Pular para o conteúdo
Publicidade

2 Korinttilaisille 11:23-28

AEUUT Avoin Elävä uutinen: Uusi testamentti vapaasti kerrottuna

23 He sanovat palvelevansa Kristusta. Minä olen palvellut häntä paljon enemmän. Kehun vieläkin itseäni kuin hullu. Olen tehnyt työtä sitkeämmin, joutunut useammin vankilaan, ollut lukemattomia kertoja ruoskittavana ja yhä uudestaan kuolemanvaarassa. 24 Viisi eri kertaa juutalaiset ovat antaneet minun maistaa lain säätämää kolmeakymmentäyhdeksää ruoskaniskua. 25 Kolme kertaa minua on hakattu raipoilla. Kerran minua on kivitetty. Haaksirikkoon olen joutunut kolme kertaa. Kerran ajelehdin meressä kokonaisen vuorokauden. 26 Olen tehnyt pitkiä, raskaita matkoja. Henkeäni ovat uhanneet milloin tulvivat joet, milloin rosvot, milloin juutalaiset, milloin pakanat. Olen joutunut kuolemanvaaraan sekä kaupungeissa että autiomaassa ja merellä. Kristityiksi tekeytyvät ihmiset ovat myös aiheuttaneet minulle uhkaavia tilanteita. 27 Olen tehnyt työtä ja nähnyt vaivaa, joutunut valvomaan ja kärsimään nälkää ja janoa. Olen paljon paastonnut. Minulla ei ole aina ollut tarpeeksi vaatteitakaan, vaan olen saanut hytistä kylmissäni.

28 Kaiken tämän lisäksi minua painaa jatkuva huoli seurakunnista.

Em outras traduções

  1. FB38 Kirkkoraamattu 1933/38

    23 Ap. t. 9:15-16; Ap. t. 21:11; 1. Kor. 4:11; 2. Kor. 1:10; 2. Kor. 4:11; 2. Kor. 6:4-5He ovat Kristuksen palvelijoita — puhun kuin mieltä vailla — minä vielä enemmän. Olen nähnyt vaivaa enemmän, olen ollut useammin vankeudessa, minua on ruoskittu ylen paljon, olen monta kertaa ollut kuoleman vaarassa. 24 5. Moos. 25:3Juutalaisilta olen viidesti saanut neljäkymmentä lyöntiä, yhtä vaille; 25 Ap. t. 14:19; Ap. t. 16:22kolmesti olen saanut raippoja, kerran minua kivitettiin, kolmesti olen joutunut haaksirikkoon, vuorokauden olen meressä ajelehtinut; 26 Ap. t. 13:50; Ap. t. 14:5; Ap. t. 17:5; Gal. 2:4olen usein ollut matkoilla, vaaroissa virtojen vesillä, vaaroissa rosvojen keskellä, vaaroissa heimoni puolelta, vaaroissa pakanain puolelta, vaaroissa kaupungeissa, vaaroissa erämaassa, vaaroissa merellä, vaaroissa valheveljien keskellä; 27 Ap. t. 20:31; Room. 8:35; 2. Kor. 6:4-5; 1. Tess. 2:9ollut työssä ja vaivassa; paljon valvonut, kärsinyt nälkää ja janoa, paljon paastonnut, kärsinyt vilua ja alastomuutta. 28 Ap. t. 20:18Ja kaiken muun lisäksi jokapäiväistä tunkeilua luonani, huolta kaikista seurakunnista.

Direitos das traduções citadas

Estes versículos te tocaram? Ore agora!

+581 estão orando agora.

Junte-se à corrente de oração.