1 Saman kuun kahdentenakymmenentenäneljäntenä päivänä israelilaiset kokoontuivat paastoamaan, säkkivaatteet yllään ja multaa hiuksissaan.
2 Israelin kansaan kuuluvat vetäytyivät erilleen kaikista muukalaisista, ja sitten he tunnustivat omat syntinsä ja myös isiensä synnit.
3 He nousivat seisomaan, ja heille luettiin Herran, heidän Jumalansa, lain kirjaa neljännespäivän ajan. Toisen neljänneksen päivästä he maahan heittäytyneinä tunnustivat syntejään Herran, Jumalansa, edessä.
4 Sitten Jesua, Bani, Kadmiel, Sebanja, Bunni, Serebja, Bani ja Kenani nousivat leeviläisten korokkeelle ja huusivat kovalla äänellä Herraa, Jumalaansa.
6 Sinä yksin olet Herra. Sinä olet tehnyt taivaan, taivasten taivaat ja tähtien joukot, maan ja kaiken mitä sen päällä on, meret ja kaiken mitä niissä on. Sinä annat kaikelle elämän. Kumartaen rukoilevat sinua taivaan tähtien joukot.
7 Sinä olet Herra Jumala. Sinä valitsit Abramin, johdatit hänet pois Kaldean Urista ja annoit hänelle nimen Abraham.
8 Sinä näit, että hän oli sinulle uskollinen, ja solmit hänen kanssaan liiton, lupasit antaa Kanaaninmaan, heettiläisten ja amorilaisten, perissiläisten, jebusilaisten ja girgasilaisten maan, sen lupasit antaa hänen jälkeläisilleen. Ja lupauksesi sinä täytit: sinä pysyt sanassasi.
9 Sinä näit meidän isiemme ahdingon Egyptissä, kuulit heidän huutonsa Kaislameren rannalla.
10 Tunnusteoilla ja ihmeillä sinä rankaisit faraota ja hänen palvelijoitaan ja koko hänen kansaansa, sillä sinä tiesit heidän röyhkeytensä isiämme kohtaan. Näin loit itsellesi nimen, jota yhäkin kunnioitetaan.
11 Meren sinä halkaisit kahtia heidän edessään, ja he kulkivat meren poikki kuivaa maata myöten. Mutta heidän vainoojansa sinä upotit syvyyteen kuin kiven kuohuviin aaltoihin.
12 Sinä johdit heitä päivällä pilvipatsaassa ja yöllä tulipatsaassa valaisten tien, jota he kulkivat.
13 Sinä laskeuduit Siinainvuorelle, sinä puhuit heille korkeuksista, annoit heille selkeät säädökset ja luotettavat lait, hyvät ohjeet ja käskyt.
14 Sinä ilmoitit heille pyhän sapattisi, ja palvelijasi Mooses antoi heille sinun käskysi, ohjeesi ja lakisi.
15 Sinä annoit taivaasta leipää, kun heidän oli nälkä, sinä panit veden virtaamaan kalliosta, kun heidän oli jano. Käskit heidän ottaa haltuunsa maan, jonka sinä kätesi kohottaen olit luvannut heille antaa.
16 Mutta he, meidän isämme, olivat ylimielisiä ja alkoivat niskoitella. Eivät he totelleet käskyjäsi,
17 vaan kieltäytyivät kuulemasta, eivät he muistaneet ihmetekojasi, joilla olit heitä auttanut. He niskuroivat ja valitsivat itselleen johtajan palatakseen takaisin Egyptin orjuuteen. Mutta sinä annat anteeksi, olet armollinen ja laupias Jumala, sinä olet kärsivällinen ja sinun hyvyytesi on suuri. Sinä et hylännyt heitä,
19 Mutta sinun armosi oli suuri, sinä et hylännyt heitä autiomaahan. Päivisin ei pilvipatsas väistynyt heidän yltään, vaan näytti heille tietä, öisin ei tulipatsas väistynyt, vaan valaisi tien, jota he kulkivat.
20 Sinä annoit heille hyvän henkesi opettamaan viisautta, annoit mannaa heidän syödäkseen ja vettä, kun heidän oli jano.
21 Neljäkymmentä vuotta sinä huolehdit heistä autiomaassa, mitään ei heiltä puuttunut, heidän vaatteensa eivät kuluneet rikki, heidän jalkansa eivät turvonneet.
