1 Saarnaajan, Daavidin pojan, Jerusalemin kuninkaan, sanoja.

2 Turhuuksien turhuus, sanoi Saarnaaja, turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta!

3 Mitä hyötyä on ihmiselle kaikesta vaivannäöstä, jolla hän itseään rasittaa auringon alla?

4 Sukupolvi menee, sukupolvi tulee, mutta maa pysyy ikuisesti.

5 Aurinko nousee, aurinko laskee, kiirehtii nousunsa sijoille ja nousee taas.

6 Tuuli menee etelään ja kääntyy pohjoiseen, kiertää kiertämistään, ja samalle kierrolleen tuuli palaa.

7 Kaikki joet laskevat mereen, mutta meri ei täyty, ja minne joet ovat laskeneet, sinne ne yhä edelleen laskevat.

8 Kaikki sanat uupuvat kesken, kukaan ei saa sanotuksi kaikkea. Silmä ei saa näkemisestä kylläänsä eikä korva täyttään kuulemisesta.

9 Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina, mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen: ei ole mitään uutta auringon alla.

10 Vaikka jostakin sanottaisiin: katso, tämä on uutta, on sitäkin ollut jo muinoin, kauan ennen meitä.

11 Menneistä ei jää muistoa, eikä jää tulevistakaan -- mennyt on unohdettu, ja tulevakin unohdetaan kerran.

12 Minä, Saarnaaja, olin Israelin kuninkaana Jerusalemissa.

13 Minä ryhdyin etsimään viisautta ja tutkimaan kaikkea, mitä auringon alla tapahtuu. Tämän raskaan tehtävän on Jumala antanut ihmisen vaivaksi.

14 Minä katselin kaikkea työtä, jota auringon alla tehdään, ja katso: kaikki se on turhuutta ja tuulen tavoittelua.

15 Käyrä ei voi olla suora, puuttuvaa ei voi laskea mukaan.

16 Minä sanoin sydämessäni: olen hankkinut yhä enemmän viisautta, enemmän kuin kukaan, joka on hallinnut Jerusalemissa ennen minua, minun sydämeni on tallettanut tietoa ja viisautta.

17 Ja minä halusin ottaa selville, mikä on tietoa ja viisautta, mikä taas mielettömyyttä ja typeryyttä. Mutta minä havaitsin, että tuulta vain tavoittelin.

18 Sillä missä on paljon viisautta, siellä on paljon huolta, ja joka tietoa lisää, lisää tuskaa.

1 The words of the Preacher, the son of David, king in Jerusalem. 2 Vanity of vanities, saith the Preacher; vanity of vanities, all is vanity. 3 What profit hath man of all his labor wherein he laboreth under the sun? 4 One generation goeth, and another generation cometh; but the earth abideth for ever. 5 The sun also ariseth, and the sun goeth down, and hasteth to its place where it ariseth. 6 The wind goeth toward the south, and turneth about unto the north; it turneth about continually in its course, and the wind returneth again to its circuits. 7 All the rivers run into the sea, yet the sea is not full; unto the place whither the rivers go, thither they go again. 8 All things are full of weariness; man cannot utter it: the eye is not satisfied with seeing, nor the ear filled with hearing.

9 That which hath been is that which shall be; and that which hath been done is that which shall be done: and there is no new thing under the sun. 10 Is there a thing whereof it may be said, See, this is new? it hath been long ago, in the ages which were before us. 11 There is no remembrance of the former generations; neither shall there be any remembrance of the latter generations that are to come, among those that shall come after. 12 I the Preacher was king over Israel in Jerusalem. 13 And I applied my heart to seek and to search out by wisdom concerning all that is done under heaven: it is a sore travail that God hath given to the sons of men to be exercised therewith. 14 I have seen all the works that are done under the sun; and, behold, all is vanity and a striving after wind. 15 That which is crooked cannot be made straight; and that which is wanting cannot be numbered. 16 I communed with mine own heart, saying, Lo, I have gotten me great wisdom above all that were before me in Jerusalem; yea, my heart hath had great experience of wisdom and knowledge. 17 And I applied my heart to know wisdom, and to know madness and folly: I perceived that this also was a striving after wind. 18 For in much wisdom is much grief; and he that increaseth knowledge increaseth sorrow.