, even to the earth, and I have become like dust.
20 Minä huudan sinua, mutta sinä et vastaa, minä seison sinun edessäsi, mutta sinä vain tuijotat minua. You give no answer to my cry, and take no note of my prayer.
21 Olet muuttunut julmaksi minua kohtaan, rajusti sinun kätesi minua ravistelee. You have become cruel to me; the strength of your hand is hard on me.
22 Sinä nostat minut ratsaille tuulen selkään ja paiskaat alas, lyöt pirstoiksi. Lifting me up, you make me go on the wings of the wind; I am broken up by the storm.
23 Minä tiedän, että sinä viet minut kuoleman käsiin, paikkaan, mihin päätyy kaikki mikä elää. For I am certain that you will send me back to death, and to the meeting-place ordered for all living.
24 Eikö raunioihin hautautunut kurkota kättään, eikö onnettomuuden uhri huuda apua? Has not my hand been stretched out in help to the poor? have I not been a saviour to him in his trouble?
25 Enkö minä itkenyt yhdessä kovaosaisten kanssa? Enkö minä surrut köyhien osaa? Have I not been weeping for the crushed? and was not my soul sad for him who was in need?
26 Hyvää minä odotin, mutta paha tuli, odotin valoa, mutta tuli pimeys. For I was looking for good, and evil came; I was waiting for light, and it became dark.
27 Sisälläni kuohuu, sydämeni ei rauhoitu, sillä jokainen päivä tuo vain tuskaa. My feelings are strongly moved, and give me no rest; days of trouble have overtaken me.
28 Suruvaatteessa minä kuljen, aurinkoa ei näy. Ihmisten keskeltä minä kohottaudun ja anelen apua. I go about in dark clothing, uncomforted; I get up in the public place, crying out for help.
29 Sakaalit ovat minun veljiäni, minun kumppaneitani kamelikurjet! I have become a brother to the jackals, and go about in the company of ostriches.
30 Minun ihoni mustuu ja lohkeilee, luitani korventaa kuumeen polte. My skin is black and dropping off me; and my bones are burning with the heat of my disease.
31 Murhetta soi minun harppuni, minun huiluni itkun ääniä. And my music has been turned to sorrow, and the sound of my pipe into the noise of weeping.