1 Leeviläissukujen päämiehet tulivat Silossa, Kanaaninmaassa, pappi Eleasarin ja Joosuan, Nunin pojan, sekä Israelin muiden heimojen päämiesten luo

3 Israelilaiset antoivat Herran käskyn mukaisesti omilta alueiltaan leeviläisille kaupunkeja ja laitumia.

4 Jakoa tehtäessä arpa osui ensimmäiseksi kehatilaissukuihin. Pappi Aaronista polveutuville annettiin arpomalla kolmetoista kaupunkia Juudan, Simeonin ja Benjaminin heimojen alueelta.

5 Muille kehatilaissuvuille arvottiin kymmenen kaupunkia Efraimin ja Danin heimojen sekä Manassen heimon toisen puoliskon alueelta.

6 Gersonilaissuvuille arvottiin kolmetoista kaupunkia Isaskarin, Asserin ja Naftalin heimojen alueelta sekä Manassen heimon toisen puoliskon alueelta Basanista.

7 Merarilaissuvuille arvottiin kaksitoista kaupunkia Ruubenin, Gadin ja Sebulonin heimojen alueelta.

8 Nämä kaupungit ja niitä ympäröivät laidunmaat israelilaiset arpoivat leeviläisille sen määräyksen mukaisesti, jonka Mooses oli Herralta saanut.

9 Juudan ja Simeonin heimojen alueelta annettiin seuraavat kaupungit,

10 jotka tulivat pappi Aaronin pojasta Kehatista polveutuville leeviläisille, sillä ensimmäinen arpa oli osunut heihin.

11 Heille annettiin Juudan vuoristosta Anokin heimon kantaisän Arban kaupunki Kirjat-Arba eli Hebron sekä sitä ympäröivät laidunmaat.

12 Kaupungin peltomaat ja ympäristökylät oli annettu perintöosaksi Kalebille, Jefunnen pojalle.

13 Aaronin jälkeläisille annettiin Hebron, turvakaupunki, sekä lisäksi Libna,

14 Jattir, Estemoa,

15 Holon, Debir,

16 Asan, Jutta ja Bet-Semes, yhteensä yhdeksän kaupunkia laidunmaineen Juudan ja Simeonin heimojen alueelta.

17 Benjaminin heimon alueelta annettiin Gibeon, Geba,

18 Anatot ja Almon, yhteensä neljä kaupunkia laidunmaineen.

19 Aaronin suvun papeilla oli siis kaikkiaan kolmetoista kaupunkia laidunmaineen.

20 Muut kehatilaissukuihin kuuluvat leeviläiset saivat arpomalla asuinpaikkansa Efraimin heimon alueelta.

21 Heille annettiin Efraimin vuoristosta Sikem, turvakaupunki, sekä lisäksi Geser,

22 Kibsaim ja Bet-Horon, yhteensä neljä kaupunkia laidunmaineen.

23 Danin heimon alueelta heille annettiin Elteke, Gibbeton,

24 Aijalon ja Gat- Rimmon, yhteensä neljä kaupunkia laidunmaineen.

25 Manassen heimon läntisen puoliskon alueelta heille annettiin kaksi kaupunkia, Taanak ja Jibleam, kumpikin laidunmaineen.

26 Näille kehatilaissuvuille tuli siis kaikkiaan kymmenen kaupunkia laidunmaineen.

27 Leevistä polveutuvan Gersonin jälkeläisille annettiin Manassen heimon itäisen puoliskon alueelta Basanista Golan, turvakaupunki, ja Beestera, molemmat laidunmaineen.

28 Isaskarin heimon alueelta heille annettiin Kisjon, Daberat,

29 Jarmut ja En-Gannim, yhteensä neljä kaupunkia laidunmaineen.

30 Asserin heimon alueelta heille annettiin Misal, Abdon,

31 Helkat ja Rehob, yhteensä neljä kaupunkia laidunmaineen.

32 Naftalin heimon alueelta heille annettiin Galileasta Kedes, turvakaupunki, sekä lisäksi Hammot-Dor ja Kartan, yhteensä kolme kaupunkia laidunmaineen.

33 Gersonilaissuvuille annettiin siis kaikkiaan kolmetoista kaupunkia laidunmaineen.

34 Leevistä polveutuvan Merarin jälkeläisille, jotka eivät vielä olleet saaneet osuuttaan, annettiin Sebulonin heimon alueelta Jokneam, Karta,

35 Rimmon ja Nahalal, yhteensä neljä kaupunkia laidunmaineen.

36 Jordanin toiselta puolen, Jerikosta itään, heille annettiin Ruubenin heimon alueelta Beser, turvakaupunki, joka sijaitsi ylängöllä autiomaan laidassa, sekä lisäksi Jahas,

37 Kedemot ja Mefaat, kaikkiaan neljä kaupunkia laidunmaineen.

38 Gadin heimon alueelta Gileadista annettiin Ramot, turvakaupunki, sekä Mahanaim,

39 Hesbon ja Jaeser, yhteensä neljä kaupunkia laidunmaineen.

40 Merarilaissuvuille, jotka leeviläisistä suvuista viimeisinä saivat asuinpaikkansa, arvottiin yhteensä kaksitoista kaupunkia.

41 Kaikkiaan leeviläiset saivat Israelin heimojen alueilta neljäkymmentäkahdeksan kaupunkia.

42 Jokaiseen kaupunkiin kuuluivat myös sitä ympäröivät laidunmaat.

43 Näin Herra oli antanut israelilaisille koko sen maan, jonka hän oli heidän esi-isilleen vannomallaan valalla luvannut antaa. Israelilaiset ottivat maan haltuunsa ja asettuivat sinne asumaan,

44 ja Herra antoi heidän asua rauhassa kaikkialla, aivan kuten hän oli heidän esi-isilleen vannonut. Kukaan heidän vihollisistaan ei kyennyt pitämään puoliaan heitä vastaan, vaan Herra antoi kaikki viholliset heidän käsiinsä.

45 Niistä lupauksista, jotka Herra oli Israelille antanut, ei yksikään jäänyt täyttymättä. Kaikki lupaukset kävivät toteen.