Pular para o conteúdo
Publicidade

2 Timoteukselle 4:6-8,16-18

AEUUT Avoin Elävä uutinen: Uusi testamentti vapaasti kerrottuna

6 Puhun tästä, koska minulla ei enää kauan ole tilaisuutta antaa sinulle tukea. Aikani alkaa olla lopussa, ja pääsen jo pian taivaan kotiin. 7 Olen taistellut kauan ja innokkaasti Herrani puolesta ja pysynyt koko ajan hänelle uskollisena. Nyt on tullut aika, jolloin saan levätä. 8 Herra on oikeudenmukainen tuomari, ja taivaassa on minulle varattu kruunu, jonka saan sinä päivänä, kun Herra palaa. Sen kruunun saavat kaikki, jotka odottavat Herran takaisintuloa.

16 Kun jouduin täällä ensimmäisen kerran oikeuteen, kukaan ystävistäni ei ollut auttamassa minua. Kaikki olivat lähteneet pakoon. Toivottavasti siitä ei koidu heille ikäviä seurauksia. 17 Herra oli kuitenkin kanssani ja antoi minulle mahdollisuuden pitää rohkeasti koko saarnan, niin että siellä olevat pakanat kuulivat sen. Hän pelasti minut joutumasta leijonien ruuaksi. 18 Samalla tavalla hän pelastaa minut kaikesta muustakin pahasta ja vie taivaaseen. Jumalalle siitä ikuisesti kunnia! Aamen.

Em outras traduções

  1. FB38 Kirkkoraamattu 1933/38

    6 Fil. 1:23; Fil. 2:17; 2. Piet. 1:14Sillä minut jo uhrataan, ja minun lähtöni aika on jo tullut. 7 Ap. t. 20:24; 1. Kor. 9:24-25; Fil. 3:14; 1. Tim. 6:12; Hebr. 12:1Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt. 8 1. Piet. 5:4; Jaak. 1:12; Ilm. 2:10Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele, jonka Herra, vanhurskas tuomari, on antava minulle sinä päivänä, eikä ainoastaan minulle, vaan myös kaikille, jotka hänen ilmestymistään rakastavat.

    16 2. Tim. 1:15Ensi kertaa puolustautuessani ei kukaan tullut avukseni, vaan kaikki jättivät minut; älköön sitä heille syyksi luettako. 17 Ps. 22:22; Dan. 6:22; Ap. t. 23:11; Ap. t. 27:23-24Mutta Herra auttoi minua ja vahvisti minua, että sanan julistaminen minun kauttani tulisi täydelleen suoritetuksi, ja kaikki pakanat sen kuulisivat; ja minä pelastuin jalopeuran kidasta. 18 Matt. 6:13; 1. Piet. 4:11Ja Herra on vapahtava minut kaikesta ilkivallasta ja pelastava minut taivaalliseen valtakuntaansa; hänelle kunnia aina ja iankaikkisesti! Amen.

Direitos das traduções citadas

Estes versículos te tocaram? Ore agora!

+581 estão orando agora.

Junte-se à corrente de oração.

2 Timóteo
Ver todos os capítulos de 2 Timóteo