1 Dies ist die Last, davon der HERR redet über das Land Hadrach und die sich niederläßt auf Damaskus (denn der HERR schaut auf die Menschen und auf alle Stämme Israels);

2 dazu über Hamath, die daran grenzt; über Tyrus und Sidon auch, die sehr weise sind.

3 Denn Tyrus baute sich eine Feste und sammelte Silber wie Sand und Gold wie Kot auf der Gasse.

4 Aber siehe, der HERR wird sie verderben und wird ihre Macht, die sie auf dem Meer hat, schlagen, und sie wird mit Feuer verbrannt werden.

5 Wenn das Askalon sehen wird, wird sie erschrecken, und Gaza wird sehr Angst werden, dazu Ekron; denn ihre Zuversicht wird zu Schanden, und es wird aus sein mit dem König zu Gaza, und zu Askalon wird man nicht wohnen.

6 Zu Asdod werden Fremde wohnen; und ich will der Philister Pracht ausrotten.

7 Und ich will ihr Blut von ihrem Munde tun und ihre Greuel von ihren Zähnen, daß sie auch sollen unserm Gott übrigbleiben, daß sie werden wie Fürsten in Juda und Ekron wie die Jebusiter.

8 Und ich will selbst um mein Haus das Lager sein wider das Kriegsvolk, daß es nicht dürfe hin und her ziehen, daß nicht mehr über sie fahre der Treiber; denn ich habe es nun angesehen mit meinen Augen.

9 Aber du, Tochter Zion, freue dich sehr, und du, Tochter Jerusalem, jauchze! Siehe, dein König kommt zu dir, ein Gerechter und ein Helfer, arm, und reitet auf einem Esel und auf einem jungen Füllen der Eselin.

10 Denn ich will die Wagen abtun von Ephraim und die Rosse von Jerusalem, und der Streitbogen soll zerbrochen werden; denn er wird Frieden lehren unter den Heiden; und seine Herrschaft wird sein von einem Meer bis ans andere und vom Strom bis an der Welt Ende.

11 Auch lasse ich durchs Blut deines Bundes los deine Gefangenen aus der Grube, darin kein Wasser ist.

12 So kehrt euch nun zu der Festung, ihr, die ihr auf Hoffnung gefangen liegt; denn auch heute verkündige ich, daß ich dir Zwiefältiges vergelten will.

13 Denn ich habe mir Juda gespannt zum Bogen und Ephraim gerüstet und will deine Kinder, Zion, erwecken über deine Kinder, Griechenland, und will dich machen zu einem Schwert der Riesen.

14 Und der HERR wird über ihnen erscheinen, und seine Pfeile werden ausfahren wie der Blitz; und der Herr, HERR wird die Posaune blasen und wird einhertreten wie die Wetter vom Mittag.

15 Der HERR Zebaoth wird sie schützen, daß sie um sich fressen und unter sich treten die Schleudersteine, daß sie trinken und lärmen wie vom Wein und voll werden wie das Becken und wie die Ecken des Altars.

16 Und der HERR, ihr Gott, wird ihnen zu der Zeit helfen als der Herde seines Volks; denn wie edle Steine werden sie in seinem Lande glänzen.

17 Denn was haben sie doch Gutes, und was haben sie doch Schönes! Korn macht Jünglinge und Most macht Jungfrauen blühen.

1 Ennussana. Herran sana on läsnä Hadrakin maassa, Damaskos on sen asuinpaikka, sillä Herran on Damaskos, Syyrian helmi, niin kuin kaikki Israelin heimotkin.

2 Herran sana toteutuu myös Hamatissa, Damaskoksen rajanaapurissa, jopa Tyroksessa ja Sidonissa, eikä niiden viisaus voi sitä estää.

3 Tyros on rakentanut suojakseen mahtavan muurin, koonnut hopeaa kuin hiekkaa, kerännyt kasoittain kultaa.

4 Mutta Herra valloittaa kaupungin ja lyö mereen sen muurit. Tuli tuhoaa sen kokonaan.

5 Askelon näkee Tyroksen kohtalon ja joutuu pelon valtaan. Gaza vapisee kauhuissaan, samoin Ekron, sillä tyhjiin raukeaa sen toivo. Gazan kuningas kukistuu, Askelon muuttuu autioksi,

6 Asdodissa on asuva sekarotuinen lauma. Minä, Herra, lannistan filistealaisten ylpeyden.

7 Minä otan verisen lihan pois heidän suustaan, tempaan iljettävät, saastaiset ruoat heidän hampaistaan. Silloin jäljelle jääneet filistealaiset tulevat minun omikseni. Heidät otetaan Juudan sukukuntien joukkoon, Ekronin asukkaat liitetään minun kansaani niin kuin jebusilaiset ennen.

8 Minä itse asetun vartioon suojaamaan temppeliäni sotajoukoilta, jotka kulkevat tässä maassa. Kukaan ei enää ahdista minun kansaani. Minä vartioin sitä nyt omin silmin.

9 Iloitse, tytär Siion! Riemuitse, tytär Jerusalem! Katso, kuninkaasi tulee. Vanhurskas ja voittoisa hän on, hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla, aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa.

10 Hän tuhoaa sotavaunut Efraimista ja hevoset Jerusalemista, sotajouset hän lyö rikki. Hän julistaa kansoille rauhaa, hänen valtansa ulottuu merestä mereen, Eufratista maan ääriin asti.

11 -- Kuule, Jerusalem! Verellä vahvistetun liiton tähden minä vapautan vankeuteen viedyt asukkaasi syvästä ja pimeästä kuopasta.

12 Palatkaa, vangitut, takaisin turvapaikkaanne, te ette ole turhaan eläneet toivossa! Vielä tänäänkin lupaan: kaksinkertaisen hyvityksen minä annan sinulle, Siion.

13 Juudan minä jännitän jousekseni, asetan Efraimin nuoleksi sen jänteelle. Sinun poikasi, Siion, minä nostan kreikkalaisia vastaan ja teen sinusta käteeni sankarin miekan.

14 -- Herra ilmestyy omiensa avuksi. Kuin salaman hän sinkoaa nuolensa. Herra Jumala puhaltaa pasuunaan, hän kiitää etelästä polttavassa myrskyssä.

15 Herra Sebaot suojelee omiaan. Hän kaataa linkokivillään viholliset, lyö heidät maahan. Veri vuotaa valtoimenaan kuin viini. Herran soturit ovat yltä päältä vihollisten veressä niin kuin täydet uhrimaljat, niin kuin alttarin kulmat, verellä vihmotut.

16 Tuona päivänä Herra Jumala pelastaa kansansa, kokoaa omansa yhteen kuin lammaslauman. He loistavat hänen maassaan kuin kruunussa sädehtivät jalokivet.

17 Kuinka kauniiksi tulee maa, kuinka ihanaksi! Maa tuottaa viljan ja viinin, nuorukaiset ja neidot kukoistavat.