15-17 Olen kiittänyt Jumalaa teistä siitä lähtien, kun kuulin uskostanne Herraan Jeesukseen ja rakkaudestanne kaikkia kristittyjä kohtaan. Pyydän rukouksissani suurta Jumalaa, Herramme Jeesuksen Kristuksen Isää, antamaan teille viisautta, että todella ymmärtäisitte, kuka Kristus on ja mitä hän on teidän puolestanne tehnyt. 18 Pyydän, että Jumala antaisi teille hengellisen näkökyvyn, että saisitte edes jonkinlaisen aavistuksen siitä ilosta, joka teitä odottaa Jumalan luona. 19,20 Rukoilen, että alkaisitte tajuta, kuinka valtavan suurena hänen voimansa tulee niiden avuksi, jotka häneen uskovat. Se on sama voima, joka herätti Kristuksen kuolleista ja korotti hänet taivaaseen kunniapaikalle, Jumalan oikealle puolelle. 21 Näin Kristus sai sellaisen aseman, että kaikki kuninkaat, hallitsijat, diktaattorit ja poliittiset johtajat jäävät hänen rinnallaan varjoon. Hänen asemansa on korkeampi kuin kenenkään toisen nyt tai koskaan tulevaisuudessa. 22 Jumala on alistanut kaiken hänen valtaansa. Hän on siis seurakunnan ylin johtaja, sen pää. 23 Seurakunta on Kristuksen ruumis, ja Kristus elää seurakunnassaan. Hän antaa sille kaiken ja tekee kaiken täydelliseksi.
Publicidade