1 Jehu, Hananin poika, sai Baesalle vietäväksi tämän Herran sanan:
3 Minä lakaisen Baesan ja hänen sukunsa pois, teen hänen suvulleen niin kuin tein Jerobeamin, Nebatin pojan, suvulle.
5 Kaikki muu, mitä on kerrottavaa Baesasta, hänen teoistaan ja saavutuksistaan, on kirjoitettu Israelin kuninkaiden historiaan.
6 Baesa meni lepoon isiensä luo, ja hänet haudattiin Tirsaan. Hänen jälkeensä tuli kuninkaaksi hänen poikansa Ela.
7 Profeetta Jehun, Hananin pojan, suulla Baesalle ja hänen suvulleen oli tullut Herran ankara sana, koska Baesa kättensä töillä oli herättänyt Herran vihan. Kaikki ne olivat pahoja Herran silmissä. Baesa oli tuhonnut Jerobeamin suvun mutta eli sitten itse sen tavoin.
8 Juudan kuninkaan Asan kahdentenakymmenentenäkuudentena hallitusvuotena Elasta, Baesan pojasta, tuli Israelin kuningas. Hän hallitsi Tirsassa kaksi vuotta.
9 Hänen sotapäällikkönsä Simri, jolla oli komennossaan puolet vaunujoukoista, teki salaliiton häntä vastaan. Kun Ela kerran oli Tirsassa hovinsa päällikön Arsan talossa juonut itsensä humalaan,
10 Simri tuli sinne ja löi hänet kuoliaaksi. Tämä tapahtui Juudan kuninkaan Asan kahdentenakymmenentenäseitsemäntenä hallitusvuotena. Simristä tuli Elan sijaan kuningas.
11 Kun hän oli tullut kuninkaaksi ja asettunut valtaistuimelle, hän otti hengiltä koko Baesan suvun. Hän ei jättänyt eloon ainoatakaan Baesan miespuolista jälkeläistä ja surmasi myös hänen muut sukulaisensa ja kaikki, jotka häntä kannattivat.
12 Simri tuhosi koko Baesan suvun, niin kuin Herra oli sanonut Baesalle profeetta Jehun suulla.
13 Näin tapahtui Baesan ja hänen poikansa Elan kaikkien syntien vuoksi. He olivat tehneet syntiä ja saattaneet Israelin synnintekoon. Tyhjääkin tyhjemmillä jumalillaan he olivat herättäneet Herran, Israelin Jumalan, vihan.
14 Kaikki muu, mitä Elasta ja hänen teoistaan on kerrottavaa, on kirjoitettu Israelin kuninkaiden historiaan.
15 Juudan kuninkaan Asan kahdentenakymmenentenäseitsemäntenä hallitusvuotena Simristä tuli kuningas. Hän hallitsi Tirsassa seitsemän päivää. Sotaväki oli silloin leiriytynyt piirittämään Gibbetonia, joka oli filistealaisten hallussa.
16 Kun piiritysjoukot kuulivat kerrottavan, että Simri oli tehnyt salaliiton ja lyönyt kuninkaan kuoliaaksi, koko Israelin sotaväki heti samana päivänä leirissä julisti Israelin kuninkaaksi Omrin, sotaväen päällikön.
17 Omri ja kaikki Israelin sotilaat lähtivät Gibbetonin luota ja saartoivat Tirsan.
18 Kun Simri näki kaupungin olevan vihollisen käsissä, hän vetäytyi kuninkaan palatsin sisäosiin. Hän sytytti palatsin tuleen, ja näin hän kuoli
19 syntiensä tähden. Kulkiessaan Jerobeamin teitä hän oli tehnyt sitä, mikä on väärää Herran silmissä, ja hänen syntinään oli myös se, että hän oli johdattanut Israelin synnintekoon.
20 Kaikki muu, mitä on kerrottavaa Simristä ja salaliitosta, jonka hän teki, on kirjoitettu Israelin kuninkaiden historiaan.
