1 Gebet Habakuks, des Propheten, nach Schigjonoth. {Bedeutet wahrsch.: in bewegten Rythmen}

2 Jehova, ich habe deine Kunde {d.h. was du angekündigt hast} vernommen, ich fürchte mich; Jehova, belebe {O. rufe ins Leben} dein Werk inmitten der Jahre, inmitten der Jahre mache es kund; im Zorn gedenke des Erbarmens! -

3 Gott {Eloah} kommt von Teman her, und der Heilige vom Gebirge Paran. (Sela.) Seine Pracht {O. Majestät} bedeckt die Himmel, und die Erde ist voll seines Ruhmes.

4 Und es entsteht ein Glanz wie das Sonnenlicht; Strahlen sind zu seinen Seiten, und daselbst ist die Hülle seiner Macht.

5 Vor ihm her geht die Pest, und die Seuche zieht aus, seinen Füßen nach.

6 Er stand und machte die Erde schwanken {And. üb.: und maß die Erde} , er schaute und machte aufbeben die Nationen; und es zerbarsten {Eig. zerstoben} die Berge der Vorzeit, es senkten sich die ewigen Hügel; seine Wege sind die Wege vor alters {W. Gänge der Vorzeit (od. der Ewigkeit) sind seine Gänge}.

7 Unter Trübsal sah ich die Zelte Kuschans {d.i. Äthiopiens} , es zitterten die Zeltbehänge des Landes Midian.

8 Ist Jehova wider die Ströme entbrannt? ist etwa dein Zorn wider die Ströme, dein Grimm wider das Meer, daß du einherziehst auf deinen Rossen, deinen Wagen des Heils {O. der Rettung} ?

9 Entblößt, entblößt ist dein Bogen... Zuchtruten, geschworen durch dein Wort! (Sela.) Zu Strömen spaltest du die Erde.

10 Es sahen dich, es zitterten die Berge; eine Wasserflut fuhr daher, die Tiefe ließ ihre Stimme erschallen, zur Höhe erhob sie ihre Hände.

11 Sonne und Mond traten in ihre Wohnung beim Lichte deiner Pfeile, welche daherschossen, beim Glanze deines blitzenden Speeres.

12 Im Grimme duchschreitest du die Erde, im Zorne stampfest du die Nationen.

13 Du zogest aus zum Heile deines Volkes, zum Heile deines Gesalbten: du zerschmettertest das Haupt {d.i. den Giebel od. Fürst} vom Hause des Gesetzlosen, entblößend den Grund bis zum Halse. (Sela.)

14 Du durchbohrtest mit seinen eigenen Spießen die Häupter seiner Scharen, {O. das Haupt seiner Führer} welche heranstürmten, mich zu zerstäuben, deren Frohlocken war, den Elenden im Verborgenen zu verschlingen.

15 Du betratest das Meer mit deinen Rossen, den Schwall großer Wasser. -

16 Ich vernahm es, und es zitterte mein Leib; bei der Stimme bebten meine Lippen; Morschheit drang in meine Gebeine, und wo ich stand, erzitterte ich: der ich ruhen werde am Tage {And. üb.: daß ich ruhig erwarten soll den Tag} der Drangsal, wenn derjenige gegen das Volk heranzieht, der es angreifen wird.

17 Denn der Feigenbaum wird nicht blühen, und kein Ertrag wird an den Reben sein; und es trügt die Frucht des Olivenbaumes, und die Getreidefelder tragen keine Speise; aus der Hürde ist verschwunden das Kleinvieh, und kein Rind ist in den Ställen. -

18 Ich aber, ich will in Jehova frohlocken, will jubeln in dem Gott meines Heils.

19 Jehova, der Herr, ist meine Kraft, und macht meine Füße denen der Hindinnen gleich und läßt mich einherschreiten auf meinen Höhen {Vergl. Ps. 18,33. 34; 5. Mose 33,29}. Dem Vorsänger, mit meinem Saitenspiel!

1 Profeetta Habakukin rukous, lauletaan valitusvirsien tapaan.

2 Herra, minä olen kuullut sanomasi, ja minä pelkään. Tee myös tänään niitä tekoja, joita olet ennen tehnyt, anna meidän nähdä ne. Vaikka vihastut, armahda meitä.

3 Jumala tulee Temanista, Pyhä ilmestyy Paranin vuorelta. (sela) Hänen valtansa loiste peittää taivaan, maa on täynnä hänen ylistystään.

4 Hän loistaa valona, hän säteilee kirkkautta, hohde verhoaa hänen suuren voimansa.

5 Hänen edellään rientää rutto, kuolema kulkee hänen jäljessään.

6 Kun hän pysähtyy, maa vavahtaa, kun hän katsoo, kansat vapisevat. Ikuiset vuoret menevät murskaksi, ikiaikaiset kukkulat vajoavat. Voimallinen on aina hänen kulkunsa.

7 Kusanin telttojen minä näen tuhoutuvan, Midianin telttakankaat vapisevat.

8 Virtoihinko sinä, Herra, olet vihastunut, oletko kiivastunut jokiin, tulistunut merelle, kun nyt ajat hevosillasi, kiidät voitonvaunuissasi?

9 Sinä otat jousen käteesi, asetat nuolen jänteelle. (sela) Sinä halkaiset maan, ja virrat purkautuvat esiin.

10 Vuoret näkevät sinut ja vapisevat, rankkasade lankeaa, syvät vedet pauhaavat ja kohottavat aaltonsa korkealle.

11 Aurinko ja kuu jäävät piiloon majaansa, kun välkkyvät nuolesi viuhuvat ja keihääsi salamat leimahtelevat.

12 Sinä tallaat maata vihassasi, poljet kansoja kiivaudessasi.

13 Sinä lähdet pelastamaan omaa kansaasi, auttamaan voideltuasi. Jumalattomien päämiehen sinä murskaat, tuhoat hänen talonsa perustuksia myöten. (sela)

14 Vihollisten päälliköt hyökkäävät kuin myrsky karkottaakseen meidät. He iloitsevat, kun raahaavat kurjan piilopaikkaansa, ja syövät saaliinsa kuin pedot. Mutta sinä lävistät heidät nuolillasi.

15 Sinä ajat hevosillasi halki meren, jossa suuret vedet kuohuvat.

16 Minä kuulin pauhun -- sydämeni vapisi, huuleni värisivät. Tuska tunkeutui luihini, polveni tutisivat. Tyynesti minä silti odotan ahdingon päivää. Se päivä koittaa kansalle, joka hyökkää meidän kimppuumme.

17 Vielä ei viikunapuu ole kukassa, viiniköynnöksissä ei ole rypäleitä, vielä ei oliivipuu kanna hedelmää eikä pelloilla kypsy vilja, vielä ei aitauksessa ole lampaita eikä karjaa tarhassa.

18 Mutta jo nyt minä riemuitsen Herrasta, iloitsen Jumalastani, joka pelastaa.

19 Herra, minun Jumalani, on voimani. Hän tekee jalkani nopeiksi kuin kauriin jalat ja ohjaa kulkuni kukkuloille. Laulunjohtajalle. Kielisoittimilla.