1 ECCO, la mano del Signore non è raccorciata, per non poter salvare; e la sua orecchia non è aggravata, per non potere udire.

2 Ma le vostre iniquità sono quelle che han fatta separazione tra voi e l’Iddio vostro; e i vostri peccati han fatta nasconder la sua faccia da voi, per non ascoltare.

3 Conciossiachè le vostre mani sieno contaminate di sangue, e le vostre dita d’iniquità; e le vostre labbra hanno proferita falsità, la vostra lingua ha ragionata perversità.

4 Non vi è niuno che gridi per la giustizia, nè che litighi per la verità; si confidano in cose di nulla, e parlano falsità; concepiscono perversità, e partoriscono iniquità.

5 Fanno spicciare uova d’aspido, e tessono tele di ragnoli; chi avrà mangiato delle loro uova ne morrà; e schiacciandosene alcuno, ne scoppierà una vipera.

6 Le lor tele non saranno da vestimenti, ed eglino stessi non si copriranno del lor lavoro; il lor lavoro è lavoro d’iniquità, e vi sono opere di violenza nelle lor mani.

7 I lor piedi corrono al male, e si affrettano per andare a spandere il sangue innocente; i lor pensieri son pensieri d’iniquità; nelle loro strade vi è guastamento e ruina.

8 Non conoscono il cammino della pace, e nelle lor vie non vi è alcuna dirittura; si hanno distorti i lor sentieri; chiunque cammina per essi non sa che cosa sia pace

9 Perciò, il giudicio si è allontanato da noi, e la giustizia non ci ha aggiunti; noi abbiamo aspettata luce, ed ecco tenebre; splendore, ed ecco camminiamo in caligine.

10 Noi siamo andati brancolando intorno alla parete, come ciechi; siamo andati brancolando, come quelli che non hanno occhi; noi ci siamo intoppati nel mezzodì, come in sul vespro; noi siamo stati in luoghi ermi e solitari, come morti.

11 Noi tutti fremiamo come orsi, e gemiamo continuamente come colombe; abbiamo aspettato il giudicio, e non ve n’è punto; la salute, ed ella si dilunga da noi.

12 Perciocchè i nostri misfatti son moltiplicati dinanzi a te, ed i nostri peccati testificano contro a noi; conciossiachè i nostri misfatti sieno appo noi, e noi conosciamo le nostre iniquità;

13 che sono: prevaricare, e mentire contro al Signore, e trarsi indietro dall’Iddio nostro; parlar di oppressione, e di rivolta; concepire, e ragionar col cuore parole di falsità.

14 Perciò, il giudicio si è tratto indietro, e la giustizia si è fermata lontano; perciocchè la verità è caduta nella piazza, e la dirittura non è potuta entrare.

15 E la verità è mancata, e chi si ritrae dal male è stato in preda. Or il Signore ha veduto questo, e gli è dispiaciuto che non vi era dirittura alcuna

16 E veduto che non vi era uomo alcuno, e maravigliatosi che non vi era alcuno che s’interponesse, il suo braccio gli ha operata salute, e la sua giustizia l’ha sostenuto.

17 E si è vestito di giustizia a guisa di corazza, e l’elmo della salute è stato sopra il suo capo; e, per vestimento, egli si è vestito degli abiti di vendetta, e si è ammantato di gelosia a guisa di ammanto;

18 come per far retribuzioni, come per rendere ira a’ suoi nemici, retribuzione a’ suoi avversari; per render la ricompensa alle isole.

19 Laonde il Nome del Signore sarà temuto dal Ponente, e la sua gloria dal Levante; perciocchè il nemico verrà a guisa di fiume; ma lo Spirito del Signore leverà lo stendardo contro a lui.

20 E il Redentore verrà a Sion, ed a quelli di Giacobbe che si convertiranno da’ misfatti, dice il Signore.

21 E quant’è a me, dice il Signore, questo sarà il mio patto che io farò con loro: Il mio Spirito, che è sopra te, e le mie parole che io ho messe nella tua bocca, non si partiranno giammai dalla tua bocca, nè dalla bocca della tua progenie, nè dalla bocca della progenie della tua progenie, da ora fino in eterno, ha detto il Signore

1 Ei Herran käsi ole lyhyt pelastamaan eikä hänen korvansa kuuro kuulemaan.

2 Ei, vaan teidän rikkomuksenne erottavat teidät Jumalastanne. Teidän syntinne ovat saaneet hänet kääntymään pois, niin ettei hän teitä kuule,

3 sillä teidän kätenne ovat veren tahrimat, teidän sormenne vääryyden saastuttamat, teidän huulenne puhuvat valheita ja kielenne kuiskii petosta.

