1 O meu espírito está quebrantado, os meus dias se extinguem, a sepultura me está preparada!2 Deveras estou cercado de zombadores, e os meus olhos contemplam a sua provocação!3 Dá-me, peço-te, um penhor, e sê o meu fiador para contigo; quem mais há que me dê a mão?4 Porque aos seus corações encobriste o entendimento, pelo que não os exaltarás.5 Quem entrega os seus amigos como presa, os olhos de seus filhos desfalecerão.6 Mas a mim me pôs por motejo dos povos; tornei-me como aquele em cujo rosto se cospe.7 De mágoa se escureceram os meus olhos, e todos os meus membros são como a sombra.8 Os retos pasmam disso, e o inocente se levanta contra o ímpio.9 Contudo o justo prossegue no seu caminho e o que tem mãos puras vai crescendo em força.10 Mas tornai vós todos, e vinde, e sábio nenhum acharei entre vós.11 Os meus dias passaram, malograram-se os meus propósitos, as aspirações do meu coração.12 Trocam a noite em dia; dizem que a luz está perto das trevas.13 Se eu olhar o Seol como a minha casa, se nas trevas estender a minha cama,14 se eu clamar à cova: Tu és meu pai; e aos vermes: Vós sois minha mãe e minha irmã;15 onde está então a minha esperança? Sim, a minha esperança, quem a poderá ver?16 Acaso descerá comigo até os ferrolhos do Seol? Descansaremos juntos no pó?

2 Totisesti, pilkka piirittää minua ja silmäni täytyy yhä katsella heidän ynseilyänsä.3 Aseta puolestani pantti talteesi; kuka muu rupeaisi kättä lyöden minun takaajakseni?4 Sillä sinä olet sulkenut ymmärrykseltä heidän sydämensä; sentähden sinä et päästä heitä voitolle.5 Ystäviä kutsutaan osajaolle, mutta omilta lapsilta raukeavat silmät.6 Minut on pantu kansoille sananlaskuksi; silmille syljettäväksi minä olen tullut.7 Minun silmäni on hämärtynyt surusta, ja kaikki minun jäseneni ovat kuin varjo.8 Tästä oikeamieliset hämmästyvät, ja viatonta kuohuttaa jumalattoman meno.9 Mutta hurskas pysyy tiellänsä, ja se, jolla on puhtaat kädet, kasvaa voimassa.10 Mutta te kaikki, tulkaa jälleen tänne; en löydä minä viisasta joukostanne.11 Päiväni ovat menneet, rauenneet ovat aivoitukseni, mitä sydämeni ikävöitsi.12 Yön he tekevät päiväksi; valo muka lähenee pimeydestä.13 Jos kuinka toivon, on tuonela asuntoni; minä levitän vuoteeni pimeyteen,14 minä sanon haudalle: 'Sinä olet isäni', ja madoille: 'Äitini ja sisareni'.15 Missä on silloin minun toivoni, ja kuka saa minun toivoani katsella?