1 Hiob antwortete und sprach:

2 Höret doch zu meiner Rede und lasset euch raten!

3 Vertraget mich, daß ich auch rede, und spottet danach mein.

4 Handele ich denn mit einem Menschen, daß mein Mut hierin nicht sollte unwillig sein?

5 Kehret euch her zu mir; ihr werdet sauer sehen und die Hand aufs Maul legen müssen.

6 Wenn ich daran gedenke, so erschrecke ich, und Zittern kommt mein Fleisch an.

7 Warum leben denn die GOttlosen, werden alt und nehmen zu mit Gütern?

8 Ihr Same ist sicher um sie her, und ihre Nachkömmlinge sind bei ihnen.

9 Ihr Haus hat Frieden vor der Furcht, und Gottes Rute ist nicht über ihnen.

10 Seine Ochsen lässet man zu, und mißrät ihm nicht; seine Kuh kalbet und ist nicht unfruchtbar.

11 Ihre jungen Kinder gehen aus wie eine Herde, und ihre Kinder lecken.

12 Sie jauchzen mit Pauken und Harfen und sind fröhlich mit Pfeifen.

13 Sie werden alt bei guten Tagen und erschrecken kaum einen Augenblick vor der Hölle,

14 die doch sagen zu GOtt: Hebe dich von uns, wir wollen von deinen Wegen nicht wissen.

15 Wer ist der Allmächtige, daß wir ihm dienen sollten, oder was sind wir gebessert, so wir ihn anrufen?

16 Aber siehe, ihr Gut stehet nicht in ihren Händen; darum soll der GOttlosen Sinn ferne von mir sein.

17 Wie wird die Leuchte der GOttlosen verlöschen und ihr Unglück über sie kommen! Er wird Herzeleid austeilen in seinem Zorn.

18 Sie werden sein wie Stoppeln vor dem Winde und wie Spreu, die der Sturmwind wegführet.

19 GOtt behält desselben Unglück auf seine Kinder. Wenn er‘s ihm vergelten wird, so wird man‘s inne werden.

20 Seine Augen werden sein Verderben sehen, und vom Grimm des Allmächtigen wird er trinken.

21 Denn wer wird Gefallen haben an seinem Hause nach ihm? Und die Zahl seiner Monden wird kaum halb bleiben.

22 Wer will GOtt lehren, der auch die Hohen richtet?

23 Dieser stirbt frisch und gesund in allem Reichtum und voller Genüge;

24 sein Melkfaß ist voll Milch, und seine Gebeine werden gemästet mit Mark;

25 jener aber stirbt mit betrübter Seele und hat nie mit Freuden gegessen;

26 und liegen gleich miteinander in der Erde, und Würmer decken sie zu.

27 Siehe, ich kenne eure Gedanken wohl und euer frevel Vornehmen wider mich.

28 Denn ihr sprechet: Wo ist das Haus des Fürsten, und wo ist die Hütte, da die GOttlosen wohneten?

29 Redet ihr doch davon wie der gemeine Pöbel und merket nicht, was jener Wesen bedeutet.

30 Denn der Böse wird behalten auf den Tag des Verderbens, und auf den Tag des Grimms bleibet er.

31 Wer will sagen, was er verdienet, wenn man‘s äußerlich ansiehet? Wer will ihm vergelten, was er tut?

32 Aber er wird zum Grabe gerissen und muß bleiben bei dem Haufen.

33 Es gefiel ihm wohl der Schlamm des Bachs, und alle Menschen werden ihm nachgezogen; und derer, die vor ihm gewesen sind, ist keine Zahl.

34 Wie tröstet ihr mich so vergeblich, und eure Antwort findet sich unrecht.

1 Job vastasi ja sanoi:

3 Kärsikää minua, että saan puhua. Kun olen puhunut, pilkatkaa sitten.

4 Ihmisiäkö vastaan minä valitan? Tahi kuinka en kävisi kärsimättömäksi?

5 Kääntykää minuun, niin tyrmistytte ja panette kätenne suullenne.

6 Kun käyn ajattelemaan, niin kauhistun, ja vavistus valtaa ruumiini:

7 Miksi jumalattomat saavat elää, vanheta, jopa voimassa vahvistua?

8 Heidän sukunsa on vankkana heidän edessään, heidän jälkeläisensä heidän silmäinsä alla.

9 Heidän kotinsa ovat rauhassa, kauhuista kaukana; ei satu heihin Jumalan vitsa.

10 Hänen sonninsa polkee eikä turhaan, hänen lehmänsä poikii eikä kesken.

11 Poikansa he laskevat ulos niinkuin lammaslauman, heidän lapsensa hyppelevät leikiten.

12 He virittävät laulujaan vaskirummun ja kanteleen kaikuessa ja iloitsevat huilun soidessa.

13 He viettävät päivänsä onnessa, mutta äkkiä heidät säikähytetään alas tuonelaan.

14 Ja kuitenkin he sanoivat Jumalalle: 'Mene pois meidän luotamme, sinun teistäsi emme tahdo tietää.

15 Mikä on Kaikkivaltias, että häntä palvelisimme? Ja mitä hyötyä meillä on siitä, että häntä rukoilemme?'

16 Katso, heidän onnensa ei ole heidän omassa kädessänsä. Jumalattomain neuvo olkoon minusta kaukana.

17 Kuinkapa usein jumalattomain lamppu sammuu ja heidät yllättää heidän turmionsa? Kuinkapa usein hän jakelee arpaosat vihassansa?

18 Ovatko he niinkuin tuulen vietävät oljet, niinkuin akanat, jotka tuulispää tempaa mukaansa?

19 Jumala muka säästää hänen lapsilleen hänen onnettomuutensa. Kostakoon hän hänelle itselleen, niin että hän sen tuntee.

20 Nähköön hän perikatonsa omin silmin, juokoon itse Kaikkivaltiaan vihan.

21 Sillä mitä hän välittää perheestänsä, jälkeensä jäävistä, kun hänen kuukausiensa luku on täysi!

22 Onko opetettava ymmärrystä Jumalalle, hänelle, joka taivaallisetkin tuomitsee?

23 Toinen kuolee täydessä onnessansa, kaikessa rauhassa ja levossa;

24 hänen astiansa ovat maitoa täynnä, ja hänen luunsa juotetaan ytimellä.

25 Toinen kuolee katkeralla mielellä, saamatta onnea maistaa.

26 Yhdessä he panevat maata multaan, ja madot peittävät heidät.

27 Katso, minä tunnen teidän ajatuksenne ja juonet, joilla mielitte sortaa minut.

28 Kun sanotte: 'Missä on nyt mahtimiehen talo, missä maja, jossa jumalattomat asuivat?'

29 niin ettekö ole kysyneet maita kulkeneilta? Ette voi kieltää, mitä he ovat todeksi nähneet,

30 että paha säästetään onnettomuuden päivältä, vihan päivältä hänet saatetaan suojaan.

31 Kuka puhuu hänelle vasten kasvoja hänen vaelluksestaan, kuka kostaa hänelle, mitä hän on tehnyt?

32 Hänet saatetaan kalmistoon, ja hänen hautakumpuansa vaalitaan.

33 Kepeät ovat hänelle laakson turpeet. Kaikki ihmiset seuraavat hänen jäljessänsä, niinkuin epälukuiset ovat kulkeneet hänen edellänsä.