1 Tiedättehän itsekin, veljet, ettei käyntimme teidän luonanne ollut turha.

2 Vaikka meitä oli Filippissä loukattu ja pahoinpidelty, niin kuin tiedätte, Jumala antoi meille rohkeuden julistaa teille sanomaansa ankaran vastustuksen keskelläkin.

3 Meidän saarnamme ei ole peräisin harha-ajatuksista, ei epäpuhtaasta mielestä eikä vilpillisistä aikeista.

4 Koska Jumala on katsonut meidät kelvollisiksi julistamaan evankeliumia, me emme puhuessamme pyri olemaan mieliksi ihmisille vaan Jumalalle, joka tutkii sydämemme.

5 Emme ole koskaan puhuneet mielistelevin sanoin, sen te tiedätte; emme ole salaa ajaneet omia etujamme, siitä Jumala on todistajamme.

6 Emme ole yrittäneet saada kunniaa ihmisiltä, emme teiltä emmekä muilta,

7 vaikka Kristuksen apostoleina olisimme voineet vaatia itsellemme arvonantoa. Ollessamme teidän luonanne olimme lempeitä kuin lapsiaan hoivaava äiti.

8 Rakastimme teitä niin hellästi, että olimme valmiit antamaan teille Jumalan evankeliumin lisäksi oman itsemmekin; niin rakkaiksi te olitte meille tulleet.

9 Muistattehan, veljet, miten me uurastimme ja näimme vaivaa. Kun julistimme teille Jumalan evankeliumia, teimme samalla yötä päivää ansiotyötä, jotta emme olisi olleet teidän vaivoinanne.

10 Te voitte todistaa, ja itse Jumala, että käytöksemme teitä uskovia kohtaan oli puhdasta, oikeudenmukaista ja moitteetonta.

11 Niin kuin tiedätte, me kehotimme ja rohkaisimme teitä jokaista kuin isä lapsiaan

12 ja vetosimme teihin, että eläisitte Jumalalle kelpaavaa elämää, sillä hän kutsuu teitä valtakuntaansa ja kirkkauteensa.

13 Lakkaamatta me kiitämme Jumalaa siitäkin, että kun julistimme teille Jumalan sanaa, te ette ottaneet sitä vastaan ihmisten sanana vaan sinä mitä se todella on, Jumalan sanana, joka myös vaikuttaa teissä uskovissa.

14 Näin te, veljet, pidätte esikuvananne Juudeassa olevia Jumalan seurakuntia, jotka tunnustavat Kristuksen Jeesuksen. Teidän omat maanmiehenne ovat kohdelleet teitä yhtä huonosti kuin juutalaiset sikäläisiä uskovia.

15 Juutalaiset ovat surmanneet sekä Herran Jeesuksen että profeetat, ja he ovat vainonneet meitäkin. He ovat Jumalan mieltä vastaan ja kaikkien ihmisten vihollisia.

16 Kun me puhumme pakanakansoille, jotta ne voisivat pelastua, he yrittävät estää meitä. Näin he täyttävät syntiensä mittaa. Mutta nyt Jumalan viha lopulta tavoittaa heidät.

17 Veljet, nyt kun olemme joutuneet olemaan jonkin aikaa teistä erossa -- ulkonaisesti, emme sydämessämme -- olemme sitäkin enemmän kaivanneet teitä ja koettaneet päästä teitä tapaamaan.

18 Olemme aikoneet tulla käymään luonanne -- minä, Paavali, useammin kuin kerran -- mutta Saatana on estänyt meitä.

19 Kuka on meidän toivomme, riemumme ja kunniaseppeleemme seisoessamme Herramme Jeesuksen edessä, sitten kun hän saapuu, ellette te?

20 Tehän juuri olette meidän kunniamme ja riemumme.

1 Car, mes frères, vous savez vous-mêmes que notre entrée au milieu de vous n'a point été vaine.

2 Mais quoique nous eussions été auparavant affligés et outragés à Philippes, comme vous savez, nous avons eu le courage, appuyés sur notre Dieu de vous annoncer l'Evangile de Dieu au milieu de grands combats.

3 Car il n'y a eu dans l'exhortation que nous vous avons faite, ni séduction, ni mauvais motif, ni fraude.

4 Mais comme nous avons été approuvés de Dieu, afin que [la prédication de] l'Evangile nous fût commise, nous parlons aussi non comme voulant plaire aux hommes, mais à Dieu, qui approuve nos cœurs.

5 Car aussi nous n'avons jamais été surpris en parole de flatterie, comme vous le savez, ni en prétexte d'avarice; Dieu en est témoin.

6 Et nous n'avons point cherché la gloire de la part des hommes, ni de vous, ni des autres; quoique nous eussions pu montrer de l'autorité comme Apôtres de Christ :

7 Mais nous avons été doux au milieu de vous, comme une nourrice qui nourrit tendrement ses enfants.

8 Etant [donc] ainsi affectionnés envers vous, nous souhaitions de vous donner non-seulement l'Evangile de Dieu, mais aussi nos propres âmes, parce que vous étiez fort aimés de nous.

9 Car, mes frères, vous vous souvenez de notre peine et de notre travail; vu que nous vous avons prêché l'Evangile de Dieu, en travaillant nuit et jour, pour n'être point à charge à aucun de vous.

10 Vous êtes témoins, et Dieu aussi, comment nous nous sommes conduits saintement et justement, et sans reproche envers vous qui croyez;

11 Et vous savez que nous avons exhorté chacun de vous, comme un père exhorte ses enfants;

12 Et que nous vous avons conjuré de vous conduire dignement, comme il est séant selon Dieu, qui vous appelle à son Royaume et à sa gloire.

13 C'est pourquoi nous rendons sans cesse grâces à Dieu, de ce que quand vous avez reçu de nous la parole de la prédication de Dieu, vous l'avez reçue non comme une parole des hommes, mais (ainsi qu'elle est véritablement) comme la parole de Dieu, laquelle aussi agit avec efficace en vous qui croyez.

14 Car, mes frères, vous avez imité les Eglises de Dieu qui sont dans la Judée en Jésus-Christ, parce que vous avez aussi souffert les mêmes choses de ceux de votre propre nation, comme eux aussi de la part des Juifs;

15 Qui ont même mis à mort le Seigneur Jésus, et leurs propres Prophètes, et qui nous ont chassés; et qui déplaisent à Dieu, et qui sont ennemis de tous les hommes :

16 Nous empêchant de parler aux Gentils afin qu'ils soient sauvés; comblant ainsi toujours [la mesure de] leurs péchés. Or la colère [de Dieu] est parvenue sur eux jusqu'au plus haut degré.

17 Et pour nous, mes frères, qui avons été séparés de vous en un moment de temps, de vue, et non de cœur, nous avons d'autant plus tâché de vous aller voir, que nous en avions un fort grand désir :

18 C'est pourquoi nous avons voulu aller vers vous, au moins moi Paul, une ou deux fois; mais Satan nous en a empêchés.

19 Car quelle est notre espérance, ou notre joie, ou notre couronne de gloire? n'est-ce pas vous qui l'êtes devant notre Seigneur Jésus-Christ [au jour] de son avènement?

20 Certes vous êtes notre gloire et notre joie.