1 Kun Daavid oli tullut vanhaksi ja saanut elämästä kyllänsä, hän määräsi poikansa Salomon Israelin kuninkaaksi.

2 Daavid kutsui koolle kaikki Israelin johtomiehet sekä papit ja leeviläiset.

3 Leeviläiset laskettiin, kolmikymmenvuotiaat ja sitä vanhemmat, ja heidän lukumääränsä oli kolmekymmentäkahdeksantuhatta miestä.

4 Heistä määrättiin kaksikymmentäneljätuhatta hoitamaan tehtäviä Herran temppelissä, kuusituhatta kirjureiksi ja tuomareiksi,

5 neljätuhatta portinvartijoiksi ja neljätuhatta ylistämään Herraa soittimilla, jotka Daavid oli tätä varten teettänyt.

6 Daavid jakoi leeviläiset kolmeen osastoon Leevin poikien Gersonin, Kehatin ja Merarin mukaan.

7 Gersonin pojat olivat Laedan ja Simei.

8 Laedanilla oli kolme poikaa, Jehiel, joka oli päämies, Setam ja Joel.

9 Simeillä oli kolme poikaa, Selomit, Hasiel ja Haran, jotka olivat Laedanista polveutuvien sukujen päämiehiä.

10 Simein pojat olivat Jahat, Sisa, Jeus ja Beria. Nämä olivat Simein neljä poikaa.

11 Jahat oli päämies ja Sisa hänestä seuraava. Koska Jeusilla ja Berialla oli vain muutama poika, heidät luettiin yhdeksi suvuksi, yhdeksi palveluryhmäksi.

12 Kehatilla oli neljä poikaa, Amram, Jishar, Hebron ja Ussiel.

13 Amramin pojat olivat Aaron ja Mooses. Aaron ja hänen jälkeläisensä määrättiin ikuisiksi ajoiksi toimittamaan kaikkein pyhintä palvelusta, suorittamaan suitsutusuhrit Herran edessä, palvelemaan häntä ja siunaamaan kansaa hänen nimessään.

14 (H23:14-15)Mooseksen, Jumalan miehen, pojat olivat Gersom ja Elieser;

15 (H23:14-15)heidät luettiin leeviläisiin.

16 Gersomin poika oli Subael, päämies.

17 Elieserin poika oli Rehabja, päämies. Elieserillä ei ollut muita poikia, mutta Rehabjalla oli hyvin monta poikaa.

18 Jisharin poika oli Selomit, päämies.

19 Hebronin pojista Jeria oli päämies, toinen oli Amarja, kolmas Jahasiel ja neljäs Jekameam.

20 Ussielin pojat olivat Miika, joka oli päämies, ja toinen poika Jissia.

21 Merarin pojat olivat Mahli ja Musi, ja Mahlin pojat olivat Eleasar ja Kis.

22 Kun Eleasar kuoli, hän ei jättänyt jälkeensä poikia. Hänellä oli vain tyttäriä, jotka Kisin pojat, heidän serkkunsa, ottivat vaimoikseen.

23 Musilla oli kolme poikaa, Mahli, Eder ja Jeremot.

24 Tämä luettelo saatiin Leevin jälkeläisistä, suvuista ja sukujen päämiehistä, kun heidät laskettiin mies mieheltä. Heidän tehtävänään oli toimittaa palvelusta Herran temppelissä siitä lähtien kun he olivat täyttäneet kaksikymmentä vuotta.

27 Siksi Daavid antoi määräyksen, miten kaikkien kaksikymmenvuotiaiden ja sitä vanhempien leeviläisten palvelustehtävät oli järjestettävä.

28 Heidän tehtävänään oli avustaa Aaronin jälkeläisiä näiden palvellessa Herran temppelissä, huolehtia esipihoista ja sivuhuoneista, pitää kaikki pyhät esineet puhtaina, auttaa temppelipalveluksessa

29 ja huolehtia uhrileivistä, ruokauhriin tarvittavista jauhoista, happamattomista leivistä, paistolevystä ja taikinaseoksesta sekä kaikista tilavuus- ja pituusmitoista.

