1 Niin tuli kahdennentoista kuukauden, adar-kuun, kolmastoista päivä, se päivä, jolloin kuninkaan käsky piti toteuttaa. Mutta tuona päivänä, jona juutalaisten viholliset olivat toivoneet saavansa heidät valtaansa, kävikin juuri päinvastoin: juutalaiset saivat valtaansa vastustajansa.

2 Kaikissa kuningas Kserkseen maakuntien kaupungeissa, joissa juutalaisia asui, he kokoontuivat käydäkseen niiden kimppuun, jotka olivat suunnitelleet heidän tuhoamistaan. Eikä kukaan asettunut heitä vastaan, sillä kaikki muut pelkäsivät heitä,

3 ja kaikki maakuntien ruhtinaat, satraapit, maaherrat ja virkamiehet, joita kuninkaalla oli palveluksessaan, tukivat juutalaisia, koska pelkäsivät Mordokaita.

4 Mordokai oli näet korkeassa asemassa kuninkaan hovissa, ja kaikkiin maakuntiin oli levinnyt tieto, että hänen valtansa jatkuvasti kasvoi.

5 Näin juutalaiset surmasivat kaikki vihollisensa, tuhosivat vastustajansa perin juurin ja tekivät heille mitä halusivat.

6 Susan kaupungissa juutalaiset surmasivat viisisataa miestä

7 ja tappoivat myös Parsandatan, Dalfonin, Aspatan,

8 Poratan, Adaljan, Aridatan

9 sekä Parmastan, Arisain, Aridain ja Vaisatan,

10 kaikki juutalaisten vainoojan Hamanin, Hammedatan pojan, kymmenen poikaa. Mutta ryöstämään he eivät ryhtyneet.

11 Vielä samana päivänä, jona kuningas sai tietää Susan kaupungissa surmattujen määrän,

14 Kuningas määräsi, että oli tehtävä niin. Susassa julkaistiin sitä koskeva käsky, ja Hamanin kymmenen pojan ruumiit ripustettiin hirsipuuhun.

15 Susan juutalaiset kokoontuivat myös adar-kuun neljäntenätoista päivänä ja tappoivat Susassa kolmesataa miestä, mutta ryöstämään he eivät ryhtyneet.

16 Myös muualla kuninkaan maakunnissa juutalaiset kokoontuivat puolustamaan henkeään päästäkseen rauhaan vihollisiltaan. He surmasivat vastustajiaan seitsemänkymmentäviisituhatta, mutta ryöstämään he eivät ryhtyneet.

17 Tämä tapahtui adar-kuun kolmantenatoista päivänä, ja neljännentoista päivän he viettivät jo rauhassa ja juhlivat sitä pito- ja ilopäivänä.

18 Mutta Susan juutalaiset, jotka olivat kokoontuneet sekä kuun kolmantenatoista että neljäntenätoista päivänä, lepäsivät vasta viidentenätoista ja juhlivat sitä pito- ja ilopäivänä.

19 Tämän vuoksi maaseutukaupunkien juutalaiset viettävät adar-kuun neljättätoista päivää iloisena juhlapäivänä, järjestävät pitoja ja lähettävät toisilleen herkkuja lahjaksi.

20 Mordokai merkitsi nämä tapaukset muistiin ja lähetti kirjeet kaikille kuningas Kserkseen maakuntien juutalaisille, niin lähellä kuin kaukanakin asuville.

21 Hän määräsi heidät viettämään joka vuosi juhlana adar-kuun neljättätoista ja viidettätoista päivää

22 muistoksi niistä päivistä, joina juutalaiset olivat päässeet vihollisiltaan rauhaan, ja siitä kuukaudesta, jolloin heidän pelkonsa oli vaihtunut iloksi ja heidän surunsa juhlaksi. Niinä päivinä heidän tuli pitää iloisia juhlia ja pitoja, lähettää toisilleen herkkuja ja antaa lahjoja köyhille.

