Lucas 21

1 Jeesus käänsi katseensa uhriarkkuun päin ja näki rikkaiden panevan siihen lahjoja.

2 Hän näki myös, kuinka eräs köyhä leskivaimo pani arkkuun kaksi pientä lanttia.

3 Kun jotkut ihastelivat temppeliä, sen kauniita kiviä ja näkyville pantuja lahjoja, Jeesus sanoi:

4 Tulee aika, jolloin kaikki tämä, mitä te nyt katselette, revitään maahan. Tähän ei jää kiveä kiven päälle.

5 ja joka puolella on suuria maanjäristyksiä, nälänhätää ja ruttotauteja. Kauhistuttavia asioita tapahtuu, ja taivaalla näkyy suuria ennusmerkkejä.

6 Näin te saatte tilaisuuden todistaa minusta.

7 Painakaa vain mieleenne, että teidän ei tule etukäteen miettiä, miten itseänne puolustatte.

8 Minä annan teille viisauden puhua niin, ettei yksikään vastustajanne kykene kiistämään eikä kumoamaan sanojanne.

9 Kaikki vihaavat teitä minun nimeni tähden.

10 Mutta edes hiuskarva päästänne ei mene hukkaan.

11 Pysykää lujina, niin voitatte omaksenne elämän.

12 Silloin on kaikkien Juudeassa asuvien paettava vuorille. Niiden, jotka ovat kaupungissa, on lähdettävä sieltä, eikä maaseudulla olevien pidä tulla kaupunkiin.

13 Sillä ne päivät ovat koston päiviä: kaikki, mitä on kirjoitettu, käy toteen.

14 Voi niitä, jotka noina päivinä ovat raskaana tai imettävät! Tähän maahan tulee suuri hätä, ja tätä kansaa kohtaa viha.

15 Monet surmataan miekan terällä, toiset viedään vangiksi kaikkien kansojen sekaan, ja vieraat kansat polkevat Jerusalemia, kunnes niille annettu aika täyttyy.

16 Kaikki lamaantuvat pelosta odottaessaan sitä, mikä on kohtaava ihmiskuntaa, sillä taivaiden voimat järkkyvät.

17 Silloin nähdään Ihmisen Pojan tulevan pilven päällä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan.

18 Kun näette sen puhkeavan lehteen, te tiedätte ilman muuta, että kesä on jo lähellä.

19 Samalla tavoin te nähdessänne tämän tapahtuvan tiedätte, että Jumalan valtakunta on lähellä.

20 Totisesti: tämä sukupolvi ei katoa ennen kuin kaikki tämä tapahtuu.

21 Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa.

22 niin kuin ansa. Sitä päivää ei vältä yksikään, joka maan päällä elää.

23 Päivät Jeesus opetti temppelissä, mutta illalla hän aina lähti sieltä ja vietti yönsä vuorella, jota sanotaan Öljymäeksi.

24 Jo varhain aamulla kansa tuli temppeliin hänen luokseen kuulemaan häntä.

Publicidade

Capítulos

Bíblias

Publicidade