1 Voi! Kadonnut on kullan loisto, himmennyt sen hohto! Pyhät, kalliit kivet on viskelty pitkin katuja.
2 Siionin rakkaat pojat olivat ennen puhtaan kullan arvoisia. Nyt heitä kohdellaan kuin saviastioita, kuin savenvalajan töitä!
3 Sakaalitkin tarjoavat nisänsä, imettävät pentujaan. Mutta kansani tyttäret hylkäävät pienokaisensa kuin strutsi poikasensa.
4 Imeväisen kieli kuivuu janosta, tarttuu kitalakeen. Lapset pyytävät leipää, kukaan ei anna.
5 Jotka ennen söivät herkkuja, nääntyvät nyt kaduilla. Jotka pukeutuivat purppuraan, tonkivat nyt tunkioita.
6 Sodoma hävitettiin hetkessä ihmiskäden koskematta. Mutta suurempi kuin Sodoman synti on oman kansani rikos.
7 Siionin ruhtinaat olivat puhtaampia kuin lumi, valkoisempia kuin maito. He hohtivat kuin korallihelmet, loistivat kuin safiiri.
8 Nyt he ovat nokea mustempia, kadulla ei kukaan heitä tunne. Heidän ihonsa näivettyy luiden päällä, kuivuu kuin puu.
9 Onnellisempia ovat ne, jotka kaatuivat miekkaan, kuin ne, jotka nälästä lyyhistyvät maahan ja riutuvat ja menehtyvät vailla pellon antimia.
10 Äidit, ennen hellät ja hyvät, keittivät omia lapsiaan saadakseen ruokaa hädän hetkellä, kansani luhistumisen päivänä.
11 Herra päästi kiivautensa purkautumaan, vuodatti koko hehkuvan vihansa. Hän sytytti Siionin tuleen, poltti sen perustuksia myöten.
12 Eivät uskoneet maanpiirin kuninkaat, ei tullut kenenkään mieleen, että jonakin päivänä vainooja ja vihollinen tulisi sisään Jerusalemin porteista.
13 Tämä tapahtui profeettojen syntien tähden, pappien rikkomusten tähden. He vuodattivat kaupungissa viattomien verta.
14 Silmät sokeina he nyt harhailevat kaduilla veren tahrimissa vaatteissa. Vaatteita, joihin eivät saisi edes koskea, he kantavat yllään.
16 Herra itse on karkottanut heidät, ei hän enää katso heidän puoleensa. Pappeja ei kunnioiteta, vanhimmille ei anneta arvoa.
17 Silmämme hämärtyivät ainaisesta tuijottamisesta, kun turhaan tähyilimme apua. Tähystyspaikoissa me odotimme auttajaa -- kansaa, joka ei tullut.
18 Jokaista askeltamme tarkataan, emme voi liikkua ulkona. Päivämme ovat luetut, loppumme on lähellä, viimeinen hetkemme on tullut.
19 Nopeampia kuin taivaan kotkat olivat vainoojamme. Kiivaasti he ajoivat meitä takaa vuorilla, vaanivat autiomaassa.
20 Herran voideltu, kansamme elämä ja henki, joutui vangiksi heidän kuoppaansa. Olimme luulleet, että kuninkaamme suojassa saisimme elää, kansana kansojen joukossa.
21 Iloitse vain ja riemuitse, sinä Edomin kansa, joka asut Usin maassa. Kohta on sinunkin juotava Herran vihan malja, sinä juovut, ja pian olet alaston.
22 Tytär Siion, sinä olet jo kärsinyt synneistäsi rangaistuksen, enää ei Herra vie sinua pois maastasi. Mutta sinua, Edomin kansa, hän rankaisee, sinä joudut häväistyksi syntiesi tähden.
1 How is the gold become dim! how is the most pure gold changed!
The stones of the sanctuary are poured out at the head of every street.
2 The precious sons of Zion, comparable to fine gold,
How are they esteemed as earthen pitchers, the work of the hands of the potter!
3 Even the jackals draw out the breast, they give suck to their young ones:
The daughter of my people is become cruel, like the ostriches in the wilderness.
4 The tongue of the sucking child cleaveth to the roof of his mouth for thirst:
The young children ask bread, and no man breaketh it unto them.
5 They that did feed delicately are desolate in the streets:
They that were brought up in scarlet embrace dunghills.
6 For the iniquity of the daughter of my people is greater than the sin of Sodom,
That was overthrown as in a moment, and no hands were laid upon her.
7 Her nobles were purer than snow, they were whiter than milk;
They were more ruddy in body than rubies, their polishing was as of sapphire.
8 Their visage is blacker than a coal; they are not known in the streets:
Their skin cleaveth to their bones; it is withered, it is become like a stick.
9 They that are slain with the sword are better than they that are slain with hunger;
For these pine away, stricken through, for want of the fruits of the field.
10 The hands of the pitiful women have boiled their own children;
They were their food in the destruction of the daughter of my people.
11 Jehovah hath accomplished his wrath, he hath poured out his fierce anger;
And he hath kindled a fire in Zion, which hath devoured the foundations thereof.
12 The kings of the earth believed not, neither all the inhabitants of the world,
That the adversary and the enemy would enter into the gates of Jerusalem.
13 It is because of the sins of her prophets, and the iniquities of her priests,
That have shed the blood of the just in the midst of her.
14 They wander as blind men in the streets, they are polluted with blood,
So that men cannot touch their garments.
15 Depart ye, they cried unto them, Unclean! depart, depart, touch not!
When they fled away and wandered, men said among the nations, They shall no more sojourn here.
16 The anger of Jehovah hath scattered them; he will no more regard them:
They respected not the persons of the priests, they favored not the elders.
17 Our eyes do yet fail in looking for our vain help:
In our watching we have watched for a nation that could not save.
18 They hunt our steps, so that we cannot go in our streets:
Our end is near, our days are fulfilled; for our end is come.
19 Our pursuers were swifter than the eagles of the heavens:
They chased us upon the mountains, they laid wait for us in the wilderness.
20 The breath of our nostrils, the anointed of Jehovah, was taken in their pits;
Of whom we said, Under his shadow we shall live among the nations.
21 Rejoice and be glad, O daughter of Edom, that dwellest in the land of Uz:
The cup shall pass through unto thee also; thou shalt be drunken, and shalt make thyself naked.
22 The punishment of thine iniquity is accomplished, O daughter of Zion; he will no more carry thee away into captivity:
He will visit thine iniquity, O daughter of Edom; he will uncover thy sins.