1 Crônicas 21

1 Saatana nousi Israelia vastaan ja viekoitteli Daavidin toimittamaan Israelissa väenlaskun.

2 Kuningas pysyi kuitenkin määräyksessään, jonka oli Joabille antanut. Joab lähti matkaan ja kulki läpi koko Israelin alueen. Palattuaan Jerusalemiin

3 hän ilmoitti Daavidille väenlaskun tuloksen: Israelissa oli asekuntoisia miehiä miljoona satatuhatta ja Juudassa neljäsataaseitsemänkymmentätuhatta.

4 Leevin ja Benjaminin heimoja ei laskettu muiden mukana; niin kauhistavana Joab piti kuninkaan käskyä.

5 Jumala piti pahana sitä, mitä Daavid oli tehnyt, ja päätti rangaista Israelia.

6 Herra puhui Gadille, Daavidin profeetalle:

7 Mene ja ilmoita Daavidille: Näin sanoo Herra: 'Annan sinulle kolme vaihtoehtoa. Valitse niistä yksi, niin teen sinulle sen mukaan.'

8 Niin Herra päästi Israeliin ruton, ja kansaa kuoli seitsemänkymmentätuhatta henkeä.

9 Kun Daavid nosti katseensa, hän näki Herran enkelin seisovan maan ja taivaan välillä kädessään paljastettu miekka, joka osoitti kohti Jerusalemia. Silloin Daavid ja kansan vanhimmat, kaikki säkkikankaaseen pukeutuneina, heittäytyivät kasvoilleen maahan.

10 Silloin Herran enkeli käski Gadin sanoa Daavidille, että hänen oli mentävä pystyttämään alttari jebusilaisen Araunan puimatantereelle.

11 Daavid lähti täyttämään tätä käskyä, jonka Gad oli Herran nimessä antanut.

12 Arauna oli puimassa vehnää neljän poikansa kanssa. Kääntyessään hän näki enkelin, ja hänen poikansa piiloutuivat.

13 Sitten Arauna huomasi Daavidin, joka oli tulossa häntä kohti. Arauna lähti puimatantereelta Daavidia vastaan ja heittäytyi maahan hänen eteensä.

14 Daavid maksoi maasta Araunalle kuusisataa kultasekeliä,

15 ja hän rakensi sinne alttarin Herralle ja uhrasi poltto- ja yhteysuhreja. Kun hän rukoili Herraa, Herra vastasi antamalla tulen iskeä taivaasta polttouhrialttarille.

16 Ja Herran käskystä enkeli pani miekkansa tuppeen.

17 Kun Daavid näki, että Herra vastasi hänelle jebusilaisen Araunan puimatantereella, hän alkoi uhrata siellä.

18 Herran pyhäkköteltta, jonka Mooses oli tehnyt autiomaassa, ja polttouhrialttari olivat tuohon aikaan Gibeonin pyhäkkökukkulalla.

19 Mutta Daavid ei uskaltanut mennä sinne kysymään neuvoa Herralta, sillä hän oli pahoin pelästynyt Herran enkelin miekkaa.

Capítulos

Bíblias