2 Crônicas 3

1 Salomo alkoi rakentaa Herran temppeliä Jerusalemiin isänsä Daavidin määräämälle paikalle, jebusilaisen Araunan puimatantereelle Morian vuorelle, missä Herra oli ilmestynyt Daavidille.

2 Salomo ryhtyi rakennustyöhön hallituskautensa neljännen vuoden toisessa kuussa.

3 Hän teki temppelille sellaiset perustukset, että sen pituudeksi tuli -- vanhan kyynäränmitan mukaan -- kuusikymmentä kyynärää ja leveydeksi kaksikymmentä kyynärää.

4 Temppelin edessä olevan eteishallin leveys oli sama kuin itse temppelin, kaksikymmentä kyynärää, ja sen korkeus oli kaksikymmentä kyynärää. Sen sisäseinät Salomo päällysti puhtaalla kullalla.

5 Temppelisalin hän vuorasi sypressilaudoilla, jotka silattiin parhaalla kullalla, ja hän kaunisti seinät palmunlehvä- ja köynnöskuvioin.

6 Hän koristeli temppelisalin kalliilla kivillä, ja kulta oli tuotu Parvaimista.

7 Temppelisali ja sen palkit, kynnykset, seinät ja ovet silattiin kullalla, ja seiniin kaiverrettiin kerubeja.

8 Sitten Salomo teki kaikkeinpyhimmän. Sen leveys oli sama kuin itse temppelin, kaksikymmentä kyynärää, ja sen syvyys oli samoin kaksikymmentä kyynärää. Hän käytti sen seinien päällystämiseen kuusisataa talenttia parasta kultaa.

9 Nauloihin oli käytetty viisikymmentä sekeliä kultaa. Myös ylempien tilojen seinät Salomo päällysti kullalla.

10 Kaikkeinpyhimpään hän teetti kaksi valettua kerubia, jotka silattiin kullalla.

11 Kerubien siipien pituus oli yhteensä kaksikymmentä kyynärää. Toisen kerubin toinen siipi oli viiden kyynärän mittainen ja ulottui temppelin seinään asti, ja toinen, samoin viiden kyynärän mittainen, kosketti toisen kerubin siipeä.

12 Myös toisen kerubin toinen siipi oli viiden kyynärän mittainen ja ulottui temppelin seinään, ja toinen, samoin viiden kyynärän mittainen, kosketti toisen kerubin siipeä.

13 Näin kerubien levällään olevien siipien pituudeksi tuli yhteensä kaksikymmentä kyynärää. Kerubit seisoivat kasvot temppelisaliin päin.

14 Väliverhon Salomo teetti sinipunaisesta, purppuranpunaisesta ja karmosiininpunaisesta villakankaasta ja hienoimmasta pellavasta, ja hän antoi kirjailla siihen kerubeja.

15 Temppelin edustalle Salomo teetti kaksi kolmenkymmenenviiden kyynärän korkuista pylvästä. Pylväänpäät olivat viiden kyynärän korkuiset.

16 Hän teetti pylväänpäihin ketjumaisia köynnöksiä, ja hän valmistutti myös sata granaattiomenakoristetta, jotka kiinnitettiin köynnöksiin.

17 Hän pystytti pylväät temppelin eteen, toisen oikealle ja toisen vasemmalle puolelle. Oikeanpuoleiselle hän antoi nimen Jakin ja vasemmanpuoleiselle Boas.

Publicidade

Capítulos

Bíblias

Publicidade