Levítico 17

1 Herra sanoi Moosekselle:

2 Jos joku israelilainen teurastaa sonnin, lampaan tai vuohen joko leirissä tai sen ulkopuolella

3 eikä tuo sitä pyhäkköteltan ovelle luovuttaakseen sen uhrilahjana Herralle telttamajan edessä, hänet on katsottava verivelan alaiseksi. Hän on vuodattanut verta, ja hänet on poistettava kansansa keskuudesta.

4 Israelilaiset eivät siis enää saa teurastaa eläimiään missä tahansa ulkosalla, vaan heidän on tuotava ne papille Herran eteen pyhäkköteltan ovelle ja teurastettava ne siellä Herralle omistettuina yhteysuhreina.

5 Pappi vihmokoon veren Herran alttarille pyhäkköteltan oven luona ja polttakoon rasvan tuoksuvana uhrina, joka on Herralle mieluisa.

6 Israelilaiset eivät enää eläimiä teurastaessaan saa omistaa niitä aavikon paholaisille, joita he ovat minusta luopuneina palvoneet. Tämä on heille pysyvä määräys sukupolvesta toiseen.

7 eikä tuo eläintään pyhäkköteltan ovelle Herralle uhrattavaksi, hänet on poistettava kansansa keskuudesta.

8 Veressä on elävän olennon elämänvoima. Minä itse olen määrännyt, että veri on tuotava alttarille teidän puolestanne tapahtuvaa sovitusta varten, sillä veressä oleva elämänvoima tuottaa sovituksen.

9 Sen tähden minä sanon israelilaisille: yksikään teistä ei saa syödä verta, eikä sitä myöskään saa syödä kukaan teidän keskuudessanne asuva siirtolainen.

10 sillä veressä on jokaisen elävän olennon elämänvoima. Siksi minä sanon israelilaisille: Älkää syökö minkään elävän olennon verta, sillä veressä on sen elämänvoima. Jokainen, joka syö verta, on poistettava kansansa keskuudesta.

Capítulos

Bíblias