30 Aamuin ja illoin heidän oli oltava kiittämässä ja ylistämässä Herraa,

31 ja heidän tuli aina olla mukana uhraamassa Herralle uhreja sapatinpäivinä, uudenkuun päivinä ja muiden juhlien aikana. Heitä tuli silloin olla Herran edessä aina säädetyn suuruinen joukko.

32 Näin heidän oli huolehdittava pyhäkköteltasta ja pyhäköstä ja avustettava veljiään, Aaronin jälkeläisiä, kun nämä toimittivat palvelusta Herran temppelissä.

1 Давид, состарившись и насытившись [жизнью], воцарил над Израилем сына своего Соломона.

2 И собрал всех князей Израилевых и священников и левитов,

3 и исчислены были левиты, от тридцати лет и выше, и было число их, считая поголовно, тридцать восемь тысяч человек.

4 Из них [назначены] для дела в доме Господнем двадцать четыре тысячи, писцов же и судей шесть тысяч,

5 и четыре тысячи привратников, и четыре тысячи прославляющих Господа на [музыкальных] орудиях, которые он сделал для прославления.

6 И разделил их Давид на череды по сынам Левия – Гирсону, Каафу и Мерари.

7 Из Гирсонян – Лаедан и Шимей.

8 Сыновья Лаедана: первый Иехиил, Зефам и Иоиль, трое.

9 Сыновья Шимея: Шеломиф, Хазиил и Гаран, трое. Они главы поколений Лаедановых.

10 Еще сыновья Шимея: Иахаф, Зиза, Иеуш и Берия. Это сыновья Шимея, четверо.

11 Иахаф был главным, Зиза вторым; Иеуш и Берия имели детей немного, и потому они были в одном счете при доме отца.

12 Сыновья Каафа: Амрам, Ицгар, Хеврон и Озиил, четверо.

13 Сыновья Амрама: Аарон и Моисей. Аарон отделен был на посвящение ко Святому Святых, он и сыновья его, на веки, чтобы совершать курение пред лицем Господа, чтобы служить Ему и благословлять именем Его на веки.

14 А Моисей, человек Божий, [и] сыновья его причтены к колену Левиину.

15 Сыновья Моисея: Гирсон и Елиезер.

16 Сыновья Гирсона: первый был Шевуил.

17 Сыновья Елиезера были: первый Рехавия. И не было у Елиезера других сыновей; у Рехавии же было очень много сыновей.

18 Сыновья Ицгара: первый Шеломиф.

19 Сыновья Хеврона: первый Иерия и второй Амария, третий Иахазиил и четвертый Иекамам.

20 Сыновья Озиила: первый Миха и второй Ишшия.

21 Сыновья Мерарины: Махли и Муши. Сыновья Махлия: Елеазар и Кис.

22 И умер Елеазар, и не было у него сыновей, а только дочери; и взяли их за себя сыновья Киса, братья их.

23 Сыновья Мушия: Махли, Едер и Иремоф – трое.

24 Вот сыновья Левиины, по домам отцов их, главы семейств, по именному счислению их поголовно, которые отправляли дела служения в доме Господнем, от двадцати лет и выше.

25 Ибо Давид сказал: Господь, Бог Израилев, дал покой народу Своему и водворил его в Иерусалиме на веки,

26 и левитам не нужно носить скинию и всякие вещи ее для служения в ней.

27 Посему, по последним повелениям Давида, исчислены левиты от двадцати лет и выше,

28 чтоб они были при сынах Аароновых, для служения дому Господню, во дворе и в пристройках, для соблюдения чистоты всего святилища и для исполнения всякой службы при доме Божием,

29 для наблюдения за хлебами предложения и пшеничною мукою для хлебного приношения и пресными лепешками, за печеным, жареным и за всякою мерою и весом,

30 и чтобы становились каждое утро благодарить и славословить Господа, также и вечером,

31 и при всех всесожжениях, возносимых Господу в субботы, в новомесячия и в праздники по числу, как предписано о них, – постоянно пред лицем Господа,

32 и чтобы охраняли скинию откровения и святилище и сынов Аароновых, братьев своих, при службах дому Господню.