Jumala on meidän puolellamme
31 Mitä me voimme tähän sanoa? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? 32 Hän ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan luopui hänestä kaikkien meidän tähtemme – eikö hän siis lahjoittaisi meille kaikkea muutakin?
33 Kuka uskaltaa syyttää meitä, jotka Jumala on valinnut omikseen? Jumala on itse antanut meille syntimme anteeksi ja julistanut meidät syyttömiksi Jeesuksen teon tähden.
34 Kuka sitten voi tuomita meidät kadotukseen? Ei kukaan! Kristus kuoli ja nousi kuolleista meidän tähtemme. Taivaassa Jumalan oikealla puolella hän rukoilee meidän puolestamme.
35 Kuka pystyy erottamaan meidät Kristuksen rakkaudesta? Kun olemme vaikeuksissa ja ahdingossa, kun meitä vainotaan tai vahingoitetaan – johtuuko se siitä, ettei hän enää rakasta meitä? Jos joudumme kärsimään nälkää, elämään kurjuudessa, vaaran tai kuoleman uhan alaisina – onko Jumala silloin hylännyt meidät?
36 Ei, sillä Raamattu sanoo, että hänen tähtensä meidän on oltava valmiit kuolemaan minä hetkenä tahansa – olemme kuin lampaat, jotka on tuotu teurastettaviksi.
37 Kaikesta tästä huolimatta saamme loistavan voiton Jeesuksen tähden, sillä hän rakasti meitä niin paljon, että kuoli puolestamme. 38 Olen varma siitä, ettei mikään voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta. Siihen ei pysty kuolema eikä elämä, eivät enkelit – eivät edes helvetin vallatkaan voi tehdä mitättömäksi Jumalan rakkautta meitä kohtaan. Ei meidän nykyinen ahdistuksemme, ei epävarma tulevaisuus, 39 eivät henkivoimat – ei mikään tässä maailmassa eikä koko maailmankaikkeudessa voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, jota hän on osoittanut antamalla meille Herramme Jeesuksen Kristuksen.