1 Then Jonah prayed unto the LORD his God out of the fish’s belly, 2 And said, I cried by reason of mine affliction unto the LORD, and he heard me; out of the belly of hell cried I, and thou heardest my voice. 3 For thou hadst cast me into the deep, in the midst of the seas; and the floods compassed me about: all thy billows and thy waves passed over me. 4 Then I said, I am cast out of thy sight; yet I will look again toward thy holy temple. 5 The waters compassed me about, even to the soul: the depth closed me round about, the weeds were wrapped about my head. 6 I went down to the bottoms of the mountains; the earth with her bars was about me for ever: yet hast thou brought up my life from corruption, O LORD my God. 7 When my soul fainted within me I remembered the LORD: and my prayer came in unto thee, into thine holy temple. 8 They that observe lying vanities forsake their own mercy. 9 But I will sacrifice unto thee with the voice of thanksgiving; I will pay that that I have vowed. Salvation is of the LORD.

10 And the LORD spake unto the fish, and it vomited out Jonah upon the dry land.

1 (H2:2) Ja Joona rukoili Herraa, Jumalaansa, kalan sisässä3 (H2:4) Sinä syöksit minut syvyyteen, merten sydämeen, ja virta ympäröitsi minut, kaikki sinun kuohusi ja aaltosi vyöryivät minun ylitseni.4 (H2:5) Minä ajattelin: Olen karkoitettu pois sinun silmiesi edestä. Kuitenkin minä saan vielä katsella sinun pyhää temppeliäsi.5 (H2:6) Vedet piirittivät minut aina sieluun asti, syvyys ympäröitsi minut, kaisla kietoutui päähäni.6 (H2:7) Minä vajosin alas vuorten perustuksiin asti, maan salvat sulkeutuivat minun ylitseni iankaikkisesti. Mutta sinä nostit minun henkeni ylös haudasta, Herra, minun Jumalani.7 (H2:8) Kun sieluni nääntyi minussa, minä muistin Herraa, ja minun rukoukseni tuli sinun tykösi, sinun pyhään temppeliisi.8 (H2:9) Ne, jotka kunnioittavat vääriä jumalia, hylkäävät armonantajansa.10 (H2:11) Sitten Herra käski kalaa, ja se oksensi Joonan kuivalle maalle.