1 Neito: Olisitpa oma veljeni, äitini imettämä! Saisin suudella sinua kun kohtaamme, eikä kukaan moittisi minua.
2 Saisin ottaa sinut mukaani, saisin viedä sinut äitini taloon. Siellä sinä opastaisit minua ja minä antaisin juodaksesi maustettua viiniä ja granaattiomenoitteni mehua.
3 Hänen vasen kätensä on pääni alla, hänen oikea kätensä hyväilee minua.
4 Minä vannotan teitä, Jerusalemin tytöt: älkää häiritkö rakkauttamme, älkää häiritkö, ennen kuin itse haluamme herätä!
5 Muut: Kuka tuolta tulee? Kuka saapuu autiolta kedolta rakastettuunsa nojaten? Neito: Omenapuun alla minä herätin rakkautesi, siellä, missä sinä sait alkusi, siellä, missä äitisi alkoi sinua odottaa.
6 Paina minut sinetiksi sydäntäsi vasten, pane sinetiksi ranteesi nauhaan. Rakkaus on väkevä kuin kuolema, kiivas ja kyltymätön kuin tuonela. Sen hehku on tulen hehkua, sen liekki on Herran liekki.
7 Suuret vedet eivät voi sitä sammuttaa, virran tulva ei vie sitä mukanaan. Jos joku tarjoaisi talot ja tavarat rakkauden hinnaksi, hän saisi vain toisten pilkan.
8 Muut: Meillä on pikkusisar, jolla ei vielä ole rintoja. Mitä me teemme sisarellemme, kun häntä aletaan kysellä?
9 Jos hän olisi muuri, hopeasakaroin sen varustaisimme! Jos hän olisi ovi, vahvistaisimme sen setrilaudoin.
10 Neito: Muuri minä olenkin, ja rintani ovat kuin tornit! Mutta kun rakastettuni tulee, olen antautumaan valmis.
11 Mies: Salomolla oli viinitarha Baal-Hamonissa. Sen hedelmistä maksaisi kuka vain tuhat sekeliä hopeaa, ja siksi kuningas pani sinne vartijat.
12 Minun yksin on oma viinitarhani. Pidä tuhantesi, Salomo! Vartijoillekin anna parisataa!
13 Mies: Rakkaani, puutarhan kukka, kaikki odottavat kutsuasi. Kutsu minut!
14 Neito: Tule, rakkaani! Riennä kuin gaselli, kuin nuori peura tuoksuville vuorille!
1 OH quién te me diese como hermano Que mamó los pechos de mi madre; De modo que te halle yo fuera, y te bese, Y no me menosprecien!
2 Yo te llevaría, te metiera en casa de mi madre: Tú me enseñarías, Y yo te hiciera beber vino Adobado del mosto de mis granadas.
3 Su izquierda esté debajo de mi cabeza, Y su derecha me abrace.
4 Conjúroos, oh doncellas de Jerusalem, Que no despertéis, ni hagáis velar al amor, Hasta que quiera.
5 ¿Quién es ésta que sube del desierto, Recostada sobre su amado? Debajo de un manzano te desperté: Allí tuvo tu madre dolores, Allí tuvo dolores la que te parió.
6 Ponme como un sello sobre tu corazón, como una marca sobre tu brazo: Porque fuerte es como la muerte el amor; Duro como el sepulcro el celo: Sus brasas, brasas de fuego, Fuerte llama.
7 Las muchas aguas no podrán apagar el amor, Ni lo ahogarán los ríos. Si diese el hombre toda la hacienda de su casa por este amor, De cierto lo menospreciaran.
8 Tenemos una pequeña hermana, Que no tiene pechos: ¿Qué haremos á nuestra hermana Cuando de ella se hablare?
9 Si ella es muro, Edificaremos sobre él un palacio de plata: Y si fuere puerta, La guarneceremos con tablas de cedro.
10 Yo soy muro, y mis pechos como torres, Desde que fuí en sus ojos como la que halla paz.
11 Salomón tuvo una viña en Baal-hamón, La cual entregó á guardas, Cada uno de los cuales debía traer mil monedas de plata por su fruto.
12 Mi viña, que es mía, está delante de mí: Las mil serán tuyas, oh Salomón, Y doscientas, de los que guardan su fruto.
13 Oh tú la que moras en los huertos, Los compañeros escuchan tu voz: Házmela oir.
14 Huye, amado mío; Y sé semejante al gamo, ó al cervatillo, Sobre las montañas de los aromas.