1 I am the man that hath seen affliction by the rod of his wrath.

2 Me hath he led, and brought into darkness, and not into light.

3 Surely against me hath he turned again and again his hand all the day.

4 My flesh and my skin hath he wasted away, he hath broken my bones.

5 He hath built against me, and encompassed {me} with gall and toil.

6 He hath made me to dwell in dark places as those that have been long dead.

7 He hath hedged me about that I cannot get out: he hath made my chain heavy.

8 Even when I cry and shout, he shutteth out my prayer.

9 He hath inclosed my ways with hewn stone, he hath made my paths crooked.

10 He is unto me {as} a bear lying in wait, a lion in secret places.

11 He hath turned aside my ways, and pulled me in pieces; he hath made me desolate.

12 He hath bent his bow, and set me as a mark for the arrow.

13 He hath caused the arrows of his quiver to enter into my reins.

14 I am become a derision to all my people; their song all the day.

15 He hath sated me with bitterness, he hath made me drunk with wormwood.

16 He hath also broken my teeth with gravel stones, he hath covered me with ashes.

17 And thou hast removed my soul far off from peace: I have forgotten prosperity.

18 And I said, My strength is perished, and my hope in Jehovah.

19 Remember thou mine affliction and my wandering, the wormwood and the gall.

20 My soul hath {them} constantly in remembrance, and is humbled in me.

21 -This I recall to heart, therefore have I hope.

22 It is of Jehovah's loving-kindness we are not consumed, because his compassions fail not;

23 they are new every morning: great is thy faithfulness.

24 Jehovah is my portion, saith my soul; therefore will I hope in him.

25 Jehovah is good unto them that wait for him, to the soul {that} seeketh him.

26 It is good that one should both wait, and that in silence, for the salvation of Jehovah.

27 It is good for a man that he bear the yoke in his youth:

28 He sitteth solitary and keepeth silence, because he hath laid it upon him;

29 he putteth his mouth in the dust, if so be there may be hope;

30 he giveth his cheek to him that smiteth him; he is filled full with reproach.

31 For the Lord will not cast off for ever;

32 but if he have caused grief, he will have compassion according to the multitude of his loving-kindnesses:

33 for he doth not willingly afflict or grieve the children of men.

34 To crush under foot all the prisoners of the earth,

35 to turn aside the right of a man before the face of the Most High,

36 to wrong a man in his cause, -will not the Lord see it?

37 Who is he that saith, and there cometh to pass, what the Lord hath not commanded?

38 Out of the mouth of the Most High doth not there proceed evil and good?

39 Wherefore doth a living man complain, a man for the punishment of his sins?

40 Let us search and try our ways, and turn again to Jehovah.

41 Let us lift up our heart with {our} hands unto *God in the heavens.

42 We have transgressed and have rebelled: thou hast not pardoned.

43 Thou hast covered thyself with anger, and pursued us; thou hast slain, thou hast not spared.

44 Thou hast covered thyself with a cloud, that prayer should not pass through.

45 Thou hast made us the offscouring and refuse in the midst of the peoples.

46 All our enemies have opened their mouth against us.

47 Fear and the pit are come upon us, devastation and ruin.

48 Mine eye runneth down with streams of water for the ruin of the daughter of my people.

49 Mine eye poureth down, and ceaseth not, without any intermission,

50 till Jehovah look down and behold from the heavens.

51 Mine eye affecteth my soul, because of all the daughters of my city.

52 They that are mine enemies without cause have chased me sore like a bird.

53 They have cut off my life in a pit, and cast a stone upon me.

54 Waters streamed over my head; I said, I am cut off.

55 I called upon thy name, Jehovah, out of the lowest pit.

56 Thou hast heard my voice: hide not thine ear at my sighing, at my cry.

57 Thou drewest near in the day that I called upon thee; thou saidst, Fear not.

58 Lord, thou hast pleaded the cause of my soul, thou hast redeemed my life.

59 Jehovah, thou hast seen my wrong: judge thou my cause.

60 Thou hast seen all their vengeance, all their imaginations against me.

61 Thou hast heard their reproach, O Jehovah, all their imaginations against me;

62 the lips of those that rise up against me and their meditation against me all the day.

63 Behold thou their sitting down and their rising up: I am their song.

64 Render unto them a recompence, O Jehovah, according to the work of their hands;

65 give them obduracy of heart, thy curse unto them;

66 pursue them in anger, and destroy them from under the heavens of Jehovah.