21 Israelin väki jakautui tuolloin kahtia. Toinen puoli kannatti Tibniä, Ginatin poikaa, ja halusi tehdä hänestä kuninkaan, toinen puoli kannatti Omria.
22 Omrin puolella oleva sotaväki pääsi voitolle niistä sotilaista, jotka olivat Tibnin, Ginatin pojan, puolella. Tibni kuoli, ja Omrista tuli kuningas.
23 Omrista tuli Israelin kuningas Juudan kuninkaan Asan kolmantenakymmenentenäyhdentenä hallitusvuotena, ja hän oli vallassa kaksitoista vuotta. Hallittuaan kuusi vuotta Tirsassa
24 hän osti Semeriltä Samarian vuoren kahdella talentilla hopeaa. Hän rakensi vuorelle kaupungin ja antoi sille vuoren omistaneen Semerin mukaan nimeksi Samaria.
25 Omri teki sitä, mikä on väärää Herran silmissä; hän teki enemmän pahaa kuin kukaan edeltäjänsä.
26 Hän seurasi kaikessa Jerobeamin, Nebatin pojan, teitä. Hän syyllistyi samaan syntiin, jolla Jerobeam oli johdattanut Israelin synnintekoon, niin että kansa tyhjääkin tyhjemmillä jumalillaan herätti Herran, Israelin Jumalan, vihan.
27 Kaikki muu, mitä on kerrottavaa Omrista, hänen teoistaan ja saavutuksistaan, on kirjoitettu Israelin kuninkaiden historiaan.
28 Omri meni lepoon isiensä luo, ja hänet haudattiin Samarian kaupunkiin. Hänen jälkeensä tuli kuninkaaksi hänen poikansa Ahab.
29 Ahab, Omrin poika, tuli Israelin kuninkaaksi Juudan kuninkaan Asan kolmantenakymmenentenäkahdeksantena hallitusvuotena. Hän oli Samariassa Israelin hallitsijana kahdenkymmenenkahden vuoden ajan.
30 Ahab, Omrin poika, teki enemmän kuin kukaan hänen edeltäjänsä sitä, mikä on väärää Herran silmissä.
31 Ei siinä kyllin, että hän kulki Jerobeamin, Nebatin pojan, synneissä. Hän jopa otti vaimokseen Sidonin kuninkaan Etbaalin tyttären, Isebelin, ja ryhtyi palvelemaan ja kumartamaan Baalia.
32 Hän rakensi Samarian kaupunkiin Baalille pyhäkön ja pystytti sinne Baalin alttarin.
33 Ahab pystytti myös asera-tarhan ja teki vielä paljon muuta, jolla herätti Herran, Israelin Jumalan, vihan pahemmin kuin yksikään Israelin kuningas ennen häntä.
34 Hänen aikanaan beteliläinen Hiel rakensi uudelleen Jerikon muurit. Niiden perustusten laskeminen maksoi Hielille hänen esikoisensa Abiramin hengen ja porttien pystyttäminen hänen nuorimman poikansa Segubin hengen. Näin tapahtui sen mukaisesti, mitä Herra oli antanut Joosuan, Nunin pojan, ilmoittaa.
1 И было слово Господне к Иую, сыну Ананиеву, о Ваасе:
2 за то, что Я поднял тебя из праха и сделал тебя вождем народа Моего Израиля, ты же пошел путем Иеровоама и ввел в грех народ Мой Израильтян, чтобы он прогневлял Меня грехами своими,
3 вот, Я отвергну дом Ваасы и дом потомства его и сделаю с домом твоим то же, что с домом Иеровоама, сына Наватова;
4 кто умрет у Ваасы в городе, того съедят псы; а кто умрет у него на поле, того склюют птицы небесные.
5 Прочие дела Ваасы, все, что он сделал, и подвиги его описаны в летописи царей Израильских.
6 И почил Вааса с отцами своими, и погребен в Фирце. И воцарился Ила, сын его, вместо него.
7 Но чрез Иуя, сына Ананиева, уже было [сказано] слово Господне о Ваасе и о доме его и о всем зле, какое он делал пред очами Господа, раздражая Его делами рук своих, подражая дому Иеровоамову, за что он истреблен был.
