1 Tämän jälkeen Jeesus kiersi eri puolilla Galileaa. Juudeassa hän ei halunnut liikkua, koska juutalaiset etsivät tilaisuutta tappaa hänet.

2 Juutalaisten lehtimajanjuhla oli lähellä.

5 Veljetkään eivät näet uskoneet häneen.

7 Maailma ei voi vihata teitä, mutta minua se vihaa, koska minä todistan, että sen teot ovat pahat.

9 Näin hän sanoi ja jäi Galileaan.

10 Mutta kun veljet olivat lähteneet juhlille, myös Jeesus lähti sinne, ei ihmisten tieten vaan salaa.

13 Julkisesti kukaan ei kuitenkaan uskaltanut puhua hänestä, sillä kaikki pelkäsivät juutalaisia.

14 Juhlan jo ehdittyä puoliväliin Jeesus meni ylös temppeliin ja alkoi opettaa.

17 Joka tahtoo noudattaa hänen tahtoaan, pääsee kyllä selville siitä, onko opetukseni lähtöisin Jumalasta vai puhunko omiani.

18 Se, joka esittää omia ajatuksiaan, tahtoo kunniaa itselleen. Mutta se, joka tahtoo kunniaa lähettäjälleen, puhuu totta, hänessä ei ole vääryyttä.

22 Mooses sääti teille ympärileikkauksen -- se ei tosin ole peräisin Moosekselta, vaan kantaisiltä -- ja te toimitatte sen myös sapattina.

23 Jos kerran ihminen ympärileikataan sapattinakin, ettei Mooseksen lakia rikottaisi, niin miksi te olette vihoissanne siitä, että minä sapattina paransin koko ihmisen?

26 Kuinka kummassa hän saa puhua täällä vapaasti eivätkä he sano mitään? Ovatkohan hallitusmiehet nyt varmoja siitä, että hän on Messias?

30 Hallitusmiesten teki mieli pidättää hänet, mutta kukaan ei kuitenkaan käynyt häneen käsiksi, sillä hänen hetkensä ei ollut vielä tullut.

32 Kun fariseukset kuulivat, että kansan parissa puhuttiin Jeesuksesta tähän tapaan, he ja ylipapit lähettivät miehiään pidättämään hänet.

39 Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan. Vielä ei Henki ollut tullut, koska Jeesusta ei vielä ollut kirkastettu.

43 Näin ihmiset alkoivat kiistellä hänestä.

44 Muutamat halusivat ottaa hänet kiinni, mutta kukaan ei kuitenkaan käynyt häneen käsiksi.

48 Onko kukaan hallitusmies uskonut häneen? Tai yksikään fariseus?

50 Silloin Nikodemos, joka itse oli fariseus ja oli aiemmin käynyt tapaamassa Jeesusta, sanoi:

51 Eihän meidän lakimme mukaan ketään voi tuomita, ennen kuin on kuultu häntä ja otettu selville, mitä hän on tehnyt.

53 [Kaikki lähtivät kotiinsa,