1 Silloin kansa alkoi itkeä ja parkua ja valitti koko yön.

5 Silloin Mooses ja Aaron painoivat kasvonsa maahan yhteen kokoontuneiden israelilaisten edessä.

6 Mutta Joosua, Nunin poika, ja Kaleb, Jefunnen poika, jotka myös olivat olleet mukana tiedusteluretkellä, repäisivät vaatteensa

8 Jos Herra on meille suosiollinen, hän vie meidät tuohon maahan, joka tulvii maitoa ja hunajaa, ja antaa sen meille.

10 Kansa uhkasi kivittää Joosuan ja Kalebin hengiltä, mutta silloin Herran kirkkaus ilmestyi pyhäkköteltassa, niin että kaikki sen näkivät.

14 ja he ovat kertoneet siitä myös kaikille tämän maan asukkaille. He ovat saaneet kuulla, että sinä, Herra, asut tämän kansan keskellä, että olet ilmestynyt sille näkyvässä hahmossa, että sinun pilvesi on kansan yllä ja että kuljet edellämme päivisin pilvipatsaassa ja öisin tulipatsaassa.

15 Jos nyt teet lopun tästä kansasta, niin muut kansat, jotka ovat kuulleet sinun teoistasi, sanovat:

16 'Herra ei kyennyt viemään kansaansa siihen maahan, jonka hän oli vannonut antavansa sille, ja siksi hän tappoi sen autiomaahan.'

17 Herra, näytä nyt voimasi suuruus! Olethan sanonut:

18 'Herra on kärsivällinen, ja hänen hyvyytensä on suuri. Hän antaa anteeksi pahat teot ja rikkomukset, mutta ei jätä syyllistä rankaisematta. Aina kolmanteen ja neljänteen polveen hän panee lapset vastaamaan isiensä pahoista teoista.'

21 Mutta niin totta kuin minä elän ja niin totta kuin Herran kirkkaus ja valta ulottuu kaikkialle,

22 yksikään näistä ihmisistä ei pääse perille tuohon maahan. He ovat nähneet minun kirkkauteni ja ne suuret teot, jotka tein Egyptissä ja täällä autiomaassa, mutta siitä huolimatta he tottelemattomuudessaan ovat yhä uudestaan koetelleet minun kärsivällisyyttäni.

23 He eivät saa nähdä sitä maata, josta valalla vannoen annoin lupauksen heidän esi-isilleen. Kukaan niistä, jotka ovat minua halveksineet, ei pääse sinne.

24 Vain palvelijallani Kalebilla on toisenlainen henki, ja hän on aina uskollisesti seurannut minua. Siksi minä vien hänet siihen maahan, jossa hän kävi, ja hänen jälkeläisensä saavat ottaa sen omakseen.

26 Herra sanoi Moosekselle ja Aaronille:

28 Sano Israelille: Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, minä teen teille sen, mistä olen kuullut teidän itsenne puhuvan.

29 Tähän autiomaahan te sorrutte, kaikki katselmuksessa lasketut miehet, joka ainoa kaksikymmenvuotias tai sitä vanhempi, te kaikki, jotka olette nurisseet minua vastaan.

30 Siihen maahan, jonka vannoin antavani teille asuinsijaksi, ei kukaan teistä pääse lukuun ottamatta Kalebia, Jefunnen poikaa, ja Joosuaa, Nunin poikaa.

31 Teidän lapsenne, joiden te sanoitte joutuvan vihollisen käsiin, minä vien sinne, ja he oppivat tuntemaan omakseen sen maan, jota te olette halveksineet.

32 Mutta te kuolette ja teidän ruumiinne jäävät tänne autiomaahan.

33 Rangaistukseksi luopumuksestanne teidän lapsenne joutuvat vaeltamaan täällä paimentolaisina neljäkymmentä vuotta, kunnes viimeinenkin teistä on nääntynyt autiomaahan.

34 Neljäkymmentä päivää te kiersitte tutkimassa tuota maata, neljäkymmentä vuotta teidän on kärsittävä rangaistustanne -- vuosi kutakin päivää kohti. Näin te opitte tietämään, mitä merkitsee joutua minun hylkäämäkseni.

36 Mutta ne miehet, jotka Mooses oli lähettänyt tutkimaan Kanaaninmaata, kuolivat Herran lyöminä,

37 koska he olivat yllyttäneet kansan kapinoimaan Moosesta vastaan puhumalla pahaa Herran lupaamasta maasta.

38 Niistä miehistä, jotka olivat käyneet tiedusteluretkellä, jäivät eloon vain Joosua, Nunin poika, ja Kaleb, Jefunnen poika.

39 Kun Mooses ilmoitti nämä Herran sanat israelilaisille, heidät valtasi suuri murhe.

42 Älkää lähtekö, sillä Herra ei ole teidän kanssanne. Älkää menkö vihollistenne tapettaviksi.

44 Mutta he eivät totelleet Moosesta, vaan lähtivät itsepäisesti etenemään ylös vuorille. Herran liitonarkku ja Mooses sen sijaan jäivät leiriin.

45 Vuoristossa asuvat amalekilaiset ja kanaanilaiset hyökkäsivät ylhäältä käsin israelilaisten kimppuun, löivät heidät hajalle ja ajoivat heitä takaa Hormaan saakka. lisämääräyksiä

1 And all the congregation lifted up their voice, and cried; and the people wept that night. 2 And all the children of Israel murmured against Moses and against Aaron: and the whole congregation said unto them, Would that we had died in the land of Egypt! or would that we had died in this wilderness! 3 And wherefore doth Jehovah bring us unto this land, to fall by the sword? Our wives and our little ones will be a prey: were it not better for us to return into Egypt?