1 Minä olen se mies, joka olen kurjuutta nähnyt hänen vihastuksensa vitsan alla.

2 Minut hän on johdattanut ja kuljettanut pimeyteen eikä valkeuteen.

3 Juuri minua vastaan hän kääntää kätensä, yhäti, kaiken päivää.

4 Hän on kalvanut minun lihani ja nahkani, musertanut minun luuni.

5 Hän on rakentanut varustukset minua vastaan ja piirittänyt minut myrkyllä ja vaivalla.

6 Hän on pannut minut asumaan pimeydessä niinkuin ikiaikojen kuolleet.

7 Hän on tehnyt muurin minun ympärilleni, niin etten pääse ulos, on pannut minut raskaisiin vaskikahleisiin.

8 Vaikka minä huudan ja parun, hän vaientaa minun rukoukseni.

9 Hakatuista kivistä hän on tehnyt minun teilleni muurin, on mutkistanut minun polkuni.

10 Vaaniva karhu on hän minulle, piilossa väijyvä leijona.

11 Hän on vienyt harhaan minun tieni ja repinyt minut kappaleiksi, hän on minut autioksi tehnyt.

12 Hän on jännittänyt jousensa ja asettanut minut nuoltensa maalitauluksi.

13 Hän on ampunut munuaisiini nuolet, viinensä lapset.

14 Minä olen joutunut koko kansani nauruksi, heidän jokapäiväiseksi pilkkalauluksensa.

15 Hän on ravinnut minua katkeruudella, juottanut minua koiruoholla.

16 Hän on purettanut minulla hampaat rikki soraan, painanut minut alas tomuun.

17 Sinä olet syössyt minun sieluni ulos, rauhasta pois, minä olen unhottanut onnen.

18 Ja minä sanon: mennyt on minulta kunnia ja Herran odotus.

19 Muista minun kurjuuttani ja kodittomuuttani, koiruohoa ja myrkkyä.

20 Sinä kyllä muistat sen, että minun sieluni on alaspainettu.

21 Tämän minä painan sydämeeni, sentähden minä toivon.

22 Herran armoa on, ettemme ole aivan hävinneet, sillä hänen laupeutensa ei ole loppunut:

23 se on joka aamu uusi, ja suuri on hänen uskollisuutensa.

24 Minun osani on Herra, sanoo minun sieluni; sentähden minä panen toivoni häneen.

25 Hyvä on Herra häntä odottaville, sille sielulle, joka häntä etsii.

26 Hyvä on hiljaisuudessa toivoa Herran apua.

27 Hyvä on miehelle, että hän kantaa iestä nuoruudessaan.

28 Istukoon hän yksin ja hiljaa, kun Herra on sen hänen päällensä pannut.

29 Laskekoon suunsa tomuun-ehkä on vielä toivoa.

30 Ojentakoon hän posken sille, joka häntä lyö, saakoon kyllälti häväistystä.

31 Sillä ei Herra hylkää iankaikkisesti;

32 vaan jos hän on murheelliseksi saattanut, hän osoittaa laupeutta suuressa armossansa.

33 Sillä ei hän sydämensä halusta vaivaa eikä murehduta ihmislapsia.

34 Kun jalkojen alle poljetaan kaikki vangit maassa,

35 kun väännetään miehen oikeutta Korkeimman kasvojen edessä,

36 kun ihmiselle tehdään vääryyttä hänen riita-asiassaan-eikö Herra sitä näkisi?

37 Onko kukaan sanonut, ja se on tapahtunut, jos ei Herra ole käskenyt?

38 Eikö lähde Korkeimman suusta paha ja hyvä?

39 Miksi tuskittelee ihminen eläessään, mies syntiensä palkkaa?

40 Koetelkaamme teitämme, tutkikaamme niitä ja palatkaamme Herran tykö.

41 Kohottakaamme sydämemme ynnä kätemme Jumalan puoleen, joka on taivaassa.

42 Me olemme luopuneet pois ja olleet kapinalliset; sinä et ole antanut anteeksi,

43 olet peittänyt itsesi vihassasi, ajanut meitä takaa, surmannut säälimättä;

44 olet peittänyt itsesi pilvellä, niin ettei rukous pääse lävitse.

45 Tunkioksi ja hylyksi sinä olet meidät tehnyt kansojen seassa.

46 Suut ammollaan meitä vastaan ovat kaikki meidän vihamiehemme.

47 Osaksemme on tullut kauhu ja kuoppa, turmio ja sortuminen.

48 Vesipurot juoksevat minun silmistäni tyttären, minun kansani, sortumisen tähden.

49 Minun silmäni vuotaa lakkaamatta, hellittämättä

50 siihen asti, kunnes katsoo, kunnes näkee Herra taivaasta.

51 Silmäni tuottaa tuskaa minun sielulleni kaikkien minun kaupunkini tyttärien tähden.

52 Kiihkeästi pyydystivät minua kuin lintua ne, jotka syyttä ovat vihamiehiäni.

53 He sulkivat kuoppaan minun elämäni ja heittivät päälleni kiviä.

54 Vedet tulvivat minun pääni ylitse; minä sanoin: olen hukassa.

55 Minä huusin sinun nimeäsi, Herra, kuopan syvyydestä.

58 Sinä, Herra, ajoit minun riita-asiani, lunastit minun henkeni.

59 Olethan nähnyt, Herra, minun kärsimäni sorron: hanki minulle oikeus.

60 Olethan nähnyt kaiken heidän kostonhimonsa, kaikki heidän juonensa minua vastaan.

61 Sinä olet kuullut heidän häväistyksensä, Herra, kaikki heidän juonensa minua vastaan.

62 Minun vastustajaini huulet ja heidän aikeensa ovat minua vastaan kaiken päivää.

63 Istuivatpa he tai nousivat, katso: minä olen heillä pilkkalauluna.

64 Kosta heille, Herra, heidän kättensä teot.

65 Paaduta heidän sydämensä, kohdatkoon heitä sinun kirouksesi.

66 Aja heitä takaa vihassasi ja hävitä heidät Herran taivaan alta.