1 He lähtivät sieltä kaikki yhdessä, veivät Jeesuksen Pilatuksen eteen

6 Tämän kuultuaan Pilatus kysyi, oliko mies galilealainen.

7 Saatuaan tietää, että Jeesus oli Herodeksen hallintoalueelta, hän lähetti Jeesuksen Herodeksen luo, sillä tämäkin oli niinä päivinä Jerusalemissa.

8 Herodes ilahtui kovin nähdessään Jeesuksen, sillä hän oli jo pitkään halunnut tavata hänet. Hän oli kuullut Jeesuksesta ja toivoi, että tämä tekisi hänen nähtensä jonkin ihmeteon.

9 Hän kyseli Jeesukselta kaikenlaista, mutta Jeesus ei vastannut hänelle mitään.

10 Ylipapit ja lainopettajat, jotka olivat paikalla, syyttivät Jeesusta kiivaasti.

11 Herodes ja hänen sotilaansa alkoivat nyt kohdella Jeesusta halveksuvasti. Herodes teki Jeesuksesta pilkkaa puettamalla hänet komeaan pukuun, ja sitten hän lähetti Jeesuksen takaisin Pilatuksen luo.

12 Tuona päivänä Herodeksesta ja Pilatuksesta tuli ystävät; siihen saakka he olivat olleet vihoissa keskenään.

13 Pilatus kutsui koolle ylipapit, hallitusmiehet ja kansan

15 Ei liioin Herodes, sillä hän lähetti miehen takaisin meidän eteemme. Ei hän ole tehnyt mitään, mistä seuraisi kuolemantuomio.

17 Hänen näet täytyi aina juhlan aikana päästää heille joku vanki vapaaksi.]

19 Barabbas oli kaupungissa puhjenneen mellakan ja murhan tähden vangittu mies.

20 Pilatus vetosi uudestaan heihin, sillä hän halusi vapauttaa Jeesuksen.

23 Mutta he eivät antaneet periksi vaan huusivat yhä kovemmin ja vaativat, että Jeesus oli ristiinnaulittava. Huutonsa voimalla he saivat tahtonsa läpi.

24 Pilatus päätti lopulta suostua heidän vaatimukseensa.

25 Hän vapautti sen miehen, jonka he halusivat -- miehen, joka oli vangittu mellakan ja murhan tähden -- mutta Jeesuksen hän luovutti heidän valtaansa.

26 Jeesusta lähdettiin viemään. Matkalla sotilaat pysäyttivät Simon-nimisen kyreneläisen miehen, joka oli tulossa kaupunkiin, ja panivat hänet kantamaan ristiä Jeesuksen jäljessä.

27 Mukana seurasi suuri väkijoukko, myös monia naisia, jotka valittivat ääneen ja itkivät Jeesusta.

29 Tulee aika, jolloin sanotaan: 'Autuaita ovat hedelmättömät, autuaita ne kohdut, jotka eivät ole synnyttäneet, ja rinnat, jotka eivät ole lasta ruokkineet.'

30 Silloin ihmiset sanovat vuorille: 'Kaatukaa meidän päällemme', ja kukkuloille: 'Peittäkää meidät.'

32 Jeesuksen kanssa teloitettavaksi vietiin kaksi muuta miestä, kaksi rikollista.

33 Kun tultiin paikkaan, jota kutsutaan Pääkalloksi, he ristiinnaulitsivat Jeesuksen ja rikolliset, toisen hänen oikealle puolelleen, toisen vasemmalle.

36 Myös sotilaat pilkkasivat häntä. He tulivat hänen luokseen, tarjosivat hänelle hapanviiniä

44 Oli jo kuudes tunti. Silloin, keskipäivällä, aurinko pimeni. Pimeys tuli koko maan ylle, ja sitä kesti yhdeksänteen tuntiin saakka.

45 Temppelin väliverho repesi keskeltä kahtia.

48 Ja kaikki ne ihmiset, jotka suurin joukoin olivat kerääntyneet katselemaan tätä näytelmää, palasivat tämän nähtyään kaupunkiin rintaansa lyöden.

49 Jeesuksen tuttavat seisoivat kaikki etäämpänä ja seurasivat sieltä tapahtumia. Siellä olivat myös naiset, jotka olivat tulleet Galileasta hänen mukanaan.

50 (H23:50-51)Muuan neuvoston jäsen, Joosef, joka oli kotoisin juutalaisesta Arimatian kaupungista, ei ollut yhtynyt neuvoston päätökseen eikä osallistunut sen toimiin. Hän oli hyvä ja hurskas mies ja odotti Jumalan valtakuntaa.

51

52 Joosef meni Pilatuksen puheille ja pyysi Jeesuksen ruumista.

53 Hän otti sen ristiltä, kääri pellavavaatteeseen ja pani kallioon hakattuun hautaan, johon ei vielä ollut haudattu ketään.

54 Oli valmistuspäivä, sapatti oli juuri alkamassa.

55 Naiset, jotka olivat Jeesuksen kanssa tulleet Galileasta, lähtivät Joosefin mukaan. He näkivät, kuinka Jeesuksen ruumis pantiin hautaan.

56 Palattuaan kaupunkiin he hankkivat tuoksuvia öljyjä ja voiteita, mutta sapatin he viettivät levossa lain käskyn mukaan.