23 Näin juutalaisten keskuudessa vakiintui tapa, jota he jo olivat alkaneet noudattaa ja josta Mordokai nyt heille kirjoitti.

24 Haman, Hammedatan poika, Agagin jälkeläinen, juutalaisten vainooja, oli näet punonut juonen juutalaisia vastaan hävittääkseen heidät ja heittänyt puria eli arpaa päivästä, jona voisi kukistaa ja tuhota heidät.

25 Mutta kuningas oli tästä kuultuaan lähettänyt uuden kirjallisen käskyn, ja niin Hamanin katala hanke juutalaisia vastaan kääntyi hänen omaksi tuhokseen ja hänet ja hänen kymmenen poikaansa ripustettiin hirsipuuhun.

26 Tästä syystä juutalaiset alkoivat kutsua näitä päiviä nimellä purim arpaa tarkoittavan pur-sanan mukaan. Kirjeen sisällön sekä kaiken näkemänsä ja kokemansa perusteella

27 he antoivat määräyksen, joka velvoitti heitä itseään, heidän jälkeläisiään ja kaikkia heidän joukkoonsa liittyneitä viettämään vuosittain näitä kahta päivää käskykirjeen ohjeiden mukaisesti ja aina oikeaan aikaan.

28 Nämä kaksi päivää tuli pitää mielessä sukupolvesta toiseen kaikissa perhekunnissa, ja niitä tuli viettää kaikissa maakunnissa ja kaupungeissa, niin että purim-päivien vietto säilyisi muuttumattomana juutalaisten keskuudessa ja pysyisi aina heidän jälkeläistensäkin mielessä.

29 Kuningatar Ester, Abihailin tytär, kirjoitti kaikella arvovallallaan yhdessä juutalaisen Mordokain kanssa vielä uuden kirjeen vahvistaakseen yleiseksi käytännöksi sen, mitä aikaisemmassa kirjeessä oli sanottu purim-juhlasta.

30 Mordokai lähetti kirjeen Kserkseen valtakunnan sadankahdenkymmenenseitsemän maakunnan kaikille juutalaisille rauhan ja ystävyyden toivotuksin.

31 Siinä velvoitettiin juutalaiset viettämään näitä purim-päiviä juutalaisen Mordokain ja kuningatar Esterin säätämänä määräaikana ja niin kuin juutalaiset itsekin olivat säätäneet itselleen ja jälkeläisilleen. Lisäksi siinä oli määräyksiä juhlan aikana pidettävistä paastoista ja valittajaisista.

32 Näin purim-juhlan viettoa koskevat määräykset vahvistettiin Esterin käskyllä ja kirjoitettiin kirjaan.

1 No duodécimo mês, que é o de Adar, no dia treze do mês, data em que entrava em vigor a ordem e o edito do rei, no mesmo dia em que os inimigos dos judeus contavam fazer-lhes mal, aconteceu tudo ao contrário, e os judeus dominaram seus inimigos.

2 Estavam reunidos em suas respectivas cidades, em todas as províncias do rei Assuero para levantarem a mão contra aqueles que desejavam sua perda. Ninguém pôde resistir-lhes, porque o terror se tinha apoderado de todos os povos.

3 Todos os senhores das províncias, os sátrapas, os governadores, os funcionários do rei tomaram o partido dos judeus, por temor de Mardoqueu.

4 Porque este ocupava um alto lugar no palácio real e sua fama se espalhava em todas as províncias, onde sua influência não cessava de crescer.

5 Os judeus, pois, feriram todos os seus inimigos a golpes de espada: massacre e extermínio de seus opressores, aos quais trataram como quiseram.

6 Em Susa, na capital, mataram quinhentos homens.

7 Fizeram igualmente perecer Farsandata, Delfon, Esfata,

8 Forata, Adalia, Aridata,

9 Fermesta, Arisai, Aridai e Jesata,

10 os dez filhos de Amã, filho de Amedata, o opressor dos judeus. Mas se abstiveram de toda pilhagem.

