1 Sinä päivänä lauletaan Juudan maassa tätä laulua: -- Meillä on lujasti varustettu kaupunki, meidän turvaksemme hän on rakentanut muurit ja vallit.

2 Avatkaa portit, että vanhurskas kansa saa astua sisään, kansa, jonka uskollisuus ei horju.

3 Sille, jonka mieli on luja ja vakaa, sinä turvaat rauhan, kun hän turvautuu sinuun.

4 Ajasta aikaan luottakaa Herraan, sillä Herrassa on turva, Herra on ikuinen kallio.

5 Tietäkää: Herra on syössyt alas korkealla asuvat ja heidän ylhäisen kaupunkinsa, hän raastoi sen alas, raastoi alas maan tomuun.

6 Jalat sitä tallaavat, köyhien jalat, maan vähäisten askelet. ylösnousemus

7 Oikeamielisten polku on suora, sinä tasoitat vanhurskaan tiet.

8 Sinun tahtosi tielle, Herra, me ikävöimme, me kaipaamme sinua, me toistamme nimeäsi.

9 Sinua minun sieluni yöllä janoaa, sinua minun henkeni etsii. Kun sinä panet tuomiosi täytäntöön maan päällä, maanpiirin asukkaat oppivat tuntemaan vanhurskauden.

10 Mutta jumalaton, vaikka hänet armahdettaisiin, ei opi elämään vanhurskaan tavoin. Hän vääristää oikeuden, ei hän näe Herran valtasuuruutta.

11 Sinun kätesi on korkealla, Herra. Sinun vihollisesi eivät sitä näe. Mutta vielä he näkevät, miten sinä kiivastut kansasi puolesta. Mikä häpeä heille! Tuli heidät syököön, nuo sinun vihamiehesi.

12 Herra, sinä valmistat meille rauhan. Myös se on sinun tekoasi, niin kuin kaikki mitä me olemme saaneet aikaan.

13 Herra, meidän Jumalamme, meitä ovat vallinneet toiset herrat, et sinä. Nyt vain sinun nimesi on huulillamme.

14 He ovat kuolleet, eivät herää eloon, nuo mahtajat eivät nouse manalta, sillä sinä olet vaatinut heidät tilille ja tuhonnut heidät ja pyyhkinyt pois heidän muistonsa.

15 Suureksi olet tehnyt kansasi, Herra, olet lisännyt sen määrää, olet osoittanut suuruutesi ja työntänyt kauas kaikki maan rajat.

16 Kun jouduimme ahdinkoon, me etsimme sinua, Herra, sinun kurituksesi sai meidät suremaan ja huokailemaan.

17 Niin kuin raskaana oleva nainen, jonka aika on tullut, vääntelehtii ja huutaa kipuaan, niin olimme edessäsi, Herra.

18 Me olimme raskaana, me vääntelehdimme, mutta niin kuin tuulta oli se mitä synnytimme. Mitään apua emme pystyneet tuomaan, ketään emme synnyttäneet asumaan maata.

19 Mutta sinun kuolleesi heräävät eloon, heidän ruumiinsa nousevat ylös. Tomuun vaipuneet, herätkää ja riemuitkaa! Sinun kimaltava aamukasteesi virvoittaa maan, ja niin maa palauttaa kuolleet elämään.

20 Ja nyt, kansani, mene huoneisiisi, sisälle, sulje ovet jäljessäsi. Pysy piilossa lyhyt hetki, kunnes raivo on ohi.

21 Sillä itse Herra lähtee asuinpaikastaan vaatiakseen maan asukkaat tilille kaikesta pahasta, mitä he ovat tehneet. Silloin maa paljastaa kaiken siihen vuodatetun veren eikä enää peitä surmattujen ruumiita.

1 Zu der Zeit wird man ein solch Lied singen im Lande Juda: Wir haben eine feste Stadt, Mauer und Wehre sind Heil.

2 Tut die Tore auf, daß hereingehe das gerechte Volk, das den Glauben bewahret.

3 Du erhältst stets Frieden nach gewisser Zusage; denn man verlässet sich auf dich.

4 Darum verlasset euch auf den HErrn ewiglich; denn GOtt der HErr ist ein Fels ewiglich.

5 Und er beuget die, so in der Höhe wohnen; die hohe Stadt niedriget er, ja, er stößet sie zu der Erde, daß sie im Staube liegt,

6 daß sie mit Füßen zertreten wird, ja mit Füßen der Armen, mit Fersen der Geringen.

7 Aber des Gerechten Weg ist schlecht; den Steig des Gerechten machst du richtig.

8 Denn wir warten auf dich, HErr, im Wege deines Rechten; des Herzens Lust stehet zu deinem Namen und deinem Gedächtnis.

9 Von Herzen begehre ich dein des Nachts, dazu mit meinem Geiste in mir wache ich frühe zu dir. Denn wo dein Recht im Lande gehet, so lernen die Einwohner des Erdbodens Gerechtigkeit.

10 Aber wenn den GOttlosen gleich Gnade angeboten wird, so lernen sie doch nicht Gerechtigkeit, sondern tun nur übel im richtigen Lande; denn sie sehen des HErrn Herrlichkeit nicht.

11 HErr, deine Hand ist erhöhet, das sehen sie nicht; wenn sie es aber sehen werden, so werden sie zuschanden werden im Eifer über die Heiden; dazu wirst du sie mit Feuer, damit du deine Feinde verzehrest, verzehren.

12 Aber uns, HErr, wirst du Frieden schaffen; denn alles, was wir ausrichten, das hast du uns gegeben.

13 HErr, unser GOtt, es herrschen wohl andere Herren über uns denn du; aber wir gedenken doch allein dein und deines Namens.

14 Die Toten bleiben nicht leben, die Verstorbenen stehen nicht auf; denn du hast sie heimgesucht und vertilget und zunichte gemacht all ihr Gedächtnis.

15 Aber du, HErr, fährest fort unter den Heiden, du fährest immer fort unter den Heiden, beweisest deine Herrlichkeit und kommst ferne bis an der Welt Ende.

16 HErr, wenn Trübsal da ist, so suchet man dich; wenn du sie züchtigest, so rufen sie ängstiglich.

17 Gleichwie eine Schwangere, wenn sie schier gebären soll, so ist ihr angst, schreiet in ihren Schmerzen: so gehet‘s uns auch, HErr, vor deinem Angesicht.

18 Da sind wir auch schwanger und ist uns bange, daß wir kaum Odem holen; noch können wir dem Lande nicht helfen, und die Einwohner auf dem Erdboden wollen nicht fallen.

19 Aber deine Toten werden leben und mit dem Leichnam auferstehen. Wachet auf und rühmet, die ihr lieget unter der Erde; denn dein Tau ist ein Tau des grünen Feldes. Aber das Land der Toten wirst du stürzen.

20 Gehe hin, mein Volk, in deine Kammer und schleuß die Tür nach dir zu; verbirg dich einen kleinen Augenblick, bis der Zorn vorübergehe.

21 Denn siehe, der HErr wird ausgehen von seinem Ort, heimzusuchen die Bosheit der Einwohner des Landes über sie, daß das Land wird offenbaren ihr Blut und nicht weiter verhehlen, die drinnen erwürget sind.