4 Kukaan ei käy oikeutta rehellisesti, kukaan ei esitä totuudenmukaista syytettä. Kaikki luottavat olemattomaan ja puhuvat perättömiä, kaikki kantavat kohdussaan pahaa ja synnyttävät turmion.

5 Myrkkykäärmeen munia he hautovat, hämähäkinseittejä kutovat. Jos niitä munia joku syö, hän kuolee. Jos niistä jokin särkyy, siitä kuoriutuu kyy.

6 Ei tule vaatetta heidän seiteistään, eivät he voi pukeutua kättensä töihin. Heidän työnsä ovat turmion töitä, heidän kätensä ovat väkivaltaa täynnä.

7 Heidän jalkansa rientävät pahoihin tekoihin, he kiiruhtavat vuodattamaan viatonta verta. Heidän ajatuksensa ovat turmion ajatuksia, he jättävät jälkeensä tuhoa ja hävitystä.

8 Rauhan tietä he eivät tunne, oikeus ei johda heidän askeliaan. He astelevat mutkaisia polkuja -- joka niitä kulkee, ei saavuta rauhaa.

9 Nyt oikeus on meistä kaukana eikä vanhurskaus meihin yllä. Me kaipaamme valoa, mutta täällä on pimeys, me kaipaamme kirkkautta, mutta vaellamme yön varjoissa.

10 Kuin sokeat me haparoimme seinänvieriä pitkin, tunnustelemme tietä kuin ne, jotka ovat silmiä vailla, keskellä päivää me kompastelemme niin kuin hämärissä, parhaassa iässämme olemme jo kuolleitten kaltaisia,

11 me murisemme kuin karhut, valitamme ja vaikerramme kuin kyyhkyset. Me kaipaamme oikeutta, eikä sitä ole, kaipaamme pelastusta, mutta se on meistä kaukana.

12 Paljon olemme rikkoneet sinua vastaan, alati syntimme syyttävät meitä ja rikkomuksemme seuraavat meitä kaikkialle. Me tunnemme pahat tekomme:

13 olemme luopuneet Herrasta, kieltäneet hänet, pakoilleet Jumalaamme, puhuneet sorron sanoja, kapinan sanoja, hautoneet valheita sydämessämme, lausuneet ne julki.

14 Näin oikeus on työnnetty syrjään ja vanhurskaus on jäänyt kauas, näin totuus poljetaan tomuun torilla eikä rehellisyydelle ole täällä sijaa.

15 Totuus on kaikonnut kauas. Joka varoo tekemästä pahaa, joutuu itse ryöstäjän uhriksi. Kaiken tämän Herra näki, ja se oli hänen silmissään paha: maassa ei vallinnut oikeus.

16 Hän näki, ettei siellä ollut ketään, joka olisi puuttunut asiaan, ja hän ihmetteli sitä. Niin hän päätti ryhtyä siihen itse, omin käsin, ja oikeus oli hänen tukenaan.

17 Vanhurskauden hän puki haarniskaksi ylleen, pelastuksen kypärän hän pani päähänsä, hän pukeutui koston vaatteisiin, kuin viittaan hän verhoutui kiivauteensa.

18 Hän maksaa kaikille heidän tekojensa mukaan, vihastuu vastustajilleen, kostaa vihollisilleen ja kostaa myös kaukaisille rannoille,

19 niin että lännen äärillä pelätään Herran nimeä ja auringon nousun puolella hänen kunniansa kirkkautta. Se, mikä tulee, tulee kuin patonsa murtanut virta, jonka Herran tuuli on ajanut liikkeelle.

20 Mutta Siioniin Herra tulee vapauttajana, Jaakobin jälkeläisten luo lunastajana, kun he luopuvat rikkomuksistaan, sanoo Herra.