2 Crônicas 6

1 Salomo lausui silloin: -- Herra, sinä haluat pimeän asuinsijan.

2 Minä olen rakentanut sinulle asumuksen ikuisiksi ajoiksi.

3 Kuningas kääntyi kansaan päin ja siunasi koko Israelin seurakunnan. Kaikki seisoivat,

4 'Jo kauan sitten toin kansani pois Egyptistä, mutta tähän päivään mennessä en ole valinnut Israelin heimojen alueilta kaupunkia, jonne rakennettaisiin temppeli nimeni asuinsijaksi, enkä ole valinnut kansalleni Israelille ruhtinasta.

5 Nyt olen valinnut nimeni asuinsijaksi Jerusalemin ja kansani Israelin ruhtinaaksi Daavidin.'

6 Mutta Herra sanoi hänelle: 'Olet halunnut rakentaa minulle temppelin, ja olet tehnyt hyvin, kun olet sitä ajatellut.

7 Sinä et kuitenkaan ole sitä temppeliä rakentava. Sen saa rakentaa minulle poikasi, sinun omien kupeittesi hedelmä.'

8 Salomo seisoi Herran alttarin äärellä koko Israelin seurakunnan edessä ja kohotti kätensä.

9 Hän oli tehnyt pronssisen korokkeen, joka oli viiden kyynärän pituinen, viiden kyynärän levyinen ja kolmen kyynärän korkuinen, ja sijoittanut sen keskelle esipihaa. Koko Israelin seurakunnan edessä hän nousi nyt sille. Salomo polvistui, kohotti kätensä taivasta kohti

10 Sinä olet pannut täytäntöön sen, minkä lupasit isälleni Daavidille. Minkä suusi puhui, sen kätesi teki. Niin on nyt tapahtunut.

11 Herra, Israelin Jumala, täytäthän vielä senkin, minkä lupasit isälleni Daavidille, palvelijallesi, kun sanoit hänelle: 'Aina on Israelin valtaistuimella oleva sinun sukuusi kuuluva mies, jos poikasi pysyvät oikealla tiellä ja vaeltavat minun lakini mukaan, niin kuin sinäkin olet vaeltanut minun edessäni.'

12 Herra, Israelin Jumala! Käyköön toteen tämä lupaus, jonka lausuit palvelijallesi Daavidille.

13 Herra, minun Jumalani! Käänny kuitenkin palvelijasi puoleen ja kuule nöyrä pyyntöni, kun nyt hartaasti rukoilen sinun edessäsi.

14 Pidä päivin ja öin silmissäsi tämä temppeli, paikka, jossa olet sanonut nimesi asuvan. Kuule, mitä palvelijasi tähän paikkaan päin kääntyneenä rukoilee.

15 Kuule palvelijasi ja kansasi Israelin pyynnöt, kun me käännymme tätä paikkaa kohti ja rukoilemme sinua. Kuule ne asuinsijaasi taivaaseen, kuule ja anna anteeksi!

16 niin kuule taivaaseen kaikki tämä ja ratkaise palvelijoittesi asia. Rankaise syyllistä ja anna hänen kärsiä tekonsa mukaan, todista syytön syyttömäksi ja anna hänelle hyvitys hänen syyttömyytensä mukaisesti.

17 niin kuule se taivaaseen. Anna kansallesi Israelille anteeksi sen synnit ja tuo se takaisin tähän maahan, jonka olet antanut jo isillemme.

18 niin kuule se taivaaseen. Anna anteeksi palvelijoittesi ja kansasi Israelin synti, sinä, joka osoitat hyvän tien heidän kuljettavakseen. Anna sadetta maalle, jonka kansasi on saanut sinulta perintömaaksi.

19 niin kuule silloin asuinsijaasi taivaaseen jokainen rukous, yhtä lailla yksityisten ihmisten kuin koko kansasi Israelin armonanominen, kun palvelijasi onnettomuutensa ahdistamina kohottavat kätensä tätä temppeliä kohti.

20 Anna silloin heille anteeksi ja anna jokaiselle hänen ansionsa mukaan, sillä sinä tunnet heidän sydämensä, sinä yksin tunnet kaikkien ihmisten sydämen.

21 Näin he pysyvät koko elinaikansa sinun palvelijoinasi ja vaeltavat tahtosi mukaan tässä maassa, jonka sinä olet isillemme antanut.

22 niin kuule se asuinsijaasi taivaaseen ja tee niin kuin hän sinulta pyytää. Silloin kaikki maailman kansat oppivat tuntemaan nimesi, kunnioittavat sinua kansasi Israelin tavoin ja tietävät, että tämä rakentamani temppeli on pyhitetty sinun nimellesi.

23 niin kuule taivaaseen sen pyynnöt ja rukoukset ja anna sen menestyä.

24 ja jos he sitten siinä maassa, jonne heidät on viety, tekevät parannuksen, kääntyvät puoleesi ja vankeutensa maassa anovat sinulta armoa sanoen: 'Olemme tehneet väärin, olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet sinua vastaan',

25 ja jos he koko sydämestään ja sielustaan kääntyvät puoleesi tuossa vankeutensa maassa ja rukoilevat sinua suunnaten kasvonsa kohti omaa maataan, sitä, jonka sinä annoit heidän isilleen, kohti kaupunkia, jonka sinä valitsit, ja temppeliä, jonka minä olen sinulle rakentanut,

26 niin kuule asuinsijaasi taivaaseen heidän pyyntönsä ja rukouksensa ja anna heille oikeutta. Anna kansallesi sen synnit anteeksi, millä tavoin se onkin sinua vastaan rikkonut.

27 Olkoot siis silmäsi avoinna, Jumalani, ja korvasi alttiit kuulemaan rukouksia, joita tässä paikassa lausutaan.

28 -- Nouse, Herra Jumala, tule asuinpaikkaasi, sinä ja arkku, jossa voimasi on! Herra, olkoon pappiesi vaatteena pelastus, riemuitkoot sinun uskolliset palvelijasi hyvyydestäsi.

Capítulos

Bíblias