1 Ich bin eine Narzisse Sarons, eine Lilie der Täler. -

2 Wie eine Lilie inmitten der Dornen, so ist meine Freundin inmitten der Töchter. -

3 Wie ein Apfelbaum unter den Bäumen des Waldes, so ist mein Geliebter inmitten der Söhne; ich habe mich mit Wonne in seinen Schatten gesetzt, und seine Frucht ist meinem Gaumen süß.

4 Er hat mich in das Haus des Weines geführt, und sein Panier über mir ist die Liebe.

5 Stärket mich mit Traubenkuchen, erquicket mich mit Äpfeln, denn ich bin krank vor Liebe! -

6 Seine Linke ist unter meinem Haupte, und seine Rechte umfaßt mich.

7 Ich beschwöre euch, Töchter Jerusalems, bei den Gazellen oder bei den Hindinnen des Feldes, daß ihr nicht wecket noch aufwecket die Liebe, bis es ihr gefällt!

8 Horch! mein Geliebter! {W. Stimme meines Geliebten! So auch nach späteren Stellen} Siehe, da kommt er, springend über die Berge, hüpfend über die Hügel.

9 Mein Geliebter gleicht einer Gazelle, oder einem Jungen der Hirsche. Siehe, da steht er hinter unserer Mauer, schaut durch die Fenster, blickt durch die Gitter.

10 Mein Geliebter hob an und sprach zu mir: Mache dich auf, meine Freundin, meine Schöne, und komm!

11 Denn siehe, der Winter ist vorbei, der Regen ist vorüber, er ist dahin.

12 Die Blumen erscheinen im Lande, die Zeit des Gesanges ist gekommen, und die Stimme der Turteltaube läßt sich hören in unserem Lande.

13 Der Feigenbaum rötet seine Feigen, und die Weinstöcke sind in der Blüte, geben Duft. Mache dich auf, meine Freundin, meine Schöne, und komm!

14 Meine Taube im Geklüft der Felsen, im Versteck der Felswände, laß mich deine Gestalt sehen, laß mich deine Stimme hören; denn deine Stimme ist süß und deine Gestalt anmutig. -

15 Fanget uns die Füchse, die kleinen Füchse, welche die Weinberge verderben; denn unsere Weinberge sind in der Blüte!

16 Mein Geliebter ist mein, und ich bin sein, der unter den Lilien weidet. -

17 Bis der Tag sich kühlt und die Schatten fliehen, wende dich, sei, mein Geliebter, gleich einer Gazelle oder einem Jungen der Hirsche auf den zerklüfteten Bergen!

1 Neito: Olen Saaronin ketojen kukka, laaksojen lilja.

2 Mies: Kuin lilja ohdakkeiden keskellä on minun armaani neitojen keskellä.

3 Neito: Kuin omenapuu metsän puiden keskellä on rakkaani nuorukaisten keskellä. Sen puun varjoon kaipaan lepäämään, sen hedelmä maistuu suussani makealta.

4 Neito: Hän vei minut viinitupaan, ja yllämme hulmusi rakkauden viiri.

5 Tuokaa minulle rusinaterttuja, että vahvistun, tuokaa omenoita, että virvoitun -- minä olen rakkaudesta sairas!

6 Hänen vasen kätensä on pääni alla, hänen oikea kätensä hyväilee minua.

7 Minä vannotan teitä, Jerusalemin tytöt, gasellien ja villipeurojen kautta: älkää häiritkö rakkauttamme, älkää häiritkö, ennen kuin itse haluamme herätä!

8 Neito: Rakkaani tulee, minä kuulen hänen äänensä! Hän kiitää yli vuorten, hän kirmaa yli kukkuloiden!

9 Kuin gaselli on minun rakkaani, hän on kuin nuori peura. Siinä hän on! Hän pysähtyy ja jää talomme seinustalle. Hän katsoo ikkunan takaa, kurkistaa säleikön raosta.

10 Rakkaani puhkeaa puhumaan. Mies: Nouse, kalleimpani, kauneimpani, tule kanssani ulos!

11 Talvi on mennyt, sade on laannut, se on kaikonnut pois.

12 Kukat nousevat maasta, laulun aika on tullut, joka puolella huhuavat metsäkyyhkyt.

13 Viikunapuussa kypsyvät ensi hedelmät, viiniköynnöksen nuput aukeavat ja levittävät tuoksuaan. Nouse, kalleimpani, kauneimpani, tule kanssani ulos!

14 Kyyhkyni, kallion kätkemä, vuoren seinässä lymyävä, anna minun nähdä kasvosi, anna minun kuulla äänesi, sillä sinun äänesi on suloinen, ihanat ovat sinun kasvosi.

15 Muut: Auttakaa meitä, ottakaa kiinni ketut, ketunpojat, jotka turmelevat viinitarhat! Köynnöksemme ovat juuri nupullaan!

16 Neito: Rakkaani on minun ja minä olen hänen, liljojen keskellä on hänen laidunmaansa.

17 Kun tuulenhenki illalla viriää ja varjot pitenevät, tule silloin, rakkaani, riennä kuin gaselli, tule kuin peura tuoksuville kummuille!