22 Sinä annoit heidän haltuunsa valtakuntia kansoineen, jaoit ne heille rajamaiksi. He saivat omakseen Hesbonin kuninkaan Sihonin maan ja Basanin kuninkaan Ogin maan.
23 Sinä teit heidän jälkeläistensä luvun suureksi, heitä oli kuin tähtiä taivaalla. Sinä veit heidät maahan, josta olit antanut lupauksen heidän isilleen.
24 Ja jälkeläiset ottivat maan haltuunsa. Sinä annoit maan asukkaiden, kanaanilaisten, kukistua heidän edessään ja annoit heidän valtaansa tuon maan kuninkaat ja kansan, ja he saivat tehdä heille, mitä halusivat.
25 He valloittivat linnoitetut kaupungit ja viljavat pellot, he saivat omikseen talot ja niiden runsaat varastot, kallioon hakatut vesisäiliöt, viinitarhat, oliivilehdot ja suuret määrät hedelmäpuita. He söivät vatsansa täyteen ja lihoivat, he nauttivat yltäkylläisesti antimiesi runsaudesta.
26 Mutta he alkoivat niskoitella ja kapinoida sinua vastaan, he käänsivät selkänsä sinun laillesi ja tappoivat sinun profeettasi, jotka nuhtelivat heitä koettaen johtaa heidät jälleen sinun puoleesi. Pahoin he sinua herjasivat.
27 Siksi annoit heidät ahdistajien käsiin, ja nämä sortivat heitä. Hädässään he silloin huusivat sinua, ja sinä kuulit taivaaseen heidän huutonsa. Suuressa armossasi sinä annoit heille auttajia, jotka pelastivat heidät vihamiesten vallasta.
28 Rauhaan päästyään he rikkoivat jälleen sinua vastaan. Siksi sinä jätit heidät vihollisten käsiin, sortajien käsiin. Jälleen he huusivat sinua, ja sinä kuulit taivaaseen heidän huutonsa. Suuressa armossasi pelastit heidät, kerran toisensa jälkeen.
29 Sinä nuhtelit heitä, jotta he kääntyisivät tottelemaan sinun lakiasi, mutta he olivat röyhkeitä eivätkä kuunnelleet käskyjäsi. He tekivät syntiä sinun määräyksiäsi vastaan, jotka antavat elämän, kun niitä noudattaa. Itsepäisesti he käänsivät selkänsä eivätkä uppiniskaisuudessaan totelleet sinua.
30 Silti sinä osoitit kärsivällisyyttä heitä kohtaan vuodesta toiseen. Sinä varoitit heitä hengelläsi, annoit profeettojesi nuhdella heitä, mutta he eivät suostuneet kuulemaan. Niin sinä annoit heidät viholliskansojen käsiin.
31 Mutta suuressa armossasi et antanut heidän tuhoutua etkä hylännyt heitä, sillä sinä olet anteeksiantava ja laupias Jumala.
32 Nyt, Jumalamme, sinä suuri Jumala, väkevä ja pelättävä, sinä, joka olet uskollinen ja pidät liittosi voimassa: katso, miten suuressa ahdingossa olemme joutuneet elämään, me, kuninkaamme ja ruhtinaamme, pappimme ja profeettamme, isämme ja koko kansamme, Assyrian kuninkaiden ajoista aina tähän päivään asti.
33 Sinä olet tehnyt oikein kaikessa, mikä on kohdannut meitä. Sinä olet ollut uskollinen, me olemme rikkoneet sinua vastaan.
34 Meidän kuninkaamme, ruhtinaamme, pappimme ja isämme eivät totelleet sinun lakiasi, he eivät noudattaneet käskyjäsi ja määräyksiäsi, jotka olit heille antanut.
35 Ja vaikka heillä oli oma valtakuntansa ja kaikki se hyvä, minkä olit antanut heille, vaikka heillä oli laaja, viljava maa, jonka olit heille lahjoittanut, he eivät palvelleet sinua eivätkä luopuneet pahoista teoistaan.
36 Nyt me olemme orjia. Siinä maassa, jonka sinä annoit isillemme, jotta he saisivat nauttia sen hedelmistä ja antimista, siinä maassa me olemme orjina.
