1 Dem Vorsänger. Von den Söhnen Korahs, ein Psalm.

2 Höret dies, ihr Völker alle; nehmet es zu Ohren, alle Bewohner der Welt;

3 sowohl Menschensöhne als Männersöhne, Reiche und Arme allzumal!

4 Mein Mund soll Weisheit Eig. Weisheiten... Einsichten reden, und das Sinnen meines Herzens soll Einsicht Eig. Weisheiten... Einsichten sein.

5 Neigen will ich zu einem Spruche mein Ohr, mein Rätsel Eig. Verschlungenes, dh. rätselhafte, verschlungene Rede eröffnen bei der Laute.

6 Warum sollte ich mich fürchten in Tagen des Übels, wenn die Ungerechtigkeit derer, die mir auf der Ferse sind, mich umringt.

7 Welche auf ihr Vermögen vertrauen und der Größe ihres Reichtums sich rühmen?

8 Keineswegs vermag jemand seinen Bruder zu erlösen, nicht kann er Gott sein Lösegeld Eig. seine Sühne geben,

9 (Denn kostbar ist die Erlösung ihrer Seele, und er muß davon abstehen auf ewig)

10 daß er fortlebe immerdar, die Grube nicht sehe.

11 Denn er sieht, daß die Weisen sterben, daß der Tor und der Unvernünftige miteinander umkommen und anderen ihr Vermögen lassen.

12 Ihr Gedanke W. Ihr Inneres ist, daß ihre Häuser stehen in Ewigkeit, ihre Wohnungen von Geschlecht zu Geschlecht; sie nennen Ländereien nach ihrem Namen.

13 Doch der Mensch, der in Ansehen ist, bleibt nicht; er gleicht dem Vieh, das vertilgt wird.

14 Dieser ihr Weg ist ihre Torheit; O. ihre Zuversicht. O. Dies ist ihr Weg, derer, die Torheit haben und die nach ihnen kommen, haben Wohlgefallen an ihren Worten. Eig. an ihrem Munde (Sela.)

15 Man legt sie in den Scheol wie Schafe, der Tod weidet sie; und am Morgen herrschen die Aufrichtigen über sie; und ihre Gestalt wird der Scheol verzehren, fern von ihrer Wohnung. O. ohne daß sie eine Wohnung hat

16 Gott aber wird meine Seele erlösen von der Gewalt des Scheols; denn er wird mich aufnehmen. O. hinwegnehmen; wie [1.Mose 5,24] (Sela.)

17 Fürchte dich nicht, wenn ein Mann sich bereichert, wenn sich vergrößert die Herrlichkeit seines Hauses.

18 Denn wenn er stirbt, nimmt er das alles nicht mit; nicht folgt ihm hinab seine Herrlichkeit.

19 Ob er auch seine Seele segnete in seinem Leben und man wird dich loben, wenn du dir selbst Gutes tust

20 sie wird kommen zu dem Geschlecht seiner Väter; nimmermehr werden sie das Licht sehen.

21 Der Mensch, der in Ansehen ist und keine Einsicht hat, gleicht dem Vieh, das vertilgt wird.

1 Veisuunjohtajalle; koorahilaisten virsi. (H49:2) Kuulkaa tämä, kaikki kansat, ottakaa korviinne, maailman asukkaat kaikki,

2 (H49:3) sekä alhaiset että ylhäiset, niin rikkaat kuin köyhät.

3 (H49:4) Minun suuni puhuu viisautta, minun sydämeni ajatus on ymmärrystä.

4 (H49:5) Minä kallistan korvani kuulemaan mietelauseita, minä selitän ongelmani kannelta soittaen.

5 (H49:6) Miksi minä pelkäisin pahoina päivinä, kun minun vainoojani vääryys piirittää minut?

6 (H49:7) He luottavat tavaroihinsa ja kerskaavat suuresta rikkaudestaan.

7 (H49:8) Kukaan ei voi veljeänsä lunastaa eikä hänestä Jumalalle sovitusta maksaa.

8 (H49:9) Sillä hänen sielunsa lunastus on ylen kallis ja jää iäti suorittamatta,

9 (H49:10) että hän saisi elää iankaikkisesti eikä kuolemaa näkisi.

10 (H49:11) Vaan hänen täytyy nähdä, että viisaat kuolevat, että tyhmät ja järjettömät myös hukkuvat ja jättävät toisille tavaransa.

11 (H49:12) He luulevat, että heidän huoneensa pysyvät iäti ja heidän asuntonsa polvesta polveen; he nimittävät maatiloja nimensä mukaan.

12 (H49:13) Mutta ihminen, mahtavinkaan, ei ole pysyväinen: hän on verrattava eläimiin, jotka hukkuvat.

13 (H49:14) Näin käy niiden, jotka itseensä luottavat, ja heidän perässään niiden, jotka mielistyvät heidän puheisiinsa. Sela.

14 (H49:15) Kuin lammaslauma heidät viedään tuonelaan, kuolema heitä kaitsee, jo huomenna oikeamieliset astuvat heidän ylitsensä; tuonela kalvaa heidän hahmoansa, eikä heillä ole asuntoa.

15 (H49:16) Mutta minun sieluni Jumala lunastaa tuonelan vallasta, sillä hän ottaa minut huomaansa. Sela.

16 (H49:17) Älä pelkää, jos joku rikastuu, jos hänen talonsa komeus karttuu.

17 (H49:18) Sillä kuollessaan ei hän ota mitään mukaansa, eikä hänen komeutensa astu alas hänen jäljessänsä.

18 (H49:19) Vaikka hän eläissänsä kiittää itseään siunatuksi, vaikka sinua ylistetään, kun vietät hyviä päiviä,

19 (H49:20) täytyy sinun mennä isiesi suvun tykö, jotka eivät ikinä enää valoa näe.

20 (H49:21) Ihminen, mahtavinkin, on ymmärrystä vailla, hän on verrattava eläimiin, jotka hukkuvat.