4 And they said one to another, Let us make a captain, and let us return into Egypt. 5 Then Moses and Aaron fell on their faces before all the assembly of the congregation of the children of Israel. 6 And Joshua the son of Nun and Caleb the son of Jephunneh, who were of them that spied out the land, rent their clothes: 7 and they spake unto all the congregation of the children of Israel, saying, The land, which we passed through to spy it out, is an exceeding good land. 8 If Jehovah delight in us, then he will bring us into this land, and give it unto us; a land which floweth with milk and honey. 9 Only rebel not against Jehovah, neither fear ye the people of the land; for they are bread for us: their defence is removed from over them, and Jehovah is with us: fear them not. 10 But all the congregation bade stone them with stones. And the glory of Jehovah appeared in the tent of meeting unto all the children of Israel.

11 And Jehovah said unto Moses, How long will this people despise me? and how long will they not believe in me, for all the signs which I have wrought among them? 12 I will smite them with the pestilence, and disinherit them, and will make of thee a nation greater and mightier than they.

13 And Moses said unto Jehovah, Then the Egyptians will hear it; for thou broughtest up this people in thy might from among them; 14 and they will tell it to the inhabitants of this land. They have heard that thou Jehovah art in the midst of this people; for thou Jehovah art seen face to face, and thy cloud standeth over them, and thou goest before them, in a pillar of cloud by day, and in a pillar of fire by night. 15 Now if thou shalt kill this people as one man, then the nations which have heard the fame of thee will speak, saying, 16 Because Jehovah was not able to bring this people into the land which he sware unto them, therefore he hath slain them in the wilderness. 17 And now, I pray thee, let the power of the Lord be great, according as thou hast spoken, saying, 18 Jehovah is slow to anger, and abundant in lovingkindness, forgiving iniquity and transgression; and that will by no means clear the guilty, visiting the iniquity of the fathers upon the children, upon the third and upon the fourth generation. 19 Pardon, I pray thee, the iniquity of this people according unto the greatness of thy lovingkindness, and according as thou hast forgiven this people, from Egypt even until now.

20 And Jehovah said, I have pardoned according to thy word: 21 but in very deed, as I live, and as all the earth shall be filled with the glory of Jehovah; 22 because all those men that have seen my glory, and my signs, which I wrought in Egypt and in the wilderness, yet have tempted me these ten times, and have not hearkened to my voice; 23 surely they shall not see the land which I sware unto their fathers, neither shall any of them that despised me see it: 24 but my servant Caleb, because he had another spirit with him, and hath followed me fully, him will I bring into the land whereinto he went; and his seed shall possess it. 25 Now the Amalekite and the Canaanite dwell in the valley: to-morrow turn ye, and get you into the wilderness by the way to the Red Sea.

26 And Jehovah spake unto Moses and unto Aaron, saying, 27 How long shall I bear with this evil congregation, that murmur against me? I have heard the murmurings of the children of Israel, which they murmur against me. 28 Say unto them, As I live, saith Jehovah, surely as ye have spoken in mine ears, so will I do to you: 29 your dead bodies shall fall in this wilderness; and all that were numbered of you, according to your whole number, from twenty years old and upward, that have murmured against me, 30 surely ye shall not come into the land, concerning which I sware that I would make you dwell therein, save Caleb the son of Jephunneh, and Joshua the son of Nun. 31 But your little ones, that ye said should be a prey, them will I bring in, and they shall know the land which ye have rejected. 32 But as for you, your dead bodies shall fall in this wilderness. 33 And your children shall be wanderers in the wilderness forty years, and shall bear your whoredoms, until your dead bodies be consumed in the wilderness. 34 After the number of the days in which ye spied out the land, even forty days, for every day a year, shall ye bear your iniquities, even forty years, and ye shall know my alienation. 35 I, Jehovah, have spoken, surely this will I do unto all this evil congregation, that are gathered together against me: in this wilderness they shall be consumed, and there they shall die.

36 And the men, whom Moses sent to spy out the land, who returned, and made all the congregation to murmur against him, by bringing up an evil report against the land, 37 even those men that did bring up an evil report of the land, died by the plague before Jehovah. 38 But Joshua the son of Nun, and Caleb the son of Jephunneh, remained alive of those men that went to spy out the land.

39 And Moses told these words unto all the children of Israel: and the people mourned greatly. 40 And they rose up early in the morning, and gat them up to the top of the mountain, saying, Lo, we are here, and will go up unto the place which Jehovah hath promised: for we have sinned. 41 And Moses said, Wherefore now do ye transgress the commandment of Jehovah, seeing it shall not prosper? 42 Go not up, for Jehovah is not among you; that ye be not smitten down before your enemies. 43 For there the Amalekite and the Canaanite are before you, and ye shall fall by the sword: because ye are turned back from following Jehovah, therefore Jehovah will not be with you. 44 But they presumed to go up to the top of the mountain: nevertheless the ark of the covenant of Jehovah, and Moses, departed not out of the camp. 45 Then the Amalekite came down, and the Canaanite who dwelt in that mountain, and smote them and beat them down, even unto Hormah.