1 The word about Moab. For in a night Ar of Moab has become waste, and is seen no longer; for in a night Kir of Moab has become waste, and is seen no longer.2 The daughter of Dibon has gone up to the high places, weeping: Moab is sounding her cry of sorrow over Nebo, and over Medeba: everywhere the hair of the head and of the face is cut off.3 In their streets they are covering themselves with haircloth: on the tops of their houses, and in their public places, there is crying and bitter weeping.4 Heshbon is crying out, and Elealeh; their voice is sounding even to Jahaz: for this cause the heart of Moab is shaking; his soul is shaking with fear.5 My heart is crying out for Moab; her people go in flight to Zoar, and to Eglath-shelishiyah: for they go up with weeping by the slope of Luhith; on the way to Horonaim they send up a cry of destruction.6 The waters of Nimrim will become dry: for the grass is burned up, the young grass is coming to an end, every green thing is dead.7 For this cause they will take away their wealth, and the stores they have got together, over the stream of the water-plants.8 For the cry has gone round the limits of Moab; as far as to Eglaim and Beer-elim.9 For the waters of Dimon are full of blood: and I'm sending even more on Moab, a lion on those of Moab who go in flight, and on the rest of the land.

1 Ennussana Moabista. Näin käy: yöllä se murskataan, autio on Ar-Moab. Näin käy: yöllä se murskataan, autio on Kir-Moab.2 Itkemään uhrikukkuloille nousevat Dibonin asukkaat. Nebonvuorella ja Medebassa Moab valittaa. Jokaisen pää on ajeltu paljaaksi, jokaisen parta leikattu pois.3 Säkkivaatteeseen vyöttäytyneinä he kulkevat kujilla, katoilta kuuluu itkua, toreilla ihmiset vaikeroivat maahan vaipuneina.4 Hädissään huutavat Hesbon ja Eleale, Jahasiin saakka kantautuu niiden ääni. Siksi Moabin sotajoukko hälisee peloissaan, Moabin rohkeus pettää.5 Minun sydämeni huutaa Moabin hätää. Pakolaisia riittää Soariin ja Eglat-Selisiaan asti. He nousevat itkien Luhitin solaa, sydäntä särkevästi he valittavat ja vaikeroivat Horonaimin tiellä.6 Ja Nimrimin kosteikko muuttuu autiomaaksi, ruoho kuivuu, kasvit katoavat, ei mikään vihannoi.7 Pakenijat kantavat tavaransa, sen mitä heillä on jäljellä, Arabimin uoman yli.8 Ja niin hätähuuto kiirii kautta Moabin maan, valitus kaikuu Eglaimiin, kaikuu Beer-Elimiin saakka.9 Ja Dimonin purot puuntavat verestä punaisina. Mutta minä lähetän Dimonille jotakin vielä pahempaa: lähetän leijonat pelastuneiden kimppuun, niiden rippeiden kimppuun, jotka jäivät jäljelle Moabista.