Publicidade

2 Coríntios 5

Kristuksen lähettiläänä

11 Koska mielessämme on aina tämä Herran pelko, teemme kaikin voimin työtä saadaksemme muutkin uskomaan häneen. Jumala tuntee ajatuksemme ja tietää, että ne ovat puhtaat. Toivon, että tekin sen sisimmässänne tiedätte.

12 Alammeko taas kiitellä itseämme? Emme, mutta tahtoisimme antaa käteenne aseet omahyväisiä ja epärehellisiä puhujia vastaan. Voitte ainakin kehua meitä ja sanoa, että olemme rehellisiä ja tarkoitamme hyvää. 13,14 Olemmeko ihan hulluja puhuessamme itsestämme näin? Jos olemmekin, niin vain sen tähden, että Jumala saisi kunnian. Jos taas puhumme järkevästi, teemme sen teidän parhaaksenne. Emme kummassakaan tapauksessa etsi omaa etuamme, vaan meitä ohjaa Kristuksen rakkaus. Koska uskomme, että hän kuoli meidän kaikkien puolesta, meidän olisi myös uskottava, että olemme itse kuolleet entisestä elämästämme. 15 Kristus kuoli ja nousi kuolleista kaikkien puolesta, ettei kukaan, joka on saanut häneltä ikuisen elämän, eläisi enää itselleen vaan Kristukselle. 16 Älkää sen tähden arvioiko ketään tavanomaisten, ihmisten käyttämien mittapuiden mukaan. Itse olen joskus mitannut jopa Kristusta ihmismitoin, mutta en tee sitä enää. 17 Kun jostakusta tulee Kristuksen oma, hänestä tulee sisäisesti kokonaan toinen ihminen. Hän ei ole sama kuin ennen: uusi elämä on alkanut.

18 Kaikki tämä uusi on Jumalan aikaansaamaa. Hän on liittänyt meidät takaisin yhteyteensä sen avulla, mitä Jeesus Kristus teki. Lisäksi Jumala on antanut meille oikeuden kehottaa kaikkia ihmisiä tulemaan hänen luokseen ja suostumaan sovintoon hänen kanssaan. 19 Jumala itse oli Kristuksessa ja teki hänen välityksellään sovinnon ihmiskunnan ja itsensä välille. Hän ei enää ottanut huomioon ihmisten syntejä, vaan pyyhki ne pois. Tämä on se valtava sanoma, jota hän lähetti meidät levittämään. 20 Me olemme Kristuksen lähettiläitä. Jumala pyytää meidän välityksellämme: hyväksykää sovintotarjous, jonka Jumala on tehnyt. Pyydämme sitä hartaasti niin kuin Kristus itse pyytäisi: ottakaa vastaan hänen rakkautensa. 21 Jumala antoi meidän syntimme synnittömän Kristuksen kannettavaksi, että me saisimme Jumalan täyden hyväksymisen!

Veja também

Publicidade
Bíblia Online Bíblia Online

Bíblia Online • Versão: 2026-06-28_14-13-17-