Jejum e Oração

3 Niin he paastosivat ja rukoilivat, ja sitten he panivat kätensä näiden kahden päälle ja lähettivät heidät matkaan.


4 Tämän kuultuani istuin monta päivää maassa itkien ja murehtien ja paastoten. Minä rukoilin taivaan Jumalaa:


3 Kolmeen viikkoon en syönyt tuoretta leipää, en pannut suuhuni lihaa enkä viiniä enkä voidellut itseäni öljyllä.


3 Niin he paastosivat ja rukoilivat, ja sitten he panivat kätensä näiden kahden päälle ja lähettivät heidät matkaan.


16 Daavid kääntyi pojan vuoksi Jumalan puoleen, paastosi ja vietti yönsä maaten paljaalla lattialla.


12 Vielä nytkin Herra sanoo: -- Kääntykää minun puoleeni, tehkää niin koko sydämestänne, paastotkaa, itkekää ja valittakaa.


1 Sitten Henki vei Jeesuksen autiomaahan Paholaisen kiusattavaksi.

2 Kun Jeesus oli paastonnut neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä, hänen vihdoin tuli nälkä.


23 Kullekin seurakunnalle he valitsivat vanhimmat, ja rukoiltuaan ja paastottuaan he jättivät opetuslapset Herran turviin, hänen, johon nämä nyt uskoivat.


23 Niin me paastosimme ja pyysimme apua Jumalalta, ja hän kuuli meidän rukouksemme.


17 Kun sinä paastoat, voitele hiuksesi ja pese kasvosi.

18 Silloin sinun paastoasi eivät näe ihmiset, vaan Isäsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.


17 Kun sinä paastoat, voitele hiuksesi ja pese kasvosi.

18 Silloin sinun paastoasi eivät näe ihmiset, vaan Isäsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.


37 mutta nyt hän oli ollut leskenä jo kahdeksankymmenenneljän vuoden ajan. Hän ei poistunut temppelistä minnekään, vaan palveli Jumalaa yötä päivää paastoten ja rukoillen.


16 Kutsu koolle kaikki Susan juutalaiset paastoamaan minun puolestani. Älkää syökö älkääkä juoko mitään kolmeen päivään ja kolmeen yöhön. Minäkin paastoan samalla tavoin palvelijattarieni kanssa, ja sitten lähden kuninkaan luo, vaikka se onkin vastoin lakia. Kun minun kerran on kuoltava, niin kuolen.


5 Sen kuultuaan Niniven asukkaat uskoivat Jumalaan. He julistivat paaston, ja niin ylhäiset kuin alhaisetkin pukeutuivat säkkivaatteeseen.

6 Kun Joonan sanat tulivat Niniven kuninkaan korviin, hän nousi valtaistuimeltaan, riisui viittansa, pukeutui säkkivaatteeseen ja istuutui tomuun.

8 Kaikkien, niin ihmisten kuin eläintenkin, on kuljettava säkkivaatteeseen puettuina, kaikkien on huudettava Jumalaa täysin voimin. Jokainen kääntyköön pahoilta teiltään ja hylätköön väärät tekonsa.

10 Jumala näki, että he kääntyivät pahoilta teiltään. Niin hän muutti mielensä eikä sallinutkaan onnettomuuden kohdata niniveläisiä, vaikka oli sanonut tuhoavansa heidät.


28 Mooses viipyi vuorella Herran luona neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä syömättä ja juomatta. Ja hän kirjoitti tauluihin liiton ehdot, nuo kymmenen käskyä.


2 neljäkymmentä päivää, ja Paholainen kiusasi häntä. Hän ei syönyt noina päivinä mitään, ja kun tämä aika oli kulunut, hänen tuli nälkä.


14 Julistakaa pyhä paasto, kutsukaa koolle juhlakokous. Kootkaa vanhimmat ja kaikki kansa Herran, Jumalanne, huoneeseen, huutakaa avuksenne Herraa.


3 Minä käännyin Herran, Jumalani, puoleen armoa pyytäen, paastosin, pukeuduin säkkivaatteeseen ja istuin maan tomussa.


27 Olen raatanut ja nähnyt vaivaa, valvonut paljon, kärsinyt nälkää ja janoa, paastonnut usein, palellut vähissä vaatteissa.


21 Ahavajoen rannalla määräsin pidettäväksi paaston ja kehotin kaikkia nöyrtymään Jumalan edessä ja rukoilemaan, että pääsisimme lapsinemme, karjoinemme ja tavaroinemme onnellisesti perille.


13 Silloin kun joku heistä sairastui, minä pukeuduin karkeaan kankaaseen, paastosin ankarasti, rukoilin hartaasti,


4 Riitaa ja katkeruutta teidän paastonne tuottaa, raakoja nyrkiniskuja. Te ette enää pidä sellaista paastoa, joka kantaa rukoukset taivaisiin.

5 Tuollaistako paastoa minä teiltä odotan, tuollaista itsenne kurittamisen päivää? Sitäkö, että te riiputatte päätänne kuin rannan ruoko, pukeudutte säkkivaatteeseen, makaatte maan tomussa, sitäkö te kutsutte paastoksi, Herran mielen mukaiseksi päiväksi?

6 Toisenlaista paastoa minä odotan: että vapautat syyttömät kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet,


6 Toisenlaista paastoa minä odotan: että vapautat syyttömät kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet,