1 Ich bin ein elender Mann, der die Rute seines Grimmes sehen muß.
2 Er hat mich geführt und lassen gehen in die Finsternis und nicht in Licht.
3 Er hat seine Hand gewendet wider mich und handelt gar anders mit mir für und für.
4 Er hat mir Fleisch und Haut alt gemacht und mein Gebein zerschlagen.
5 Er hat mich verbaut und mich mit Galle und Mühe umgeben.
6 Er hat mich in Finsternis gelegt wie die, so längst tot sind.
7 Er hat mich vermauert, daß ich nicht heraus kann, und mich in harte Fesseln gelegt.
8 Und wenn ich gleich schreie und rufe, so stopft er die Ohren zu vor meinem Gebet.
9 Er hat meinen Weg vermauert mit Werkstücken und meinen Steig umgekehrt.
10 Er hat auf mich gelauert wie ein Bär, wie ein Löwe im Verborgenen.
11 Er läßt mich des Weges fehlen. Er hat mich zerstückt und zunichte gemacht.
12 Er hat seinen Bogen gespannt und mich dem Pfeil zum Ziel gesteckt.
13 Er hat aus dem Köcher in meine Nieren schießen lassen.
14 Ich bin ein Spott allem meinem Volk und täglich ihr Liedlein.
15 Er hat mich mit Bitterkeit gesättigt und mit Wermut getränkt.
16 Er hat meine Zähne zu kleinen Stücken zerschlagen. Er wälzt mich in der Asche.
17 Meine Seele ist aus dem Frieden vertrieben; ich muß des Guten vergessen.
18 Ich sprach: Mein Vermögen ist dahin und meine Hoffnung auf den HERRN.
19 Gedenke doch, wie ich so elend und verlassen, mit Wermut und Galle getränkt bin!
20 Du wirst ja daran gedenken; denn meine Seele sagt mir es.
21 Das nehme ich zu Herzen, darum hoffe ich noch.
22 Die Güte des HERRN ist's, daß wir nicht gar aus sind; seine Barmherzigkeit hat noch kein Ende,
23 sondern sie ist alle Morgen neu, und deine Treue ist groß.
24 Der HERR ist mein Teil, spricht meine Seele; darum will ich auf ihn hoffen.
25 Denn der HERR ist freundlich dem, der auf sie harrt, und der Seele, die nach ihm fragt.
26 Es ist ein köstlich Ding, geduldig sein und auf die Hilfe des HERRN hoffen.
27 Es ist ein köstlich Ding einem Mann, daß er das Joch in seiner Jugend trage;
28 daß ein Verlassener geduldig sei, wenn ihn etwas überfällt,
29 und seinen Mund in den Staub stecke und der Hoffnung warte
30 und lasse sich auf die Backen schlagen und viel Schmach anlegen.
31 Denn der HERR verstößt nicht ewiglich;
32 sondern er betrübt wohl, und erbarmt sich wieder nach seiner Güte.
33 Denn er nicht von Herzen die Menschen plagt und betrübt,
34 als wollte er die Gefangenen auf Erden gar unter seine Füße zertreten
35 und eines Mannes Recht vor dem Allerhöchsten beugen lassen
36 und eines Menschen Sache verkehren lassen, gleich als sähe es der HERR nicht.
37 Wer darf denn sagen, daß solches geschehe ohne des HERRN Befehl
38 und daß nicht Böses und Gutes komme aus dem Munde des Allerhöchsten?
39 Wie murren denn die Leute im Leben also? Ein jeglicher murre wider seine Sünde!
40 Und laßt uns erforschen und prüfen unser Wesen und uns zum HERRN bekehren!
41 Laßt uns unser Herz samt den Händen aufheben zu Gott im Himmel!
42 Wir, wir haben gesündigt und sind ungehorsam gewesen; darum hast du billig nicht verschont;
43 sondern du hast uns mit Zorn überschüttet und verfolgt und ohne Barmherzigkeit erwürgt.
