1 Isännät, kohdelkaa orjianne oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti. Muistakaa, että teilläkin on taivaassa herranne.
2 Rukoilkaa hellittämättä, valvokaa rukoillen ja kiittäen.
3 Rukoilkaa samalla meidänkin puolestamme, jotta Jumala avaisi meille oven sanansa julistamiseen ja me saisimme puhua Kristuksen salaisuudesta, jonka vuoksi juuri olen vankinakin.
4 Kunpa voisin tehdä sitä tunnetuksi ja puhua niin kuin minun pitäisi!
5 Suhtautukaa viisaasti ulkopuolisiin, käyttäkää sopivaa hetkeä hyväksenne.
6 Puhukaa aina ystävällisesti, kuitenkin sananne suolalla höystäen. Teidän on tiedettävä, miten kullekin vastaatte.
7 Kaikesta, mikä koskee minua, teille kertoo rakas veljemme Tykikos, uskollinen palvelija ja työtoverini Herran työssä.
8 Lähetänkin hänet luoksenne juuri sitä varten, että saisitte tietää, mitä meille kuuluu, ja että hän rohkaisisi teitä.
9 Hänen mukanaan tulee uskollinen ja rakas veljemme Onesimos, joka on teikäläisiä. He kertovat teille kaikesta, mitä tänne kuuluu.
10 Teille lähettää terveisiä vankitoverini Aristarkos, samoin myös Markus, Barnabaksen serkku, josta olette saaneet ohjeet. Ottakaa hänet vastaan, jos hän tulee luoksenne.
11 Terveisiä Jeesukselta, jota sanotaan myös Justukseksi. He ovat niitä juutalaisia, jotka ovat tehneet kanssani työtä Jumalan valtakunnan hyväksi, ja heistä ainoat, joilta olen saanut todellista tukea.
12 Terveisiä lähettää teikäläinen Epafras, Kristuksen Jeesuksen palvelija, joka aina taistelee rukouksin teidän puolestanne, jotta pysyisitte lujina ja nuhteettomina ja vankkumatta noudattaisitte kaikessa Jumalan tahtoa.
13 Voin todistaa, että hän näkee paljon vaivaa teidän vuoksenne sekä Laodikean ja Hierapoliin seurakuntien vuoksi.
14 Teille lähettävät terveisiä myös rakas veljemme lääkäri Luukas sekä Demas.
15 Sanokaa terveisiä Laodikeassa oleville veljille sekä Nymfalle ja hänen kodissaan kokoontuvalle seurakunnalle.
16 Kun tämä kirje on luettu teidän keskuudessanne, pitäkää huoli siitä, että se luetaan myös Laodikean seurakunnassa ja että te puolestanne luette Laodikeaan lähettämäni kirjeen.
18 Omakätinen tervehdys minulta, Paavalilta. Muistakaa minun kahleitani. Armo olkoon teidän kanssanne.
1 Господа, оказывайте рабам должное и справедливое, зная, что и вы имеете Господа на небесах.
2 Будьте постоянны в молитве, бодрствуя в ней с благодарением.
3 Молитесь также и о нас, чтобы Бог отверз нам дверь для слова, возвещать тайну Христову, за которую я и в узах,
4 дабы я открыл ее, как должно мне возвещать.
5 Со внешними обходитесь благоразумно, пользуясь временем.
6 Слово ваше [да будет] всегда с благодатию, приправлено солью, дабы вы знали, как отвечать каждому.
7 О мне все скажет вам Тихик, возлюбленный брат и верный служитель и сотрудник в Господе,
8 которого я для того послал к вам, чтобы он узнал о ваших [обстоятельствах] и утешил сердца ваши,
9 с Онисимом, верным и возлюбленным братом нашим, который от вас. Они расскажут вам о всем здешнем.
10 Приветствует вас Аристарх, заключенный вместе со мною, и Марк, племянник Варнавы – о котором вы получили приказания: если придет к вам, примите его, –
11 также Иисус, прозываемый Иустом, оба из обрезанных. Они – единственные сотрудники для Царствия Божия, бывшие мне отрадою.
12 Приветствует вас Епафрас ваш, раб Иисуса Христа, всегда подвизающийся за вас в молитвах, чтобы вы пребыли совершенны и исполнены всем, что угодно Богу.
13 Свидетельствую о нем, что он имеет великую ревность и заботу о вас и о находящихся в Лаодикии и Иераполе.
14 Приветствует вас Лука, врач возлюбленный, и Димас.
15 Приветствуйте братьев в Лаодикии, и Нимфана, и домашнюю церковь его.
16 Когда это послание прочитано будет у вас, то распорядитесь, чтобы оно было прочитано и в Лаодикийской церкви; а то, которое из Лаодикии, прочитайте и вы.
17 Скажите Архиппу: смотри, чтобы тебе исполнить служение, которое ты принял в Господе.
18 Приветствие моею рукою, Павловою. Помните мои узы. Благодать со всеми вами. Аминь.