1 Siehe, die Hoffnung wird jedem fehlen; schon wenn er seiner ansichtig wird, stürzt er zu Boden.

2 Niemand ist so kühn, daß er ihn reizen darf; wer ist denn, der vor mir stehen könnte?

3 Wer hat mir etwas zuvor getan, daß ich's ihm vergelte? Es ist mein, was unter allen Himmeln ist.

4 Dazu muß ich nun sagen, wie groß, wie mächtig und wohlgeschaffen er ist.

5 Wer kann ihm sein Kleid aufdecken? und wer darf es wagen, ihm zwischen die Zähne zu greifen?

6 Wer kann die Kinnbacken seines Antlitzes auftun? Schrecklich stehen seine Zähne umher.

7 Seine stolzen Schuppen sind wie feste Schilde, fest und eng ineinander.

8 Eine rührt an die andere, daß nicht ein Lüftlein dazwischengeht.

9 Es hängt eine an der andern, und halten zusammen, daß sie sich nicht voneinander trennen.

10 Sein Niesen glänzt wie ein Licht; seine Augen sind wie die Wimpern der Morgenröte.

11 Aus seinem Munde fahren Fackeln, und feurige Funken schießen heraus.

12 Aus seiner Nase geht Rauch wie von heißen Töpfen und Kesseln.

13 Sein Odem ist wie eine lichte Lohe, und aus seinem Munde gehen Flammen.

14 Auf seinem Hals wohnt die Stärke, und vor ihm her hüpft die Angst.

15 Die Gliedmaßen seines Fleisches hangen aneinander und halten hart an ihm, daß er nicht zerfallen kann.

16 Sein Herz ist so hart wie ein Stein und so fest wie ein unterer Mühlstein.

17 Wenn er sich erhebt, so entsetzen sich die Starken; und wenn er daherbricht, so ist keine Gnade da.

18 Wenn man zu ihm will mit dem Schwert, so regt er sich nicht, oder mit Spieß, Geschoß und Panzer.

19 Er achtet Eisen wie Stroh, und Erz wie faules Holz.

20 Kein Pfeil wird ihn verjagen; die Schleudersteine sind ihm wie Stoppeln.

21 Die Keule achtet er wie Stoppeln; er spottet der bebenden Lanze.

22 Unten an ihm sind scharfe Scherben; er fährt wie mit einem Dreschwagen über den Schlamm.

23 Er macht, daß der tiefe See siedet wie ein Topf, und rührt ihn ineinander, wie man eine Salbe mengt.

24 Nach ihm leuchtet der Weg; er macht die Tiefe ganz grau.

25 Auf Erden ist seinesgleichen niemand; er ist gemacht, ohne Furcht zu sein.

26 Er verachtet alles, was hoch ist; er ist ein König über alles stolze Wild.

1 (H40:20) Voitko onkia koukulla Leviatanin ja siimaan kietoa sen kielen?

2 (H40:21) Voitko kiinnittää kaislaköyden sen kuonoon ja väkäraudalla lävistää siltä posken?

3 (H40:22) Rukoileeko se sinua paljon, tahi puhutteleeko se sinua lempeästi?

4 (H40:23) Tekeekö se liiton sinun kanssasi, että saisit sen olemaan orjanasi ainaisesti?

5 (H40:24) Voitko leikkiä sillä niinkuin lintusella tahi sitoa sen tyttöjesi pidellä?

6 (H40:25) Hierovatko pyyntikunnat siitä kauppaa, jakavatko sen kauppamiesten kesken?

7 (H40:26) Voitko iskeä sen nahan täyteen ahinkaita ja sen pään kala-ahraimia?

8 (H40:27) Laskehan vain kätesi sen päälle, niin muistat sen ottelun; et sitä toiste yritä!

11 (H41:2) Kuka on minulle ensin antanut jotakin, joka minun olisi korvattava? Mitä kaiken taivaan alla on, se on minun.

12 (H41:3) En saata olla puhumatta sen jäsenistä, en sen voimasta ja sorjasta rakenteesta.

13 (H41:4) Kuka voi riisua siltä päällysvaatteen, kuka tunkeutua sen kaksinkertaisten purimien väliin?

14 (H41:5) Kuka on avannut sen kasvojen kaksoisoven? Sen hammasten ympärillä on kauhu.

15 (H41:6) Sen ylpeytenä ovat uurteiset selkäkilvet, kiinnitetyt lujalla sinetillä.

16 (H41:7) Ne käyvät tarkoin toinen toiseensa, niin ettei ilma välitse pääse.

17 (H41:8) Ne ovat toisiinsa liitetyt, pysyvät kiinni erkanematta.

18 (H41:9) Sen aivastus on kuin valon välähdys, sen silmät ovat kuin aamuruskon silmäripset.

19 (H41:10) Sen kidasta lähtee tulisoihtuja, sinkoilee säkeniä.

20 (H41:11) Sen sieramista käy savu niinkuin kihisevästä kattilasta ja kaislatulesta.

21 (H41:12) Sen puhallus polttaa kuin tuliset hiilet, ja sen suusta lähtee liekki.

22 (H41:13) Sen kaulassa asuu voima, ja sen edellä hyppii kauhistus.

23 (H41:14) Sen pahkuraiset lihat ovat kiinteät, ovat kuin valetut, järkkymättömät.

24 (H41:15) Sen sydän on valettu kovaksi kuin kivi, kovaksi valettu kuin alempi jauhinkivi.

25 (H41:16) Kun se nousee, peljästyvät sankarit, kauhusta he tyrmistyvät.

26 (H41:17) Jos sen kimppuun käydään miekoin, ei miekka kestä, ei keihäs, ei heittoase eikä panssari.

27 (H41:18) Sille on rauta kuin oljenkorsi, vaski kuin lahopuu.

28 (H41:19) Ei aja sitä pakoon nuoli, jousen poika, akanoiksi muuttuvat sille linkokivet.

29 (H41:20) Kuin oljenkorsi on sille nuija, keihästen ryskeelle se nauraa.

30 (H41:21) Sen vatsapuolessa on terävät piikit, se kyntää mutaa leveälti kuin puimaäes.

31 (H41:22) Se panee syvyyden kiehumaan kuin padan, tekee meren voidekattilan kaltaiseksi.

32 (H41:23) Sen jäljessä polku loistaa, syvyydellä on kuin hopeahapset.

33 (H41:24) Ei ole maan päällä sen vertaista; se on luotu pelottomaksi.