44 Du hast dich mit einer Wolke verdeckt, daß kein Gebet hindurch konnte.
45 Du hast uns zu Kot und Unflat gemacht unter den Völkern.
46 Alle unsre Feinde sperren ihr Maul auf wider uns.
47 Wir werden gedrückt und geplagt mit Schrecken und Angst.
48 Meine Augen rinnen mit Wasserbächen über den Jammer der Tochter meines Volks.
49 Meine Augen fließen und können nicht ablassen; denn es ist kein Aufhören da,
50 bis der HERR vom Himmel herabschaue uns sehe darein.
51 Mein Auge frißt mir das Leben weg um die Töchter meiner Stadt.
52 Meine Feinde haben mich gehetzt wie einen Vogel ohne Ursache;
53 sie haben mein Leben in einer Grube fast umgebracht und Steine auf mich geworfen;
54 sie haben mein Haupt mit Wasser überschüttet; da sprach ich: Nun bin ich gar dahin.
55 Ich rief aber deinen Namen an, HERR, unten aus der Grube,
56 und du erhörtest meine Stimme: Verbirg deine Ohren nicht vor meinem Seufzen und Schreien!
57 Du nahest dich zu mir, wenn ich dich anrufe, und sprichst: Fürchte dich nicht!
58 Du führest, HERR, die Sache meiner Seele und erlösest mein Leben.
59 Du siehest, HERR, wie mir so Unrecht geschieht; hilf mir zu meinem Recht!
60 Du siehst alle ihre Rache und alle ihre Gedanken wider mich.
61 HERR, du hörest ihr Schmähen und alle ihre Gedanken über mich,
62 die Lippen meiner Widersacher und ihr dichten wider mich täglich.