11 Nesse mesmo dia fizeram conhecer ao rei o número das vítimas em Susa, a capital.

12 E o rei disse a Ester: Em Susa, na capital, os judeus mataram quinhentos homens e os dez filhos de Amã. Que não terão feito nas outras províncias do rei! {Entretanto}, tens ainda algum pedido? Ser-te-á concedido. Tens algum desejo? Será satisfeito.

13 Se parecer bem ao rei, respondeu Ester, seja permitido ainda amanhã, aos judeus de Susa, agir conforme ao decreto de hoje, e que se suspendam numa forca os dez filhos de Amã.

14 O rei deu ordem para que assim se fizesse. O edito foi publicado em Susa e suspenderam na forca os dez filhos de Amã.

15 Os judeus de Susa se reuniram de novo no dia quatorze do mês de Adar, e mataram na cidade trezentos homens, sem entretanto dar-se à pilhagem.

16 Os outros judeus que estavam disseminados pelas províncias do rei se juntaram para defender suas vidas e se pôr a salvo dos ataques de seus inimigos. Massacraram setenta e cinco mil, sem entretanto entregar-se à pilhagem.

17 Era o dia treze do mês de Adar. No dia quatorze repousaram e fizeram um dia de banquete de alegria.

18 Quanto aos judeus de Susa, que se juntaram no dia treze e catorze do mesmo mês, repousaram no dia quinze, fazendo-o um dia de alegre banquete

19 Eis por que os judeus do campo, que habitam nas cidades não fortificadas, fazem no dia catorze do mês de Adar, um dia de festa com banquetes de alegria, dia em que mandam presentes uns aos outros.

20 Mardoqueu consignou por escrito todos esses acontecimentos. Enviou cartas a todos os judeus das províncias do rei Assuero, próximas ou longínquas,

21 para lhes ordenar que celebrassem cada ano o dia catorze e o dia quinze do mês de Adar,

22 como sendo dias em que tinham sido postos a salvo dos ataques de seus inimigos, e mês em que sua angústia tinha sido trocada em alegria e sua dor em felicidade. Deviam, pois, nesses dias oferecer alegres banquetes, dar-se presentes e praticar generosidade com os pobres.

23 Os judeus erigiram em costume o que tinham feito na primeira vez e o que Mardoqueu lhes tinha mandado.

24 Porque Amã, filho de Amedata, o agagita, o opressor dos judeus, tinha resolvido perdê-los, e lançado {contra eles} o pur, isto é, a sorte, para exterminá-los e destruí-los.

25 Mas quando Ester se apresentou diante do rei, este ordenou por escrito que a perversa maquinação, tramada contra os judeus, recaísse sobre a cabeça de seu autor e que este e seus filhos fossem suspensos à forca.

26 É por isso que se chamam esses dias Purim, da palavra pur. Assim, conforme o conteúdo dessa carta, conforme o que eles mesmos tinham visto e o que lhes tinha acontecido,

27 os judeus instituíram e estabeleceram para si, para sua posteridade e para seus adeptos, o costume irrevogável de celebrar anualmente esses dois dias, segundo a forma prescrita e no tempo marcado.

28 Esses dias deviam ser recordados e celebrados de geração em geração, em cada família, em cada província e em cada cidade. Jamais poderiam ser abolidos esses dias dos Purim entre os judeus, nem sua recordação se apagar entre seus descendentes.

29 A rainha Ester, filha de Abigail, e o judeu Mardoqueu escreveram uma segunda vez com insistência para confirmar a carta sobre os Purim.

30 Depois enviaram a todos os judeus das cento e vinte e sete províncias do rei Assuero cartas com palavras de paz,

31 e a recomendação de celebrarem fielmente esses dias dos Purim no tempo marcado, como o judeu Mardoqueu e a rainha Ester os tinham instituído, e como eles tinham estabelecido, tanto para si mesmos, como para seus descendentes, com os jejuns e as lamentações.

32 Desse modo, a ordem de Ester confirmou a instituição dos Purim, e tudo isso foi consignado num livro.