1 Kaikki israelilaiset Danista Beersebaan asti ja aina Gileadin maata myöten kokoontuivat yhtenä miehenä Herran eteen Mispaan.

2 Israelin päälliköt, kaikkien sukukuntien päämiehet, ja koko Jumalan kansa tulivat yhteiseen kokoukseen. Heitä oli siellä neljäsataatuhatta aseistettua miestä.

5 mutta Gibean miehet yrittivät käydä kimppuuni ja piirittivät yöllä talon. He aikoivat tappaa minut ja tekivät väkivaltaa sivuvaimolleni, niin että hän kuoli.

6 Minä paloittelin hänen ruumiinsa ja lähetin kappaleet Israelin kaikkiin osiin sen törkeän ja pöyristyttävän teon vuoksi, jonka gibealaiset ovat Israelissa tehneet.

9 Me teemme Gibealle näin: Heitämme arpaa

11 Israelilaiset päättivät yksimielisesti lähteä sotimaan Gibeaa vastaan.

14 vaan kokoontuivat kaupungeistaan Gibeaan ryhtyäkseen sotaan heitä vastaan.

15 Kaupungeistaan saapuneet benjaminilaiset katsastettiin ja laskettiin. Heitä oli kaksikymmentäkuusituhatta miestä. Lisäksi tulivat Gibean omat joukot, seitsemänsataa valiosoturia.

16 Koko sotajoukossa oli seitsemänsataa vasenkätistä valiomiestä, joista jokainen osasi lingota kiven erehtymättömän tarkasti maaliin.

17 Myös israelilaisten sotajoukko tarkastettiin ja laskettiin. Israelilaisia oli, kun benjaminilaiset olivat poissa, yhteensä neljäsataatuhatta miestä, kaikki harjaantuneita sotureita.

19 Seuraavana aamuna israelilaiset lähtivät liikkeelle ja asettuivat leiriin Gibean edustalle.

20 Näin israelilaiset lähtivät sotaan benjaminilaisia vastaan ja järjestäytyivät taisteluun Gibean ulkopuolella.

21 Benjaminilaiset hyökkäsivät ulos kaupungista ja surmasivat sinä päivänä kaksikymmentäkaksituhatta israelilaista.

22 Mutta israelilaiset rohkaisivat mielensä ja päättivät ryhtyä jälleen taisteluun samassa paikassa, jossa olivat taistelleet edellisenäkin päivänä.

24 Kun israelilaiset seuraavana päivänä lähtivät leiristään taisteluun,

25 benjaminilaiset tulivat Gibeasta heitä vastaan ja surmasivat vielä kahdeksantoistatuhatta soturia.

26 Israelin koko sotajoukko meni jälleen Beteliin. Siellä israelilaiset istuivat itkien Herran edessä ja paastosivat iltaan asti sekä uhrasivat poltto- ja yhteysuhreja.

27 He tiedustelivat Herralta neuvoa - - Jumalan liitonarkku oli näet siihen aikaan Betelissä,

29 Israelilaiset sijoittivat miehiään väijyksiin kaikkialle Gibean ympärille.

30 Kolmantena päivänä israelilaiset järjestäytyivät taisteluun benjaminilaisia vastaan kuten edellisilläkin kerroilla.

31 Kun benjaminilaiset hyökkäsivät kaupungista, heidät houkuteltiin kauas sen ulkopuolelle. Tälläkin kerralla he pääsivät aluksi voitolle ja surmasivat Betelin ja Gibean välisellä tiellä kolmisenkymmentä israelilaista.

33 Israelilaisten pääjoukko, joka oli lähtenyt asemistaan, ryhmittyi uudelleen taisteluun Baal-Tamarissa. Samaan aikaan israelilaisten väijytysjoukot syöksyivät esiin piilopaikoistaan gibealaisten selustasta.

34 Gibean edustalle saapui kymmenentuhannen miehen joukko israelilaisia valiosotureita. Taistelu riehui ankarana, eivätkä benjaminilaiset vielä tajunneet, että heitä uhkasi tuho.

35 Herra antoi israelilaisten voittaa benjaminilaiset. Sinä päivänä he surmasivat kaksikymmentäviisituhatta sata benjaminilaista soturia.

36 Benjaminilaiset ymmärsivät nyt joutuneensa häviölle. Taistelun kulku oli tällainen: Israelilaiset vetäytyivät benjaminilaisten tieltä luottaen Gibean ympäristöön sijoittamaansa väijytysjoukkoon.

37 Sillä aikaa väijytysjoukko syöksyi esiin, tunkeutui kaupunkiin ja surmasi kaikki sen asukkaat.

38 Israelilaiset olivat ennalta sopineet väijytysjoukon kanssa, että merkkinä olisi kaupungista nouseva savupatsas.

40 Kaupungista alkoi silloin nousta savua paksuna patsaana, ja kun benjaminilaiset kääntyivät katsomaan taakseen, he näkivät kaupunkinsa nousevan savuna taivaalle.

41 Perääntyvät israelilaiset kääntyivät takaisin, ja benjaminilaiset joutuivat kauhun valtaan huomatessaan olevansa hukassa.

42 He pakenivat kohti autiomaata, mutta takaa-ajajat pysyivät heidän kannoillaan. Benjaminilaiset jäivät kaupungista tulevan joukon ja israelilaisten pääjoukon väliin.

43 Israelilaiset saartoivat heidät, ajoivat hellittämättä heitä takaa ja tavoittivat heidät Gibean itäpuolella.

44 Benjaminilaisia kaatui kahdeksantoistatuhatta miestä, kaikki kokeneita sotureita.

45 Muut kääntyivät ja pakenivat autiomaata kohti Rimmonin kallioiden suuntaan. Israelilaiset surmasivat pakenijoista maanteillä viisituhatta miestä, ja he jatkoivat takaa-ajoa Gideomiin saakka ja surmasivat vielä kaksituhatta miestä.

46 Benjaminilaisia kaatui sinä päivänä yhteensä kaksikymmentäviisituhatta miestä, kaikki kokeneita sotureita.

47 Vain kuusisataa benjaminilaista pääsi pakenemaan autiomaahan Rimmonin kallioille, ja he jäivät sinne neljäksi kuukaudeksi.

48 Mutta israelilaiset palasivat Benjaminin alueelle ja surmasivat sen kaupungeista ihmiset ja karjan, jokaisen elävän olennon, jonka löysivät, ja polttivat kaikki Benjaminin kaupungit.