Josué 9

1 Nämä tapahtumat tulivat pian maan kaikkien kuninkaiden tietoon. He hallitsivat heettiläisiä, amorilaisia, kanaanilaisia, perissiläisiä, hivviläisiä ja jebusilaisia alueella, joka Jordanin länsipuolella ulottuu vuoristosta läntisille kukkuloille ja Suurenmeren rannikkoa pitkin Libanoniin saakka.

2 Kuninkaat liittoutuivat ryhtyäkseen yhteisvoimin sotimaan Joosuaa ja Israelia vastaan.

3 Kun Gibeonin asukkaat saivat kuulla, mitä Joosua oli tehnyt Jerikolle ja Aille,

4 he keksivät ovelan juonen. He varustivat matkaan sananviejiä, jotka kuormasivat aasiensa selkään kuluneita säkkejä ja rikki kuluneita ja paikattuja viinileilejä,

5 panivat jalkaansa kuluneet ja paikatut sandaalit ja pukivat ylleen kuluneet vaatteet. Evääkseen miehet ottivat kuivaa, murentunutta leipää.

6 Kuulimme myös siitä, mitä hän teki kahdelle amorilaiskuninkaalle, jotka asuivat Jordanin itäpuolella, Hesbonin kuninkaalle Sihonille ja Basanin kuninkaalle Ogille, joka asui Astarotissa.

7 Silloin meidän vanhimpamme ja kaikki maamme asukkaat sanoivat meille: 'Varatkaa evästä mukaanne ja menkää tapaamaan israelilaisia. Sanokaa heille, että olemme heidän palvelijoitaan, ja pyytäkää heitä solmimaan liitto meidän kanssamme.'

8 Katsokaa meidän leipäämme! Kun lähdimme teidän luoksenne ja otimme sitä kotoa matkaevääksi, se oli vielä lämmintä. Nyt se on kuivaa ja murusina.

9 Kysymättä neuvoa Herralta Israelin miehet maistoivat heidän eväitään,

10 ja Joosua antoi gibeonilaisille rauhanvakuutuksen, teki liiton heidän kanssaan ja lupasi säästää heidän henkensä. Kansan päämiehet vahvistivat liiton valallaan.

11 Kolmen päivän kuluttua liiton solmimisesta israelilaiset saivat tietää, että vieraat olivatkin heidän naapureitaan ja asuivat aivan lähellä.

12 Israelin miehet lähtivät silloin liikkeelle ja tulivat kolmantena päivänä heidän kaupunkeihinsa, jotka olivat Gibeon, Kefira, Beerot ja Kirjat- Jearim.

13 Mutta israelilaiset eivät tappaneet heitä, koska kansan päämiehet olivat vannoneet heille valan Herran, Israelin Jumalan, nimeen. Koko kansa nurisi päämiehiä vastaan.

14 Päämiehet määräsivät, että asukkaat oli jätettävä eloon, mutta päämiesten käskystä heidän oli ruvettava palvelemaan israelilaisia puunhakkaajina ja vedenkantajina.

15 Joosua teki niin kuin oli sanonut. Hän pelasti gibeonilaiset israelilaisten käsistä eikä antanut surmata heitä,

16 mutta hän määräsi heidät siitä päivästä alkaen israelilaisten orjiksi hakkaamaan puita ja kantamaan vettä Herran alttaria varten. Tämä on heidän työnään yhä edelleen paikassa, jonka Herra on valinnut. valloitus

Publicidade

Capítulos

Bíblias

Publicidade