37 Sen runsas sato kuuluu kuninkaille, joiden valtaan olet meidät antanut syntiemme tähden. He hallitsevat mielensä mukaan meitä ja karjaamme. Suuri on meidän ahdinkomme.
38 (H10:1)Kaiken tämän vuoksi teemme kirjallisesti juhlallisen sopimuksen, ja päällikkömme, leeviläisemme ja pappimme painavat siihen sinettinsä.
1 No vigésimo quarto dia do mesmo mês, vestidos de sacos, e com a cabeça coberta de pó, os israelitas reuniram-se para um jejum.
2 Os que eram de origem israelita estavam separados de todos os estrangeiros, e apresentaram-se para confessar seus pecados e as iniqüidades de seus pais.
3 De pé em seus lugares, escutaram a leitura da lei do Senhor, seu Deus, durante um quarto do dia; e durante o outro quarto do dia confessaram seus pecados e prostraram-se diante do Senhor, seu Deus.
4 Josué, Bani, Cedmiel, Sabanias, Boni, Sarebias, Bani e Canani, que haviam tomado lugar no estrado dos levitas, invocaram em alta voz o Senhor, seu Deus.
5 E os levitas Josué, Cedmiel, Bani, Hasebnias, Serebias, Odaías, Sebnias e Fataías diziam: Levantai-vos, bendizei ao Senhor, vosso Deus, de eternidade em eternidade! Seja bendito o vosso nome glorioso, com toda a sorte de louvores e bênçãos.
6 Sois vós, Senhor, vós somente, que fizestes o céu dos céus e todo o seu exército, a terra e tudo o que ela contém, o mar e tudo o que nele se encerra; sois vós quem dais a vida a todos os seres, e o exército dos céus vos adora.
7 Vós, Senhor Deus, fostes quem escolheu Abrão, quem o fez deixar a terra de Ur, na Caldéia, e quem lhe deu o nome de Abraão.
8 Encontrastes nele um coração fiel, e com ele firmastes uma aliança, prometendo dar à sua posteridade a terra dos cananeus, dos hiteus, dos amorreus, dos ferezeus, dos jebuseus e dos gergeseus, e cumpristes a vossa palavra, porque sois justo.
9 Vistes a aflição de nossos pais no Egito, e ouvistes os seus clamores junto do mar Vermelho.
10 Operastes milagres e prodígios contra o faraó, contra todos os seus servos e todo o povo de sua terra, porque sabíeis que haviam tratado com arrogância os nossos pais; e adquiristes um renome que perdura até os nossos dias.
11 Fendestes o mar diante deles, que passaram a pé enxuto; mas precipitastes nos abismos todos os que os perseguiam, como uma pedra é atirada às profundezas das águas.
12 Vós os guiastes durante o dia por uma coluna de nuvem, e à noite por uma coluna de fogo, para iluminar o caminho que deviam seguir.
13 Descestes ao monte Sinai, falastes-lhes do alto do céu e destes-lhes justas ordenações, leis verdadeiras, preceitos e mandamentos excelentes.
14 Fizestes lhes conhecer o vosso santo sábado, e prescrevestes-lhes, pela boca de Moisés, vosso servo, os mandamentos, preceitos e uma lei.
15 Do alto do céu, destes-lhes pão para saciar a fome; e do rochedo fizestes jorrar água para matar-lhes a sede. E vós os mandastes tomar posse da terra que havíeis jurado dar-lhes.
16 Mas os nossos pais, em seu orgulho, endureceram a cerviz e não observaram os vossos mandamentos.
17 Recusaram-se a ouvir, e não mais se incomodaram com as maravilhas que operastes em seu favor. Endureceram a cerviz e, em sua rebelião, elegeram um chefe para retornar à sua escravidão. Mas vós sois um Deus sempre pronto ao perdão, clemente e compassivo, vagaroso em encolerizar-se e rico em bondade, e assim não os abandonastes.
18 Mesmo quando fabricaram para si um bezerro de metal fundido, e vos ultrajaram grandemente dizendo ser aquilo o Deus que os tirara do Egito,
19 usastes de muita misericórdia e não os abandonastes no deserto; e a coluna de nuvem que os guiava durante o dia em sua viagem, bem como a coluna de fogo que lhes iluminava o caminho que deviam seguir durante a noite, não lhes foi arrebatada.
