1 Vienuoliktaisiais metais, trečio mėnesio pirmą dieną, Viešpats kalbėjo man:2 "Žmogaus sūnau, sakyk faraonui, Egipto karaliui, ir jo tautai: ‘Į ką tu panašus savo didybe?3 Štai Asirija buvo panaši į Libano kedrą: gražiomis šakomis, teikiančiomis pavėsį, aukštai išaugusį. Jo viršūnė buvo tarp storų šakų.4 Vanduo augino jį ir gelmė išaukštino jį, kai jos upės tekėjo apie jo šaknis ir upeliai drėkino visus krašto medžius.5 Todėl jis išaugo aukštesnis už kitus krašto medžius. Jo šakos buvo ilgos ir jų padaugėjo dėl vandenų gausybės jam beaugant.6 Ant šakų krovėsi lizdus padangių paukščiai, po jo šakomis laukiniai gyvuliai augino vaikus. Jo ūksmėje gyveno didelės tautos.7 Jis buvo puikus savo dydžiu ir šakomis, nes jo šaknys buvo prie gausių vandenų.8 Kedrai Dievo sode negalėjo lygintis su juo, eglės neprilygo jo šakoms ir kaštonaijo šakelėms. Nė vienas medis Dievo sode nebuvo lygus jam savo grožiu.9 Aš papuošiau jį šakų daugybe taip, kad visi Edeno medžiai, kurie buvo Dievo sode, pavydėjo jam’.10 Todėl taip sako Viešpats: ‘Kadangi jis pasikėlė į aukštybes ir jo viršūnė apsupta storų šakų, ir jo širdis išpuiko dėl aukštumo,11 todėl Aš atidaviau jį į stipriausio tarp tautų rankas. Jis tinkamai pasielgs su juo, nes Aš išvariau jį dėl jo nedorybių.12 Žiaurūs svetimšaliai nukirto jį ir paliko. Kalnuose ir slėniuose krito jo šakos, sulūžusios šakelės guli prie uolų ir krašto vandenų. Visos žemės tautos pasitraukė iš jo pavėsio ir paliko jį.13 Ant jo kritusio kamieno nusileis padangių paukščiai, o per jo šakas lips krašto žvėrys.14 Kad ateityje nė vienas medis nebesididžiuotų dėl savo aukštumo ir nebekeltų savo šakomis apsuptos viršūnės, nes visi turi mirti ir eiti į žemės gelmes kartu su žmonių vaikais, einančiais į duobę.15 Tą dieną, kai jis nuėjo į mirusiųjų buveinę, sukėliau gedulą dėl jo, sulaikiau upes ir sustabdžiau vandenis. Libanas liūdėjo dėl jo ir krašto medžiai alpo.16 Man jį nustūmus į mirusiųjų buveinę, nuo jo kritimo trenksmo sudrebėjo tautos. Žemės gelmėse bus paguosti visi Edeno medžiai, Libano geriausi ir rinktiniai, kurie geria vandenį.17 Jie kartu su juo nuėjo į mirusiųjų buveinę, pas kardu nužudytuosius, taip pat ir jo sąjungininkai, kurie gyveno jo ūksmėje tarp tautų.18 Kas tau prilygsta šlove ir didybe tarp Edeno medžių? Tačiau su jais tu būsi nustumtas į mirusiųjų buveinę, gulėsi tarp neapipjaustytųjų kartu su nužudytaisiais. Taip bus faraonui ir visai jo daugybei,sako Viešpats Dievas’ ".
1 Yhdentenätoista vuotena, kolmannessa kuussa, kuukauden ensimmäisenä päivänä tuli minulle tämä Herran sana:3 Katso, Assur oli setri Libanonilla, kaunislehväinen, taajavarjoinen, korkeakasvuinen, ja sen latva oli tiheän lehvistön keskellä.4 Vedet olivat sen suureksi kasvattaneet, korkeaksi oli sen saanut syvyys, joka virtoinensa kiersi sen istutusmaata ja lähetti ojiansa kaikille metsän puille.5 Sentähden siitä tuli korkeakasvuisin kaikista metsän puista, se sai haaroja paljon, ja oksat, joita se levitti, venyivät pitkiksi runsaista vesistä.6 Sen lehvillä pesivät kaikki taivaan linnut, sen oksien alla synnyttivät kaikki metsän eläimet, ja sen varjossa asuivat kaikki suuret kansat.7 Kaunis se oli suuruudessaan, oksiensa pituudessa, sillä sen juuri oli runsasten vetten ääressä.8 Eivät olleet setrit sen vertaiset Jumalan puutarhassa, eivät kypressit sen oksien veroiset, eivät plataanit niinkuin sen haarat. Ei yksikään puu Jumalan puutarhassa ollut sen veroinen kauneudessa.9 Minä tein sen niin kauniiksi oksarunsaudessaan, että kaikki Eedenin puut Jumalan puutarhassa sitä kadehtivat.10 Sentähden, näin sanoo Herra, Herra: Koska se tuli korkeakasvuiseksi ja sen latva oli tiheän lehvistön keskellä ja sen sydän ylpistyi sen korkeudesta,11 annan minä sen pakanoista mahtavimman käsiin, ja hän tekee sille, minkä tekee; jumalattomuutensa tähden minä sen olen karkoittanut.12 Ja sen hakkasivat muukalaiset, julmimmat pakanoista, ja heittivät sen maahan. Vuorille ja kaikkiin laaksoihin kaatuivat sen haarat, ja sen oksat murskaantuivat kaikkiin maan puronotkoihin. Kaikki maan kansat laskeutuivat alas sen varjosta ja jättivät sen.13 Sen kaatuneella rungolla asuvat kaikki taivaan linnut, ja sen oksien ääressä oleskelevat kaikki metsän eläimet-14 ettei yksikään puu vetten vierellä kasvaisi niin korkeaksi eikä ojentaisi latvaansa pilvien väliin ja etteivät mahtavimmatkaan niistä, ei mitkään, jotka vettä juovat, olisi pysyväisiä korkeudessaan, sillä ne ovat kaikki annetut alttiiksi kuolemalle, menemään maan syvyyteen, hautaanvaipuneitten pariin yhdessä ihmislasten kanssa.15 Näin sanoo Herra, Herra: Sinä päivänä, jona hän astui alas tuonelaan, minä verhosin syvyyden suruun hänen tähtensä, pidätin virrat, niin että paljot vedet pysähtyivät juoksussaan, ja puin Libanonin hänen tähtensä mustiin, ja kaikki metsän puut nääntyivät hänen tähtensä.16 Hänen kaatumisensa ryskeestä minä panin kansakunnat vapisemaan, kun minä syöksin hänet alas tuonelaan, hautaanvaipuneitten pariin. Mutta lohdutetuiksi tulivat maan syvyydessä kaikki Eedenin puut, Libanonin valiot ja parhaat, kaikki, jotka vettä juovat.17 Myöskin ne olivat hänen kanssansa astuneet alas tuonelaan, miekalla kaadettujen pariin; samoin hänen auttajansa, ne, jotka istuivat hänen varjossaan kansojen joukossa.