1 Sinun puheesi olkoon terveen opin mukaista.

2 Kehota vanhoja miehiä olemaan raittiita, arvokkaita ja maltillisia sekä osoittamaan tervettä uskoa, rakkautta ja kestävyyttä.

3 Vanhojen naisten tulee samoin käyttäytyä arvokkaasti. He eivät saa puhua muista pahaa eivätkä olla viinin orjia, vaan heidän on opetettava muita hyvään.

4 Heidän tulee kehottaa nuoria naisia rakastamaan miestään ja lapsiaan,

5 olemaan puhtaita ja siveitä, hoitamaan hyvin kotinsa ja mukautumaan miehensä tahtoon, jottei Jumalan sana joutuisi pilkan kohteeksi.

6 Kehota myös nuoria miehiä käyttäytymään joka suhteessa hillitysti

7 ja näytä itse esimerkkiä hyvän tekemisessä. Opetuksesi olkoon puhdasta ja arvokasta

8 ja puheesi tervettä ja vakuuttavaa, niin että vastustajasi joutuu häpeään, koska ei pysty sanomaan meistä mitään pahaa.

9 Kehota orjia alistumaan kaikessa isäntiensä tahtoon ja toimimaan näiden mielen mukaan. Heidän ei pidä väittää vastaan

10 eikä varastella, vaan heidän on osoittauduttava aina luotettaviksi ja kunnollisiksi, niin että he voivat kaikessa olla kunniaksi Jumalan, meidän pelastajamme, opille.

11 Jumalan armo on näet ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille,

12 ja se kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot ja elämään hillitysti, oikeamielisesti ja Jumalaa kunnioittaen tässä maailmassa,

13 kun odotamme autuaan toivomme toteutumista, suuren Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden ilmestymistä.

14 Hän antoi itsensä alttiiksi meidän puolestamme lunastaakseen meidät vapaiksi kaikesta vääryydestä ja puhdistaakseen meidät omaksi kansakseen, joka kaikin voimin tekee hyvää.

15 Näin sinun tulee puhua, kehottaa ja nuhdella kaikella arvovallalla, eikä kenenkään pidä väheksyä sinua.

1 Tu, porém, fala o que convém à sã doutrina.

2 Exorta os velhos a que sejam sóbrios, circunspectos, prudentes, sãos na fé, no amor e na perseverança;

3 da mesma maneira as velhas a que sejam de compostura reverente, não maldizentes, não dadas ao excesso no uso do vinho, a que ensinem o bem,

4 para que instruam as mulheres moças a amarem seus maridos e seus filhos,

5 a serem prudentes, castas, cuidadosas da casa, bondosas, sujeitas a seus maridos, a fim de que a palavra de Deus não seja blasfemada.

6 Exorta também os moços a que sejam prudentes em tudo,

7 e faze-te a ti mesmo um exemplo de boas obras, na tua doutrina mostrando integridade, seriedade

8 e linguagem sã e irrepreensível, para que o adversário se confunda, não tendo mal algum que dizer de nós.

9 Exorta os servos a que sejam sujeitos a seus senhores, que lhes sejam agradáveis em tudo;

10 e que não os contradigam, que não os defraudem, mas que lhes manifestem em tudo perfeita fidelidade, a fim de que em tudo honrem a doutrina de Deus nosso Salvador.

11 Pois a graça de Deus se manifestou, trazendo a salvação a todos os homens,

12 ensinando-nos, a fim de que, renunciando a impiedade e as paixões mundanas, vivamos no presente mundo sóbria, reta e piamente,

13 aguardando a bem-aventurada esperança e a manifestação da glória do grande Deus e nosso Salvador Cristo Jesus,

14 que se deu a si mesmo por nós, a fim de nos remir de toda a iniqüidade e purificar para si um povo todo seu, zeloso de boas obras.

15 Fala estas coisas, exorta e repreende com toda a autoridade; ninguém te despreze.