20 Destes-lhes do vosso bom espírito para torná-los prudentes; não lhes recusastes o vosso maná para seu alimento, e destes-lhes água para estancar a sede.
21 Durante quarenta anos provestes às suas necessidades no deserto, sem que nada lhes faltasse. Suas vestes não se estragaram e nem seus pés incharam.
22 Vós os livrastes dos reinos e dos povos, cujas terras repartistes entre eles. Tomaram posse da terra de Seon, da terra do rei de Hesebon e da terra de Og, rei de Basã.
23 Multiplicastes seus filhos como as estrelas do céu; e os fizestes entrar na posse da terra. Havíeis prometido aos seus pais que entrariam e possuiriam essa terra,
24 mas foram seus filhos que a ocuparam. Diante deles humilhastes o orgulho dos habitantes da terra, os cananeus; entregastes em suas mãos tanto os reis como as populações, que ficaram à sua mercê.
25 Eles se apropriaram de cidades fortificadas e de terras férteis; tomaram posse de casas repletas de bens de toda a sorte, de cisternas já feitas, de vinhas, olivais e muitas árvores frutíferas. Puderam comer até se saciar e engordaram, vivendo nas delícias que lhes outorgava a vossa grande bondade.
26 Entretanto, foram rebeldes e se revoltaram contra vós. Desprezaram vossa lei; mataram vossos profetas que os conjuravam a retornar a vós. Como cometessem grandes ultrajes para convosco,
27 vós os abandonastes às mãos de seus inimigos, que os oprimiram. Mas quando, no tempo de sua miséria, clamaram a vós, vós os ouvistes do alto do céu, e, em vossa grande misericórdia, enviastes-lhes salvadores que os livraram das mãos dos seus inimigos.
28 Mas, assim que voltou a segurança, recomeçaram a fazer o mal diante de vós, e os abandonastes às mãos dos seus inimigos, que os tiranizaram. Mas clamaram de novo a vós, e vós, do alto do céu, os atendestes; assim é que a vossa grande misericórdia operou inúmeras vezes a sua libertação.
29 Vós os conjurastes a voltar à vossa lei, mas eles, em sua arrogância, não escutavam vossas objurgações, transgrediam vossas ordens, que dão a vida ao homem que as observa; nada mais mostraram que ombros rebeldes, cerviz altiva e ouvidos surdos.
30 Vossa paciência para com eles durou muitos anos; vós lhes fazíeis admoestações pela inspiração de vosso espírito, que animava os vossos profetas. Então, finalmente, como não vos escutassem, vós os entregastes às mãos dos povos de outras terras.
31 Mas, mesmo assim, vossa grande misericórdia vos impediu de aniquilá-los, e não os abandonastes porque sois um Deus clemente e compassivo.
32 E agora, Senhor, Deus grande, poderoso e temível, vós que mantendes fielmente vossa aliança misericordiosa, não sejais indiferente a todos os sofrimentos que nos atingem, a nós, nossos reis, nossos chefes, nossos sacerdotes, e a todo o vosso povo, desde o tempo dos reis da Assíria até o presente.
33 Em tudo aquilo que nos aconteceu, nada mais houve que justiça de vossa parte, porque procedestes com lealdade, enquanto que nós retribuíamos com o mal.
34 Nossos reis, nossos chefes, nossos sacerdotes e nossos pais negligenciaram a prática da vossa lei, não mais obedeceram aos vossos mandamentos, nem às advertências que lhes fizestes.
35 Malgrado seu reino, apesar dos bens que lhes havíeis dado em abundância, e a despeito desta terra vasta e fértil que lhes entregastes, eles não vos serviram, não renunciaram às suas más obras.
36 E eis que hoje somos escravos! Escravos na própria terra que destes aos nossos pais, para usufruir de seus frutos e dos seus produtos.
37 Esta terra multiplica suas messes para reis estrangeiros, que no momento nos tiranizam por causa de nossos pecados, e dispõem a seu arbítrio de nossas pessoas e de nossos animais. Sim, estamos numa grande aflição.
38 Por todos esses motivos, contratamos uma aliança sagrada, que redigimos por escrito, e onde os nossos chefes, levitas e sacerdotes vão colocar o seu selo.