1 -- Kuka on tuo, joka tulee Edomista, joka tulee Bosrasta, kirkkaanpunaisessa puvussa, tuo, joka astuu tietään voimaa uhkuen komeassa asussaan? -- Minä se olen, oikeuden julistaja, suuri pelastaja.

2 -- Miksi on pukusi punainen, vaatteesi kuin viinikuurnan polkijan?

3 -- Minä poljin kuurnallisen rypäleitä, poljin yksin, kansojen joukosta ei ketään tullut avukseni. Ja niin minä vihassani poljin ne kaikki ja kiivaudessani tallasin ne, niin että niiden mehu roiskui puvulleni ja tahri kaikki vaatteeni.

4 Sillä koston päivää vaati minun sydämeni, kansani lunastamisen vuosi oli tullut.

5 Minä katselin ympärilleni, mutta ei ollut yhtään auttajaa. Minä ihmettelin, ettei ketään tullut tuekseni. Vain oman käsivarteni voima minua auttoi, vain oma kiivauteni minua vahvisti.

6 Niin minä poljin kansat vihassani, murskasin ne kiivaudessani ja annoin mehun valua maahan.

7 Herran armotöitä minä julistan, Herran ylistettäviä tekoja, muistaen kaikkea sitä, minkä Herra on meille tehnyt, hänen suurta hyvyyttään Israelia kohtaan, kaikkea, minkä hän on sille tehnyt, hän, joka on uskollinen ja täynnä armoa.

9 vapautti heidät ahdingosta. Ei sanansaattaja, ei enkeli, vaan hänen kasvojensa kirkkaus pelasti heidät. Rakkaudessaan säälivänä hän lunasti heidät vapaiksi, hän nosti ja kantoi heitä kaikkina menneinä päivinä.

10 Mutta he niskuroivat häntä vastaan ja tekivät murheelliseksi hänen pyhän henkensä, ja hänestä tuli heidän vihollisensa, joka taisteli heitä vastaan.

11 Silloin he muistivat menneet päivät, muistivat Mooseksen, hänen palvelijansa, ja he kysyivät: -- Missä on hän, joka vedestä nosti omalle laumalleen paimenen ja asetti häneen pyhän henkensä?

12 Missä on hän, joka antoi mahtavan käsivartensa johdattaa Moosesta, hän, joka halkaisi vedet heidän edessään ikuiseksi kunniaksi nimelleen,

13 hän, joka johdatti heidän askelensa syvyyksien halki, niin että he kulkivat kuin hevonen arolla, kompastelematta?

14 Niin kuin karja laskeutuu alas laaksoon, niin kansa, jota Herran henki johti, laskeutui rauhassa lepäämään. Näin sinä johdatit kansaasi nimesi kunniaksi.

15 Katso taivaastasi, katso pyhästä, ihanasta asumuksestasi! Missä viipyy sinun tulinen intosi, missä ovat voimatekosi? Missä on sinun palava säälisi? Älä kiellä meiltä rakkauttasi!

16 Olethan sinä meidän isämme. Ei Abraham meistä mitään tiedä eikä Israel meitä tunne. Sinä, Herra, olet meidän isämme. Ikuinen Lunastajamme, se on sinun nimesi.

17 Miksi päästät meidät eksymään teiltäsi, miksi annat sydämemme paatua niin ettei se kavahda sinun voimaasi? Palaa takaisin, palvelijoittesi tähden, palaa kansasi heimojen tähden!

18 Vain hetken sai kansasi pitää hallussaan pyhäkköäsi, nyt meidän ahdistajamme tallaavat sinun temppeliäsi.

19 Nyt olemme kuin et koskaan olisi meitä hallinnut, kuin ei meitä koskaan olisi pyhitetty sinun nimelläsi. Kunpa jo repäisisit halki taivaan, astuisit alas ja panisit vuoret järisemään!

1 Quem é aquele que vem de Edom, de Bosra, as vestes tintas, envolvido num traje magnífico, altaneiro na plenitude de sua força? Sou eu, que luto pela justiça e sou poderoso para salvar.

2 Por que, pois, tuas roupas estão vermelhas como as vestimentas daquele que pisa num lagar?

3 Eu pisei sozinho o lagar, e ninguém dentre os povos me auxiliou. Então eu os calquei com cólera, esmaguei-os com fúria; o sangue deles espirrou sobre meu vestuário, manchei todas as minhas roupas.

4 É que eu desejava um dia de vingança, e o ano da redenção dos meus havia chegado.

5 Olhei então, e não houve pessoa alguma para me ajudar; estranhei que ninguém me viesse amparar; então apelei para meu braço e achei forças na minha indignação.

6 Por isso, na minha cólera, arrasei os povos, na minha fúria triturei-os, fazendo correr seu sangue pela terra.

7 Quero celebrar os benefícios do Senhor e seus gloriosos feitos, por tudo o que fez em nosso favor, e por sua grande bondade, com a qual nos cumulou na sua ternura e na riqueza de seu amor.

8 Verdadeiramente, dizia de si para si, aqueles são meu povo, filhos que não me renegarão. E tornou-se seu salvador

9 em todas as suas aflições. Não era um mensageiro nem um anjo, mas sua própria Face que os salvava. No seu amor e na sua ternura ele mesmo os livrava do perigo. Durante o passado sustentou-os e amparou-os constantemente.

10 Mas revoltaram-se, ofenderam seu santo espírito, desde então tornou-se inimigo deles, e lhes fez guerra. Então se lembraram dos dias de outrora, de Moisés, seu servo.

11 Onde está aquele que tirou dos céus o pastor de seu rebanho? Onde está aquele que pôs nele seu santo espírito?

12 Aquele que à direita de Moisés atuou com o seu braço glorioso, e dividiu as águas diante dos seus para assegurar-se um renome eterno;

13 e os conduziu através dos abismos, sem tropeçarem, como o cavalo em descampado.

14 Como ao animal que desce ao vale, o espírito do Senhor os levava ao repouso. Foi assim que conduzistes vosso povo, para afirmar vosso glorioso renome.

15 Olhai do alto do céu e vede de vossa santa e gloriosa morada: Que foi feito de vosso amor ciumento e de vosso poder, e da emoção de vosso coração? Dai livre expansão à vossa ternura,

16 porque sois nosso pai. Abraão, de fato, nos ignora, e Israel não nos conhece; sois vós, Senhor, o nosso pai, nosso Redentor desde os tempos passados.

17 Por que, Senhor, desviar-nos para longe de vossos caminhos, por que tornar nossos corações insensíveis ao vosso temor? Voltai, por amor de vossos servos e das tribos de vossa herança!

18 Por que pagãos invadiram vosso templo, e nossos inimigos pisaram vosso santuário?

19 Há muito tempo estamos como gente que já não governais, e que não traz vosso nome.