8 В двадцать шестой год Асы, царя Иудейского, воцарился Ила, сын Ваасы, над Израилем в Фирце, [и царствовал] два года.
9 И составил против него заговор раб его Замврий, начальствовавший над половиною колесниц. Когда он в Фирце напился допьяна в доме Арсы, начальствующего над дворцом в Фирце,
10 тогда вошел Замврий, поразил его и умертвил его, в двадцать седьмой год Асы, царя Иудейского, и воцарился вместо него.
11 Когда он воцарился и сел на престоле его, то истребил весь дом Ваасы, не оставив ему мочащегося к стене, ни родственников его, ни друзей его.
12 И истребил Замврий весь дом Ваасы, по слову Господа, которое Он изрек о Ваасе чрез Иуя пророка,
13 за все грехи Ваасы и за грехи Илы, сына его, которые они сами делали и которыми вводили Израиля в грех, раздражая Господа Бога Израилева своими идолами.
14 Прочие дела Илы, все, что он сделал, описано в летописи царей Израильских.
15 В двадцать седьмой год Асы, царя Иудейского, воцарился Замврий и царствовал семь дней в Фирце, когда народ осаждал Гавафон Филистимский.
16 Когда народ осаждавший услышал, что Замврий сделал заговор и умертвил царя, то все Израильтяне воцарили Амврия, военачальника, над Израилем в тот же день, в стане.
17 И отступили Амврий и все Израильтяне с ним от Гавафона и осадили Фирцу.
18 Когда увидел Замврий, что город взят, вошел во внутреннюю комнату царского дома и зажег за собою царский дом огнем и погиб
19 за свои грехи, в чем он согрешил, делая неугодное пред очами Господними, ходя путем Иеровоама и во грехах его, которые тот сделал, чтобы ввести Израиля в грех.
20 Прочие дела Замврия и заговор его, который он составил, описаны в летописи царей Израильских.
21 Тогда разделился народ Израильский надвое: половина народа стояла за Фамния, сына Гонафова, чтобы воцарить его, а половина за Амврия.
22 И одержал верх народ, который за Амврия, над народом, который за Фамния, сына Гонафова, и умер Фамний, и воцарился Амврий.
23 В тридцать первый год Асы, царя Иудейского, воцарился Амврий над Израилем [и царствовал] двенадцать лет. В Фирце он царствовал шесть лет.
24 И купил Амврий гору Семерон у Семира за два таланта серебра, и застроил гору, и назвал построенный им город Самариею, по имени Семира, владельца горы.
25 И делал Амврий неугодное пред очами Господа и поступал хуже всех бывших перед ним.
26 Он во всем ходил путем Иеровоама, сына Наватова, и во грехах его, которыми тот ввел в грех Израильтян, чтобы прогневлять Господа Бога Израилева идолами своими.
27 Прочие дела Амврия, которые он сделал, и мужество, которое он показал, описаны в летописи царей Израильских.
28 И почил Амврий с отцами своими и погребен в Самарии. И воцарился Ахав, сын его, вместо него.
29 Ахав, сын Амвриев, воцарился над Израилем в тридцать восьмой год Асы, царя Иудейского, и царствовал Ахав, сын Амврия, над Израилем в Самарии двадцать два года.
30 И делал Ахав, сын Амврия, неугодное пред очами Господа более всех бывших прежде него.
31 Мало было для него впадать в грехи Иеровоама, сына Наватова; он взял себе в жену Иезавель, дочь Ефваала царя Сидонского, и стал служить Ваалу и поклоняться ему.
32 И поставил он Ваалу жертвенник в капище Ваала, который построил в Самарии.
33 И сделал Ахав дубраву, и более всех царей Израильских, которые были прежде него, Ахав делал то, что раздражает Господа Бога Израилева.
34 В его дни Ахиил Вефилянин построил Иерихон: на первенце своем Авираме он положил основание его и на младшем своем [сыне] Сегубе поставил ворота его, по слову Господа, которое Он изрек чрез Иисуса, сына Навина.