Preservação das Escrituras

Minä oivalsin, että kaikki, minkä Jumala tekee, pysyy ikuisesti. Siihen ei ole lisäämistä eikä siitä vähentämistä. Jumala on niin tehnyt, että häntä pelättäisiin.

Eclesiastes 3:14

Minä talletan kaikki ohjeesi sydämeeni, etten rikkoisi sinua vastaan.

Salmos 119:11

ja voitte tajuta Kristuksen rakkauden, joka ylittää kaiken tiedon. Niin Jumalan koko täyteys valtaa teidät.

Efésios 3:19

Tällainen rukous on oikea ja mieluisa Jumalalle, meidän pelastajallemme,

joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.

1 Timóteo 2:3,4

Ennen muuta teidän on oltava selvillä siitä, etteivät pyhien kirjoitusten ennustukset ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä.

Yksikään profeetallinen sana ei ole tullut julki ihmisten tahdosta, vaan ihmiset ovat puhuneet Pyhän Hengen johtamina sen, minkä ovat Jumalalta saaneet.

2 Pedro 1:20,21

Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.

Mateus 5:18

1 Monet kerrat ja monin tavoin Jumala muinoin puhui isillemme profeettojen suulla,

2 mutta näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille Pojassaan, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi ja jonka välityksellä hän myös on luonut maailmat.

3 Poika on Jumalan sädehtivä kirkkaus, hänen olemuksensa kuva, ja hän ylläpitää kaikkea olemassa olevaa sanansa voimalla. Toimitettuaan puhdistuksen synneistä hän on asettunut korkeuksissa istuimelleen Majesteetin oikealle puolelle.

Hebreus 1:1-3

1 Laulunjohtajalle. Daavidin psalmi. (H19:2)Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaankansi kertoo hänen teoistaan.

2 (H19:3)Päivä ilmoittaa ne päivälle, yö julistaa yölle.

3 (H19:4)Ei se ole puhetta, ei sanoja, ei ääntä jonka voisi korvin kuulla.

4 (H19:5)Kuitenkin se kaikuu kaikkialla, maanpiirin yli merten ääriin. Hän on tehnyt sinne majan auringolle.

5 (H19:6)Ja aurinko nousee kuin sulhanen hääteltastaan, kuin sankari riemukkaana juoksemaan rataansa.

6 (H19:7)Taivaan äärestä se lähtee ja kaartaa taivaan toiseen ääreen, eikä mikään jää sen paisteelta piiloon.

7 (H19:8)Herra on antanut täydellisen lain, se virvoittaa mielen. Herran ohjeet ovat luotettavat, ne neuvovat taitamatonta.

8 (H19:9)Herran käskyt ovat oikeat, ne ilahduttavat sydämen. Herran määräykset ovat kirkkaat, ne avaavat silmäni näkemään.

Salmos 19:1-8

Mitä siis on sanottu? -- Sana on lähellä sinua, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi, nimittäin se uskon sana, jota me julistamme.

Romanos 10:8

Kaikki, mitä pyhät kirjoitukset sisältävät, on kirjoitettu meille opiksi, jotta saisimme siitä kestävyyttä, lohtua ja toivoa.

Romanos 15:4

23 Olettehan te syntyneet uudesti, ette katoavasta siemenestä, vaan katoamattomasta, Jumalan elävästä ja pysyvästä sanasta.

24 Sillä ihminen on kuin ruoho, ihmisen kauneus kuin kedon kukka. Ruoho kuivuu, kukka lakastuu,

25 mutta Herran sana pysyy iäti. Juuri tämä sana on teille ilosanomana julistettu.

1 Pedro 1:23-25

(H12:7)Herran sanat ovat todet ja puhtaat, kirkkaat kuin seitsemästi puhdistettu hopea, joka hohtavana juoksee sulattimesta.

(H12:8)Sinä, Herra, suojelet meitä, sinä varjelet meitä joka hetki tämän pahan ajan keskellä.

Salmos 12:6,7

Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta.

João 1:14

Sillä ihminen on kuin ruoho, ihmisen kauneus kuin kedon kukka. Ruoho kuivuu, kukka lakastuu,

mutta Herran sana pysyy iäti. Juuri tämä sana on teille ilosanomana julistettu.

1 Pedro 1:24,25

6 Pidä aina mielessäsi nämä käskyt, jotka minä sinulle tänään annan.

7 Teroita niitä alinomaa lastesi mieleen ja puhu niistä, olitpa kotona tai matkalla, makuulla tai jalkeilla.

8 Sido ne merkiksi käteesi ja pidä niitä tunnuksena otsallasi.

9 Kirjoita ne kotisi ovenpieliin ja kaupunkisi portteihin.

Deuteronômio 6:6-9

Ruoho kuivuu, kukka lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iäti.

Isaías 40:8

Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa.

Mateus 24:35

Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana.

Nyt kysyn: eivätkö he ehkä ole kuulleetkaan sitä? Varmasti ovat: -- Heidän äänensä on kaikunut kaikkialle, heidän sanansa maan ääriin asti.

Romanos 10:17,18