1 Eräänä päivänä Simson kävi Timnassa ja näki siellä filistealaisen tytön.

4 Hänen vanhempansa eivät tienneet, että tämä oli Herran johdatusta ja että Herra tahtoi antaa aiheen taisteluun filistealaisia vastaan. Siihen aikaan filistealaiset näet pitivät Israelia valtansa alla.

5 Simson ja hänen vanhempansa menivät Timnaan. Timnan viinitarhojen luona Simsonia vastaan tuli karjuva nuori leijona.

6 Samassa Simsonin valtasi Herran henki, ja hän repi leijonan kappaleiksi paljain käsin niin kuin se olisi ollut karitsa. Mutta hän ei kertonut vanhemmilleen, mitä oli tehnyt.

7 Sitten hän meni kaupunkiin ja puhui tytön kanssa, ja tyttö miellytti häntä.

8 Jonkin ajan kuluttua Simson lähti jälleen Timnaan ottaakseen tytön vaimokseen. Hän poikkesi tieltä sivuun katsomaan leijonan raatoa ja näki, että sen sisässä oli mehiläispesä ja pesässä hunajaa.

9 Simson kaivoi hunajaa kouriinsa ja söi sitä kulkiessaan. Kun hän tuli vanhempiensa luo, hän antoi sitä heille, ja hekin söivät. Mutta hän ei kertonut heille, että hän oli kaapinut hunajan leijonan raadosta.

10 Simsonin isä meni timnalaisen tytön kotiin, ja Simson järjesti siellä pidot, kuten nuorilla miehillä oli tapana tehdä.

11 Kun timnalaiset näkivät Simsonin saapuneen, he valitsivat kolmekymmentä sulhaspoikaa hänen seuralaisikseen.

14 Niin Simson sanoi heille: -- Lähti syöjästä syötävä, lähti väkevästä makea. Kolmen päivän ajan sulhaspojat yrittivät turhaan ratkaista arvoitusta.

17 Vaimo kiusasi itkullaan Simsonia häiden seitsemänteen päivään asti, ja koska vaimo niin ahdisteli häntä, hän lopulta seitsemäntenä päivänä kertoi ratkaisun vaimolleen. Vaimo ilmoitti sen heimolaisilleen,

18 ja seitsemäntenä päivänä, juuri ennen auringonlaskua, kaupungin miehet sanoivat Simsonille: -- Mikä makeampi hunajaa, mikä väkevämpi leijonaa? Simson sanoi heille: -- Ellette olisi vasikallani kyntäneet, ette olisi arvoitustani ratkaisseet.

19 Silloin Herran henki valtasi Simsonin. Hän meni Askeloniin ja surmasi siellä kolmekymmentä miestä, riisui heiltä vaatteet ja antoi ne arvoituksen ratkaisijoille. Raivoissaan hän sitten lähti kotiinsa.

20 Simsonin vaimo naitettiin Simsonin lähimmälle sulhaspojalle.