1 Weißt du die Gebärzeit der Steinböcke? Beobachtest du das Kreißen der Hindinnen?

2 Zählst du die Monde, die sie erfüllen, und weißt du die Zeit ihres Gebärens?

3 Sie krümmen sich, lassen ihre Jungen durchbrechen, entledigen sich ihrer Wehen.

4 Ihre Kinder werden stark, wachsen auf im Freien; sie gehen aus und kehren nicht zu ihnen zurück.

5 Wer hat den Wildesel frei entsandt, und wer gelöst die Bande des Wildlings, {Anderer Name für Wildesel}

6 zu dessen Hause ich die Steppe gemacht, und zu seinen Wohnungen das Salzland?

7 Er lacht des Getümmels der Stadt, das Geschrei des Treibers hört er nicht.

8 Was er auf den Bergen erspäht, ist seine Weide, und allem Grünen spürt er nach.

9 Wird der Wildochs dir dienen wollen, oder wird er an deiner Krippe übernachten?

10 Wirst du den Wildochs mit seinem Seile an die Furche {Eig. an die Furche seines Seiles, d.h. wirst du ihn mit dem Seile in der Furche halten können} binden, oder wird er hinter dir her die Talgründe eggen?

11 Wirst du ihm trauen, weil seine Kraft groß ist, und ihm deine Arbeit überlassen?

12 Wirst du auf ihn dich verlassen, daß er deine Saat heimbringe, und daß er das Getreide deiner Tenne einscheuere?

13 Fröhlich schwingt sich der Flügel der Straußin: ist es des Storches Fittich und Gefieder?

14 Denn sie überläßt ihre Eier der Erde und erwärmt sie auf dem Staube;

15 und sie vergißt, daß ein Fuß sie zerdrücken, und das Getier des Feldes sie zertreten kann.

16 Sie behandelt ihre Kinder hart, als gehörten sie ihr nicht; ihre Mühe ist umsonst, es kümmert sie nicht.

17 Denn Gott ließ sie der Weisheit vergessen, und keinen Verstand teilte er ihr zu.

18 Zur Zeit, wenn sie sich in die Höhe peitscht, lacht sie {O. Jetzt peitscht sie sich in die Höhe, lacht usw.} des Rosses und seines Reiters.

19 Gibst du dem Rosse Stärke, bekleidest du seinen Hals mit der wallenden Mähne?

20 Machst du es aufspringen gleich der Heuschrecke? Sein prächtiges Schnauben ist Schrecken.

21 Es scharrt {Eig. sie scharren} in der Ebene und freut sich der Kraft, zieht aus, den Waffen entgegen.

22 Es lacht der Furcht und erschrickt nicht, und kehrt vor dem Schwerte nicht um.

23 Auf ihm klirrt der Köcher, der blitzende Speer und Wurfspieß.

24 Mit Ungestüm und Zorn schlürft es den Boden, {d.h. jagt mit Windeseile dahin} und läßt sich nicht halten, wenn die Posaune ertönt.

25 Beim Schall der Posaune ruft es: Hui! und aus der Ferne wittert es die Schlacht, den Donnerruf der Heerführer und das Feldgeschrei.

26 Schwingt sich der Habicht durch deinen Verstand empor, breitet seine Flügel aus gegen Süden?

27 Oder erhebt sich auf deinen Befehl der Adler, und baut in der Höhe sein Nest?

28 In den Felsen wohnt und verweilt er, auf Felsenzacken und den Spitzen der Berge.

29 Von dort aus erspäht er Nahrung, in die Ferne blicken seine Augen.

30 Und seine Jungen schlürfen Blut, und wo Erschlagene sind, da ist er.

1 Tiedätkö sinä, milloin vuorikauris vasoo, hoivaatko sinä synnyttävää peuraa?

2 Tiedätkö sinä niiden oikean hetken, lasketko sinä, milloin kuukausien määrä täyttyy?

3 Ne kyyristyvät maahan, synnyttävät poikasensa, ja kohta niiden tuskat ovat ohi.

4 Vasat kasvavat ja varttuvat, lähtevät omille teilleen eivätkä palaa.

5 Kuka lähetti villiaasin vapaana juoksemaan, kuka sen pelasti juhdan ikeeltä?

6 Minä annoin sille asuttavaksi aron, olinpaikaksi suolaisen aavikon.

7 Se halveksii kaupungin hälinää, ei se tottele ajajan huutoja.

8 Vuorille se tähyää, siellä ovat sen laitumet! Sieltä se etsii kaikkea vihreää.

9 Suostuuko villihärkä sinua palvelemaan tai yöpymään sinun syöttöruuhesi ääressä?

10 Ohjaatko sinä sitä köydellä pellon vaolle, äestääkö se laakson peltoja sinun talutusnuorassasi?

11 Sen voimat ovat suuret, mutta voitko luottaa siihen, voitko panna sen tekemään työt puolestasi?

12 Uskotko, että sen avulla saat satosi talteen, sekö tuo viljasi puimatantereelle?

13 Rajusti lyö strutsi siivillään, mutta eivät ne ole niin kuin haukan tai haikaran siivet:

14 maahan se laskee munansa ja antaa niiden hautua hiekan lämmössä.

15 Se ei ajattele, että ne voivat murskautua askelen alla, että jokin eläin voi ne tallata.

16 Se on poikasilleen tyly, aivan kuin ne eivät sen omia olisikaan, se ei tunnu välittävän, vaikka kaikki sen vaiva olisi ollut turhaa.

17 Jumala epäsi siltä viisauden, ei suonut sille ymmärrystä.

18 Mutta kun se kiitää kaula ojossa, se saattaa häpeään niin ratsun kuin ratsastajan.

19 Sinäkö annoit hevoselle sen voiman, sinäkö annoit sille hulmuavan harjan?

20 Sinäkö opetit sen hyppimään kuin heinäsirkka? Mahtavasti, pelottavasti se korskuu,

21 innoissaan se kuopii maata tasangolla, uljaana se ryntää taisteluun.

22 Se pitää pelkoa pilkkanaan, se ei säiky eikä se pakene miekan tieltä.

23 Sen yläpuolella rämisee nuoliviini, välkkyy keihäs ja sotakirves.

24 Kiihtymyksestä vavahdellen se ahmii taivalta, mikään ei sitä pidättele, kun sotatorvi soi.

26 Sinunko viisautesi nostaa taivaalle haukan, kun se levittää siipensä etelätuuleen?

27 Sinunko käskystäsi kotka nousee korkeuksiin ja rakentaa pesänsä tavoittamattomiin?

28 Kalliolla se asustaa, viettää yönsä siellä, kielekkeellä, jonne ei pääsyä ole.

29 Sieltä se tähystää syötävää, kaukaa sen silmät tavoittavat saaliin.

30 Kiihkeästi sen poikaset ahmivat verta! Missä on ruumiita, sinne se rientää.