1 Neito: Olen Saaronin ketojen kukka, laaksojen lilja.

2 Mies: Kuin lilja ohdakkeiden keskellä on minun armaani neitojen keskellä.

3 Neito: Kuin omenapuu metsän puiden keskellä on rakkaani nuorukaisten keskellä. Sen puun varjoon kaipaan lepäämään, sen hedelmä maistuu suussani makealta.

4 Neito: Hän vei minut viinitupaan, ja yllämme hulmusi rakkauden viiri.

5 Tuokaa minulle rusinaterttuja, että vahvistun, tuokaa omenoita, että virvoitun -- minä olen rakkaudesta sairas!

6 Hänen vasen kätensä on pääni alla, hänen oikea kätensä hyväilee minua.

7 Minä vannotan teitä, Jerusalemin tytöt, gasellien ja villipeurojen kautta: älkää häiritkö rakkauttamme, älkää häiritkö, ennen kuin itse haluamme herätä!

8 Neito: Rakkaani tulee, minä kuulen hänen äänensä! Hän kiitää yli vuorten, hän kirmaa yli kukkuloiden!

9 Kuin gaselli on minun rakkaani, hän on kuin nuori peura. Siinä hän on! Hän pysähtyy ja jää talomme seinustalle. Hän katsoo ikkunan takaa, kurkistaa säleikön raosta.

10 Rakkaani puhkeaa puhumaan. Mies: Nouse, kalleimpani, kauneimpani, tule kanssani ulos!

11 Talvi on mennyt, sade on laannut, se on kaikonnut pois.

12 Kukat nousevat maasta, laulun aika on tullut, joka puolella huhuavat metsäkyyhkyt.

13 Viikunapuussa kypsyvät ensi hedelmät, viiniköynnöksen nuput aukeavat ja levittävät tuoksuaan. Nouse, kalleimpani, kauneimpani, tule kanssani ulos!

14 Kyyhkyni, kallion kätkemä, vuoren seinässä lymyävä, anna minun nähdä kasvosi, anna minun kuulla äänesi, sillä sinun äänesi on suloinen, ihanat ovat sinun kasvosi.

15 Muut: Auttakaa meitä, ottakaa kiinni ketut, ketunpojat, jotka turmelevat viinitarhat! Köynnöksemme ovat juuri nupullaan!

16 Neito: Rakkaani on minun ja minä olen hänen, liljojen keskellä on hänen laidunmaansa.

17 Kun tuulenhenki illalla viriää ja varjot pitenevät, tule silloin, rakkaani, riennä kuin gaselli, tule kuin peura tuoksuville kummuille!

1 Je suis la rose de Saron, et le muguet des vallées.

2 Tel qu'est le muguet entre les épines, telle est ma grande amie entre les filles.

3 Tel qu'est le pommier entre les arbres d'une forêt, tel est mon bien-aimé entre les jeunes hommes; j'ai désiré son ombre, et m'y suis assise, et son fruit a été doux à mon palais.

4 Il m'a menée dans la salle du festin; et sa livrée, laquelle je porte, c'est AMOUR.

5 Faites-moi revenir [les forces] avec les liqueurs; faites-moi un lit de pommes; car je me pâme d'amour.

6 Que sa main gauche soit sous ma tête, et que sa droite m'embrasse.

7 Filles de Jérusalem, je vous adjure par les chevreuils et par les biches des champs, que vous ne réveilliez point celle que j'aime, que vous ne la réveilliez point, jusqu'à ce qu'elle le veuille.

8 C'est ici la voix de mon bien-aimé; le voici qui vient, sautelant sur les montagnes, et bondissant sur les coteaux.

9 Mon bien-aimé est semblable au chevreuil, ou au faon des biches; le voilà qui se tient derrière notre muraille; il regarde par les fenêtres, il se fait voir par les treillis.

10 Mon bien-aimé a pris la parole, et m'a dit : Lève-toi, ma grande amie, ma belle, et t'en viens.

11 Car voici, l'hiver est passé, la pluie est passée, elle s'en est allée.

12 Les fleurs paraissent en la terre, le temps des chansons est venu, et la voix de la tourterelle a déjà été ouïe dans notre contrée.

13 Le figuier a poussé ses figons, et les vignes leurs grappes, et elles rendent de l'odeur. Lève-toi, ma grande amie, ma belle, et t'en viens.

14 Ma colombe, qui te tiens dans les fentes de la roche, dans les enfoncements des lieux escarpés, fais-moi voir ton regard, fais-moi ouïr ta voix; car ta voix est douce, et ton regard est gracieux.

15 Prenez-nous les renards, et les petits renards, qui gâtent les vignes, depuis que nos vignes ont poussé des grappes.

16 Mon bien-aimé est à moi, et je suis à lui; il paît [son troupeau] parmi les muguets.

17 Avant que le vent du jour souffle, et que les ombres s'enfuient, retourne mon bien-aimé, et [sois] comme le chevreuil, ou le faon des biches, sur les montagnes entrecoupées.