1 Muut: Minne on rakkaasi mennyt, sinä naisista kaunein? Minne on rakkaasi lähtenyt? Sano, niin voimme yhdessä etsiä häntä!

2 Neito: Minun rakkaani on tullut puutarhaansa, yrttitarhaansa, nauttimaan puutarhan antimia ja poimimaan laitumensa liljoja.

3 Rakkaani on minun ja minä olen hänen, liljojen keskellä on hänen laidunmaansa.

4 Mies: Kalleimpani! Sinä olet kaunis kuin Tirsan palatsit, ihana kuin Jerusalem, pelottava kuin sotajoukon viirit.

5 Käännä silmäsi pois, ne lumoavat minut! Sinun hiuksesi ovat kuin mustien vuohien lauma, joka karkaa Gileadin rinteitä alas.

6 Sinun hampaasi hohtavat valkoisina kuin vedestä nousevat lampaat. Ne ovat kuin karitsat kaksittain, ei yksikään ole pariaan vailla.

7 Kauniisti, kuin granaattiomena, kaartuu otsasi hunnun alla.

8 Mies: Olkoon kuninkaalla kuusikymmentä vaimoa, olkoon kahdeksankymmentä sivuvaimoa ja nuoria neitoja luvuton joukko --

9 yksi on minun kyyhkyni, kaikkeni, emonsa ainokainen, äitinsä päivänpaiste. Hänet nähdessään neidot puhkeavat ylistyksiin, kuningattaret ja sivuvaimot jakavat kiitostaan:

10 Kuka hän on? Hän loistaa kuin aamurusko, hän on kaunis kuin kuu, sädehtivä kuin päivänpaiste, pelottava kuin sotajoukon viirit.

11 Neito: Menin pähkinätarhaan, menin ihailemaan laakson vehreyttä, katsomaan, joko viiniköynnös versoo, joko kukkii granaattiomenapuu.

12 Miten minun kävikään? Tunteeni saivat minussa vallan, ja nousin Amminadibin, nuoren ylimyksen, vaunuihin!

13 (H7:1)Muut: Tule takaisin, tule, Sulamin neito! Tule, anna meidän ihailla sinua! Neito: Mitä ihmeellistä minussa on, Sulamin tytössä, kahden joukon keskellä tanssivassa?

1 Ove è andato il tuo amico, O la più bella d’infra le femmine? Dove si è volto l’amico tuo, E noi lo cercheremo teco?

2 Il mio amico è disceso nel suo orto, All’aie degli aromati, Per pasturar la sua greggia negli orti, E per coglier gigli.

3 Io son dell’amico mio; e l’amico mio, Che pastura la sua greggia fra i gigli, è mio

4 Amica mia, tu sei bella come Tirsa, Vaga come Gerusalemme, Tremenda come campi a bandiere spiegate.

5 Rivolgi gli occhi tuoi, che non mi guardino fiso; Perciocchè essi mi sopraffanno; I tuoi capelli son come una mandra di capre Che pendono dai fianchi di Galaad.

6 I tuoi denti son simili ad una mandra di pecore Che salgono fuor del lavatoio, Le quali hanno tutte due gemelli, E fra esse non ve n’è alcuna senza figlio.

7 La tua tempia, per entro la tua chioma, È simile ad un pezzo di melagrana.

8 Vi son sessanta regine, ed ottanta concubine, E fanciulle senza numero;

9 Ma la colomba mia, la compiuta mia, È unica; ella è unica a sua madre, E singolare a quella che l’ha partorita; Le fanciulle l’hanno veduta, e l’hanno celebrata beata; Le regine altresì, e le concubine, e l’hanno lodata.

10 Chi è costei, che apparisce simile all’alba, Bella come la luna, pura come il sole, Tremenda come campi a bandiere spiegate?

11 Io son discesa al giardino delle noci, Per veder le piante verdeggianti della valle, Per veder se le viti mettevano le lor gemme, E i melagrani le lor bocce.

12 Io non mi sono avveduta che il mio desiderio mi ha renduta simile A’ carri di Amminadab.

13 Ritorna, ritorna, o Sullamita; Ritorna, ritorna, che noi ti miriamo. Perchè mirate la Sullamita Come una danza a due schiere?