1 Voi! Kadonnut on kullan loisto, himmennyt sen hohto! Pyhät, kalliit kivet on viskelty pitkin katuja.
2 Siionin rakkaat pojat olivat ennen puhtaan kullan arvoisia. Nyt heitä kohdellaan kuin saviastioita, kuin savenvalajan töitä!
3 Sakaalitkin tarjoavat nisänsä, imettävät pentujaan. Mutta kansani tyttäret hylkäävät pienokaisensa kuin strutsi poikasensa.
4 Imeväisen kieli kuivuu janosta, tarttuu kitalakeen. Lapset pyytävät leipää, kukaan ei anna.
5 Jotka ennen söivät herkkuja, nääntyvät nyt kaduilla. Jotka pukeutuivat purppuraan, tonkivat nyt tunkioita.
6 Sodoma hävitettiin hetkessä ihmiskäden koskematta. Mutta suurempi kuin Sodoman synti on oman kansani rikos.
7 Siionin ruhtinaat olivat puhtaampia kuin lumi, valkoisempia kuin maito. He hohtivat kuin korallihelmet, loistivat kuin safiiri.
8 Nyt he ovat nokea mustempia, kadulla ei kukaan heitä tunne. Heidän ihonsa näivettyy luiden päällä, kuivuu kuin puu.
9 Onnellisempia ovat ne, jotka kaatuivat miekkaan, kuin ne, jotka nälästä lyyhistyvät maahan ja riutuvat ja menehtyvät vailla pellon antimia.
10 Äidit, ennen hellät ja hyvät, keittivät omia lapsiaan saadakseen ruokaa hädän hetkellä, kansani luhistumisen päivänä.
11 Herra päästi kiivautensa purkautumaan, vuodatti koko hehkuvan vihansa. Hän sytytti Siionin tuleen, poltti sen perustuksia myöten.
12 Eivät uskoneet maanpiirin kuninkaat, ei tullut kenenkään mieleen, että jonakin päivänä vainooja ja vihollinen tulisi sisään Jerusalemin porteista.
13 Tämä tapahtui profeettojen syntien tähden, pappien rikkomusten tähden. He vuodattivat kaupungissa viattomien verta.
14 Silmät sokeina he nyt harhailevat kaduilla veren tahrimissa vaatteissa. Vaatteita, joihin eivät saisi edes koskea, he kantavat yllään.
16 Herra itse on karkottanut heidät, ei hän enää katso heidän puoleensa. Pappeja ei kunnioiteta, vanhimmille ei anneta arvoa.
17 Silmämme hämärtyivät ainaisesta tuijottamisesta, kun turhaan tähyilimme apua. Tähystyspaikoissa me odotimme auttajaa -- kansaa, joka ei tullut.
18 Jokaista askeltamme tarkataan, emme voi liikkua ulkona. Päivämme ovat luetut, loppumme on lähellä, viimeinen hetkemme on tullut.
19 Nopeampia kuin taivaan kotkat olivat vainoojamme. Kiivaasti he ajoivat meitä takaa vuorilla, vaanivat autiomaassa.
20 Herran voideltu, kansamme elämä ja henki, joutui vangiksi heidän kuoppaansa. Olimme luulleet, että kuninkaamme suojassa saisimme elää, kansana kansojen joukossa.
21 Iloitse vain ja riemuitse, sinä Edomin kansa, joka asut Usin maassa. Kohta on sinunkin juotava Herran vihan malja, sinä juovut, ja pian olet alaston.
22 Tytär Siion, sinä olet jo kärsinyt synneistäsi rangaistuksen, enää ei Herra vie sinua pois maastasi. Mutta sinua, Edomin kansa, hän rankaisee, sinä joudut häväistyksi syntiesi tähden.
1 Kaip grynas auksas patamsėjo, kaip jis pasikeitė! Šventyklos akmenys guli išmėtyti visur gatvėse.
2 Brangūs Siono sūnūs, prilygstantys auksui, dabar laikomi moliniais indais, puodžiaus rankų darbu!
3 Net jūrų pabaisos maitina ir žindo savo vaikus, o mano tautos duktė tapo žiauri lyg strutis dykumoje.
4 Nuo troškulio kūdikių liežuvis prilipo prie gomurio. Vaikai prašo duonos, bet niekas jiems neatlaužia jos.
5 Valgę skanumynus, dabar miršta gatvėse badu; išauginti purpuro drabužiuose, dabar guli dulkėse.
6 Bausmė už mano tautos kaltę yra didesnė už Sodomos bausmę, kuri buvo sunaikinta per akimirką be žmogaus rankos.
7 Jos nazarėnai buvo švaresni už sniegą, baltesni už pieną, jų kūnas rausvesnis už koralus, išvaizda gražesnė už safyrą.
8 Dabar jų veidai juodesni už anglį, jie nebeatpažįstami gatvėje, jų oda prilipusi prie kaulų, sudžiūvusi kaip medis.
9 Laimingesni kritę kovoje negu mirę badu, nes jų kūnas seko pamažu ir, netekę maisto, jie mirė.
10 Gailestingosios moterys virė ir valgė savo pačių vaikus; tai buvo jų maistas mano tautos sunaikinimo metu.
11 Viešpaties rūstybė pasireiškė, Jis išliejo savo įtūžį. Jis įžiebė Sione ugnį, kuri sunaikino jo pamatus.
12 Žemės karaliai ir pasaulio gyventojai netikėjo, kad priešas galėtų įžengti į Jeruzalę.
13 Tas įvyko dėl pranašų nuodėmių ir kunigų kalčių, kurie praliejo teisiųjų kraują miesto viduryje.
14 Jie vaikščiojo gatvėmis lyg akli, taip susitepę nekaltųjų krauju, kad buvo baisu juos paliesti.
15 Apie juos buvo sakoma: "Pasitraukite, jie nešvarūs, nepalieskite jų!" Jie pabėgo ir klajojo aplinkui, bet net pagonys sakė: "Jų neturi būti tarp mūsų!"
16 Pats Viešpats juos išsklaidė ir nekreipė dėmesio į juos; nebuvo pagarbos nei kunigams, nei vyresniesiems.
17 Mes pavargome, belaukdami pagalbos, bet jos nesulaukėme. Laukėme pagalbos iš tautos, kuri negalėjo mums padėti.
18 Mūsų žingsniai buvo sekami, negalėjome net gatvėje pasirodyti. Mūsų galas artėjo, dienos baigėsi.
19 Persekiotojai buvo greitesni už padangių erelius. Jie gaudė mus kalnuose, tykojo dykumose.
20 Viešpaties pateptąjį jie sugavo, o mes tikėjome, kad jo ūksmėje gyvensime tarp tautų.
21 Edomo dukra, gyvenanti Uco krašte, džiaukis ir būk linksma! Ir tave pasieks keršto taurė, tu taip pat būsi nugirdyta ir apsinuoginsi.
22 Siono dukra, tavo bausmė baigta! Jis tavęs nebeištrems. Jis aplankys tavo kaltę, Edomo dukra, ir iškels tavo nuodėmes.