63 Schaue doch, sie sitzen oder stehen auf, so singen sie von mir ein Liedlein.
64 Vergilt ihnen, HERR, wie sie verdient haben!
65 Laß ihnen das Herz erschrecken, laß sie deinen Fluch fühlen!
66 Verfolge sie mit deinem Grimm und vertilge sie unter dem Himmel des HERRN.
1 Minä onneton mies! Paljon olen kärsinyt, Herra on lyönyt minua vihansa sauvalla.
2 Hän kuljetti minua, hän vei minut pimeään, pilkkopimeään.
3 Hän on nostanut kätensä minua vastaan päivä päivältä yhä uudelleen.
4 Hän repi rikki ihoni, raateli lihani, murskasi kaikki luuni.
5 Hän rakensi varustuksia minua vastaan, ympäröi minut tuskan muurilla.
6 Keskelle pimeyttä hän pani minut asumaan, kuin kauan sitten kuolleitten joukkoon.
7 Hän sulki minun tieni, en pääse pakoon, hän pani minulle painavat kahleet.
8 Vaikka kuinka huudan ja valitan, hän ei kuule rukoustani.
9 Hän tukki tieni kivenjärkäleillä, antoi minun kulkea harhaan.
10 Hän väijyi minua kuin karhu, kuin leijona piilopaikassaan.
11 Hän eksytti minut tieltä, raateli minut, jätti hylättynä makaamaan.
12 Hän jännitti jousensa ja suuntasi nuolensa minua kohti.
13 Hän ampui minuun viinensä nuolet, lävisti rintani.
14 Minusta tuli kaiken kansan pilkka, ainainen ivan aihe.
15 Hän syötti minulle katkeria yrttejä, juotti karvasta juomaa.
16 Hän polki minut maan tomuun, pani hampaani jauhamaan soraa.
17 Minä kadotin onneni päivät, unohdin, millaista on elää rauhassa.
19 Kurjuuteni ja kodittomuuteni täyttää mieleni, kaikki maistuu myrkyltä ja koiruoholta.
20 Minä en voi unohtaa onnettomuuttani, en saa sitä mielestäni.
21 Kuitenkin minä toivon ja odotan, sillä minä ajattelen tätä:
22 Herran armoa on se, että vielä elämme, hänen laupeutensa ei lopu koskaan.
23 Joka aamu Herran armo on uusi, suuri on hänen uskollisuutensa.
25 Herra on hyvä sille, joka panee toivonsa häneen, sille, joka häntä etsii.
26 Hyvä on hiljaisuudessa toivoa apua Herralta.
27 Hyvä on miehelle, että hän kantaa iestä nuoruudessaan.
28 Istukoon hän yksin ja vaietkoon, kun Herra on pannut taakan hänen päälleen,
29 painakoon suunsa tomuun -- ehkä on toivoa vielä.
30 Kääntäköön hän poskensa lyöjäänsä kohti ja ottakoon vastaan pilkan.
31 Mutta Herra ei hylkää, ei hylkää iäksi.
32 Vaikka hän kurittaa, hän myös armahtaa, suuri on hänen laupeutensa.
33 Ei Herra iloitse siitä, että hän kurittaa ihmistä.
34 Kun kaikki vangiksi otetut murskataan jalkojen alle,
35 kun ihmisen oikeus vääristetään Korkeimman silmien edessä,
36 kun langetetaan väärä tuomio -- eikö Herra sitä näe?
37 Kenen sana toteutuu? Eikö kaikki tapahdu niin kuin Herra sanoo?
38 Eikö Korkeimman käskystä tule paha ja hyvä?
39 Mitä syytä eloon jääneellä on valittaa? Hän kärsii syntiensä tähden.
40 Tutkikaamme tietämme, tarkastelkaamme tekojamme ja palatkaamme Herran luo.
41 Kohottakaamme nyt kätemme, kohottakaamme sydämemme taivasta kohti, Jumalan luo.
42 Me olemme tehneet syntiä, kapinoineet sinua vastaan. Sinä et ole antanut anteeksi.
43 Sinä verhouduit vihaan ja vainosit meitä, surmasit säälimättä.
44 Sinä kätkeydyit pilveen, sen läpi ei rukous pääse.
45 Roskatunkioksi sinä teit meidät kaikkien kansojen keskelle.
46 Nyt kaikki vihollisemme irvistelevät meille.
47 Edessämme oli kauhu ja hauta, tuho kohtasi meidät.
48 Kyyneleet tulvivat silmistäni rakkaan kansani tuhon tähden.
49 Silmäni vuotavat lakkaamatta. Itkuni ei taukoa,
50 ennen kuin Herra katsoo taivaastaan ja näkee murheeni.
51 Kun katselen kaupunkini tytärten tuskaa, sieluuni koskee.
52 Viholliseni pyydystivät minua kuin lintua, kiihkeästi, ilman syytä.
53 He syöksivät minut elävänä kuoppaan, he kivittivät minua.
54 Kauhu tulvi pääni yli, minä ajattelin: loppuni on tullut.
55 Herra, kuopan syvyydestä minä huudan sinun nimeäsi.
56 Kuule ääneni! Älä sulje korviasi, kun anon apua ja pelastusta.
58 Herra, sinä ajat minun asiaani, sinä lunastat minut.
59 Kärsimäni vääryyden sinä näet, Herra. Hanki minulle oikeus.
60 Sinä näet vihollisteni kostonhimon, kaikki heidän juonensa.
61 Herra, sinä kuulet, kun he herjaavat minua, näet heidän juonensa.
62 Vastustajani ivaavat minua, puhuvat pahaa kaiket päivät.
63 Katso heitä: missä ikinä he istuvat tai seisovat, he laulavat pilkkalauluja minusta.
64 Herra, rankaise heitä heidän tekojensa mukaan.
65 Sokaise heidän järkensä, kiroa heidät.
66 Aja heitä takaa vihassasi, Herra, hävitä heidät taivaasi alta.