1 (H3:33)Kun Sanballat sai kuulla meidän rakentavan muuria, hän vihastui kovin. Meitä pilkaten4 (H3:36)Kuule, Jumalamme, kuinka meitä pilkataan! Anna heidän herjauksensa osua heihin itseensä, anna heidän joutua ryöstettäviksi ja vangeiksi vieraaseen maahan!5 (H3:37)Älä anna anteeksi heidän rikoksiaan äläkä unohda heidän syntejään, sillä he ovat loukanneet rakentajia!6 (H3:38)Me jatkoimme rakentamista. Muuri oli jo koko pituudeltaan puolessa korkeudessa, ja siitä kansa sai intoa työhön.7 (H4:1)Mutta kun Sanballat ja Tobia ja arabialaiset, ammonilaiset ja asdodilaiset saivat kuulla, että Jerusalemin muurien korjaaminen edistyi ja aukot niissä alkoivat täyttyä, he vimmastuivat.8 (H4:2)He liittoutuivat hyökätäkseen yhdessä Jerusalemin kimppuun ja saattaakseen sen sekasortoon.9 (H4:3)Me rukoilimme Jumalaa ja asetimme vartijoita, jotka yötä päivää vartioivat kaupunkia, ettei vihollinen pääsisi yllättämään.10 (H4:4)Mutta koko Juudan heimo valitti: -- Kantajien voimat uupuvat, niin paljon on soraa raivattava pois. Me emme jaksa rakentaa muuria valmiiksi.12 (H4:6)Mutta luoksemme tuli heidän lähistöllään asuvia heimolaisiamme, ja me kuulimme heiltä yhä uudelleen suunnitelmista, joita viholliset hautoivat meitä vastaan.13 (H4:7)Silloin sijoitin keihäsmiehiä kohtiin, joissa muuri ei vielä antanut suojaa, ja asetin kansan suvuittain asemiin miekkoineen, keihäineen ja jousineen.15 (H4:9)Vihollisemme saivat kuulla, että heidän suunnitelmansa oli tullut meidän tietoomme. Näin Jumala oli tehnyt heidän aikeensa tyhjäksi, ja me palasimme kaikki muurille, kukin omaan työhönsä.16 (H4:10)Tästä päivästä lähtien vain puolet miehistäni oli työssä, toinen puoli oli varustautunut keihäin, kilvin, jousin ja haarniskoin. Päälliköt olivat Juudan kansan tukena,17 (H4:11)kun se rakensi muuria. Taakkojen kantajat työskentelivät vain toisella kädellä, toisessa he pitivät keihästä.18 (H4:12)Rakentajilla oli työn aikana miekka vyöllä. Minun vierelläni kulki torvenpuhaltaja.21 (H4:15)Näin me jatkoimme työtä aamun koitosta siihen asti, kun tähdet syttyivät taivaalle, ja puolet väestä seisoi vartiossa ase kädessä.22 (H4:16)Annoin kansalle myös määräyksen, että jokaisen miehen oli palvelijansa kanssa yövyttävä Jerusalemissa, jotta he voisivat yöllä olla vartiossa ja päivällä tehdä työtä.23 (H4:17)En minä itse eivätkä veljeni, eivät palvelijani eivätkä mukanani kulkevat vartiomiehet, ei kukaan meistä riisunut vaatteitaan. Jokaisella oli ase valmiina.

1 Quando Samballat udì che noi edificavamo le mura, si adirò, s’indignò fuor di modo, si fe’ beffe de’ Giudei,2 e disse in presenza de’ suoi fratelli e de’ soldati di Samaria: "Che fanno questi spossati Giudei? Si lasceranno fare? Offriranno sacrifizi? Finiranno in un giorno? Faranno essi rivivere delle pietre sepolte sotto mucchi di polvere e consumate dal fuoco?"3 Tobia l’Ammonita, che gli stava accanto, disse: "Edifichino pure! Se una volpe vi salta su, farà crollare il loro muro di pietra!"4 Ascolta, o Dio nostro, come siamo sprezzati! Fa’ ricadere sul loro capo il loro vituperio, e abbandonali al saccheggio in un paese di schiavitù!5 E non coprire la loro iniquità, e non sia cancellato dal tuo cospetto il loro peccato; poiché t’hanno provocato ad ira in presenza dei costruttori.6 Noi dunque riedificammo le mura che furon da pertutto compiute fino alla metà della loro altezza; e il popolo avea preso a cuore il lavoro.7 Ma quando Samballat, Tobia, gli Arabi, gli Ammoniti e gli Asdodei ebbero udito che la riparazione delle mura di Gerusalemme progrediva, e che le brecce cominciavano a chiudersi, n’ebbero grandissimo sdegno,8 e tutti quanti assieme congiurarono di venire ad attaccare Gerusalemme e a crearvi del disordine.9 Allora noi pregammo l’Iddio nostro, e mettemmo contro di loro delle sentinelle di giorno e di notte per ifenderci dai loro attacchi.10 Que’ di Giuda dicevano: "Le forze de’ portatori di pesi vengon meno, e le macerie sono molte; noi non potremo costruir le mura!"11 E i nostri avversari dicevano: "Essi non sapranno e non vedranno nulla, finché noi giungiamo in mezzo a loro; allora li uccideremo, e farem cessare i lavori".12 E siccome i Giudei che dimoravano vicino a loro vennero dieci volte a riferirci la cosa da tutti i luoghi di loro provenienza,13 io, nelle parti più basse del posto, dietro le mura, in luoghi aperti, disposi il popolo per famiglie, con le loro spade le loro lance, i loro archi.14 E, dopo aver tutto ben esaminato, mi levai, e dissi ai notabili, ai magistrati e al resto del popolo: "Non li temete! Ricordatevi del Signore, grande e tremendo; e combattete per i vostri fratelli, per i vostri figliuoli e figliuole, per le vostre mogli e per le vostre case!"15 Quando i nostri nemici udirono ch’eravamo informati della cosa, Iddio frustrò il loro disegno, e noi tutti tornammo alle mura, ognuno al suo lavoro.16 Da quel giorno, la metà de’ miei servi lavorava, e l’altra metà stava armata di lance, di scudi, d’archi, di corazze; e i capi eran dietro a tutta la casa di Giuda.17 Quelli che costruivan le mura e quelli che portavano o caricavano i pesi, con una mano lavoravano, e con l’altra tenevano la loro arma;18 e tutti i costruttori, lavorando, portavan ciascuno la spada cinta ai fianchi. Il trombettiere stava accanto a me.19 E io dissi ai notabili, ai magistrati e al resto del popolo: "L’opera è grande ed estesa, e noi siamo sparsi sulle mura, e distanti l’uno dall’altro.20 Dovunque udrete il suon della tromba, quivi raccoglietevi presso di noi; l’Iddio nostro combatterà per noi".21 Così continuavamo i lavori, mentre la metà della mia gente teneva impugnata la lancia, dallo spuntar dell’alba all’apparir delle stelle.22 In quel medesimo tempo, io dissi al popolo: Ciascuno di voi resti la notte dentro Gerusalemme coi suoi servi, per far con noi la guardia durante la notte e riprendere il lavoro di giorno".23 Io poi, i miei fratelli, i miei servi e gli uomini di guardia che mi seguivano, non ci spogliavamo; gnuno avea l’arma a portata di mano.